"............ Viikot vierivät ja olin nyt tällä samalla koneella työskentelemässä Kittilän kunnan alueella jossain Tepaston takamailla. Ensimmäinen aurattava alue oli Takapuksuvaara Kurkkion lähellä ja myöhemmin, pieniä alueita auraten, siirryin tämän katerpillarin kanssa Anttiraukan maahan.
Oli jo elokuun puolivälin tietämillä. Tämä auraustyö oli aikatavalla yksitoikkoista. Näitä istutusuria oli aurattava viiden metrin välein ja käytännössä tämä merkitsi sitä, että yhtä uraa menosuuntaan ja sitten koneen kääntäminen ja toista uraa palatessa ja taas koneen kääntäminen ja uraa menosuuntaan ja taas uraa paluusuuntaan jne. Tähän työhän ei tarvinnut paljoa päätänsä vaivata, ja niin jäi runsaasti aikaa ajatella kaiken maailman asioita. Sain ajaa yksin tätä katerpillaria ja sain suunnitella työajan oman mieleni mukaan. Ajoin yleensä iltaa myöhäiselle, joskus jopa kahteen aamuyötä ja nukuin seuraavaa aamua kymmeneen ja taas ajoin seuravana yönä aina kahteen saakka.
Tähdet loistivat jo kirkkaana sinä elokuisena iltayönä. Olin ajanut jo pitkän päivän, mutta illan viiletessä virkistyin niin, etten malttanut vielä lopettaa siltä päivältä. Maasto oli tasainen ja maa multainen, eikä ongelmia tämän auraamisessa ollut. Oli taas aikaa ajatella ja mieleeni heräsi kysymys sen maan nimestä. "Antti-raukan maa". Yritin luoda mielikuvaa siitä, millainen tämä "Antti-raukka" oli ollut, kun kokonainen maa oli nimetty hänen mukaansa. Kun sitten laskeuduin tämän koneen kanssa maan laitaan, mäenrinteen alle, niin siinä, pienen puron varrella, oli rauniot pienestä kämpästä ja pienestä sivurakennuksesta, ilmeisesti saunasta. Näytti siltä, että siinä oli joskus vuosisadanvaihteen tienoilla asunut joku yksinäinen erämaan eläjä. Yhdistin mielessäni nämä rauniot tämän maan nimeen ja ajattelin, että siinä on asunut joku Antti-raukka omaa yksinäistä elämäänsä omissa oloissaan kenties koira ainoana seuranaan ja ilmeisesti ansa- ym. pyyntiä harjoittaen hankkinut tarvittavan elantonsa. Samalla heräsi mieleeni ajatus siitä, millaiset ihmiskohtalot johtavat ihmisen elämään omaa erakoitunutta elämäänsä kauas muista ihmisistä ja tästä yhteiskunnasta. On täytynyt olla monia raskaita ja kielteisiä kokemuksia, niin että tämä Antti-raukka on hyljännyt tämän maailman menon ja valinnut erakon yksinäisen elämän elämäntavakseen.
Näitä ajatuksia ajatellessani heräsi myös ajatus siitä, kuinka paljon keskellämme on niitä kovan kohtalon kolhimia ihmisiä, "Antti-raukkoja", jotka yrittävät jaksaa päivästä toiseen, voimatta paeta sitä tilannetta, jossa he ovat. Kuinka paljon onkaan köyhyydessä eläviä suurperheitä, joiden toimeentulo on pennin venyttämisen varassa. Kuinka paljon onkaan sairautta, väsymystä ja muuta kärsimystä ihmisten elämässä.
Sinä tähtisenä elokuun yönä heräsi sydämelleni valtava halu siitä, että voisin Jumalan miehenä vaeltaa näiden lähimmäisteni keskellä. Osallistua heidän elämäänsä ja heidän kärsimyksiinsä. "Oi jospa voisin joskus vielä elää heidän keskellään, kuin apostoli Pietari muinoin. Oi jospa voisin rohkaista ja nostaa alas painettuja elämän ankeuden keskellä eläviä lähimmäisiäni. Oi jospa voisin Jumalan pienenä köyhänä ojentaa vaikka vain kahvipakan, ehyellä sydämellä, jonkun suurperheisen äidin käteen. Oi jospa voisin, kuin Pietari muinoin, laskea siunaavat käteni Herran nimessä jonkun uupuneen lähimmäiseni ylle. Oi jospa voisin, kuin Pietari muinoin, Jeesuksen nimessä parantaa vuoteen omaksi joutuneita lähimmäisiäni, isiä ja äitejä, ja nähdä lasten ilon, kun heidän rakastettunsa tulevat jälleen terveeksi. Oi jospa .... Oi jospa".............."
Jatkuu
http://www.aretalogia.com/vapautus.htm
Oli jo elokuun puolivälin tietämillä. Tämä auraustyö oli aikatavalla yksitoikkoista. Näitä istutusuria oli aurattava viiden metrin välein ja käytännössä tämä merkitsi sitä, että yhtä uraa menosuuntaan ja sitten koneen kääntäminen ja toista uraa palatessa ja taas koneen kääntäminen ja uraa menosuuntaan ja taas uraa paluusuuntaan jne. Tähän työhän ei tarvinnut paljoa päätänsä vaivata, ja niin jäi runsaasti aikaa ajatella kaiken maailman asioita. Sain ajaa yksin tätä katerpillaria ja sain suunnitella työajan oman mieleni mukaan. Ajoin yleensä iltaa myöhäiselle, joskus jopa kahteen aamuyötä ja nukuin seuraavaa aamua kymmeneen ja taas ajoin seuravana yönä aina kahteen saakka.
Tähdet loistivat jo kirkkaana sinä elokuisena iltayönä. Olin ajanut jo pitkän päivän, mutta illan viiletessä virkistyin niin, etten malttanut vielä lopettaa siltä päivältä. Maasto oli tasainen ja maa multainen, eikä ongelmia tämän auraamisessa ollut. Oli taas aikaa ajatella ja mieleeni heräsi kysymys sen maan nimestä. "Antti-raukan maa". Yritin luoda mielikuvaa siitä, millainen tämä "Antti-raukka" oli ollut, kun kokonainen maa oli nimetty hänen mukaansa. Kun sitten laskeuduin tämän koneen kanssa maan laitaan, mäenrinteen alle, niin siinä, pienen puron varrella, oli rauniot pienestä kämpästä ja pienestä sivurakennuksesta, ilmeisesti saunasta. Näytti siltä, että siinä oli joskus vuosisadanvaihteen tienoilla asunut joku yksinäinen erämaan eläjä. Yhdistin mielessäni nämä rauniot tämän maan nimeen ja ajattelin, että siinä on asunut joku Antti-raukka omaa yksinäistä elämäänsä omissa oloissaan kenties koira ainoana seuranaan ja ilmeisesti ansa- ym. pyyntiä harjoittaen hankkinut tarvittavan elantonsa. Samalla heräsi mieleeni ajatus siitä, millaiset ihmiskohtalot johtavat ihmisen elämään omaa erakoitunutta elämäänsä kauas muista ihmisistä ja tästä yhteiskunnasta. On täytynyt olla monia raskaita ja kielteisiä kokemuksia, niin että tämä Antti-raukka on hyljännyt tämän maailman menon ja valinnut erakon yksinäisen elämän elämäntavakseen.
Näitä ajatuksia ajatellessani heräsi myös ajatus siitä, kuinka paljon keskellämme on niitä kovan kohtalon kolhimia ihmisiä, "Antti-raukkoja", jotka yrittävät jaksaa päivästä toiseen, voimatta paeta sitä tilannetta, jossa he ovat. Kuinka paljon onkaan köyhyydessä eläviä suurperheitä, joiden toimeentulo on pennin venyttämisen varassa. Kuinka paljon onkaan sairautta, väsymystä ja muuta kärsimystä ihmisten elämässä.
Sinä tähtisenä elokuun yönä heräsi sydämelleni valtava halu siitä, että voisin Jumalan miehenä vaeltaa näiden lähimmäisteni keskellä. Osallistua heidän elämäänsä ja heidän kärsimyksiinsä. "Oi jospa voisin joskus vielä elää heidän keskellään, kuin apostoli Pietari muinoin. Oi jospa voisin rohkaista ja nostaa alas painettuja elämän ankeuden keskellä eläviä lähimmäisiäni. Oi jospa voisin Jumalan pienenä köyhänä ojentaa vaikka vain kahvipakan, ehyellä sydämellä, jonkun suurperheisen äidin käteen. Oi jospa voisin, kuin Pietari muinoin, laskea siunaavat käteni Herran nimessä jonkun uupuneen lähimmäiseni ylle. Oi jospa voisin, kuin Pietari muinoin, Jeesuksen nimessä parantaa vuoteen omaksi joutuneita lähimmäisiäni, isiä ja äitejä, ja nähdä lasten ilon, kun heidän rakastettunsa tulevat jälleen terveeksi. Oi jospa .... Oi jospa".............."
Jatkuu
http://www.aretalogia.com/vapautus.htm
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.