naisiin.
Ilmeisesti Helsingin vapaa-ajattelijat ovat jälleen kunnostautuneet valitsemalla johonkin kampanjaansa kuvan, jonka kontekstia ei tuossa aloituksessa mitenkään selitetä vaan lähinnä irvistellään joidenkin asennoitumiselle
http://uskotko.fi/jokainen-on-yhta-arvokas/
Ensimmäinen asia, joka kiinnittää huomiota piirroksessa on naisten puuttuminen kuvasta. Tarkempi silmäily kyllä osoittaa, että oikeassa yläkulmassa on jokin vanhalta, lihavalta naiselta näyttävä hahmo, jolla on kävelykeppi ja jokin päähine. Kun kuvan avaa, huomaa että kyseessä voi olla lihava nainen tai voihan sillä olla viiksetkin ja että hahmolla on joko liina tai tonttulakki. Koko alkuperäinen sivu kuvastaa naisten puuttumista joukosta niin vahvasti, että ei voi kuin kysyä: mikä on vialla vapaa-ajattelijoiden toiminnassa kun siinä ei ole naisia mukana?
Tämä taas johtaa siihen faktaan, ettei uskonto ole syynä naisten ala-arvoiseen kohteluun vaan sillä on pitkät perinteet erilaisten valtataisteluiden muodossa, jonka miehet katsovat voivansa voittaa, jos ei muuten niin viime kädessä suuremmalla lihasvoimalla. Ikävä kyllä, myös osa naisista on tuossa "juonessa" mukana. Voidaankin siis sanoa, että vapaa-ajattelijoiden ajatusmaailmassa jyllää ikiaikainen barbarismi ja ylenkatse, jolla ei ole mitään tekemistä tasa-arvon kanssa, jonka mukaan kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia tai edes yhtä arvokkaita, kuten mainitun sivun otsikossa irvokkaasti väitetään. Yhtä hyvin voidaan todeta toki, että se edustaa vain valkoista rotua ja ankkoja. Kaikki ovat siis yhtä arvokkaita, kunhan vain ovat valkoisia miehiä.
Nyt tietysti vapaa-ajattelija ajattelee, että jos kuvan mies olisi ollut nainen, niin siitäkin olisi tullut sanomista. Jos nainen olisi ollut alasti, niin aivan varmasti näin olisi tapahtunutkin. Jos taas kuvassa olisi ollut alaston mies ja naisia, kuvassa olisi ollut itsensäpaljastelija ja naisia. Niinpä niin. Vaikea yhdistelmä, joten jätetään naiset pois, eihän niitä muutenkaan ole ja ne ovat vain panemista ja synnyttämistä varten. Ja hauiksenkin tilalla niillä on joku turvonnut kohta lihaksessa. Hyvä, nyt siis tiedämme missä miesten aivot sijaitsevat.
Pistää myös mietityttämään mitä kuvalla oikein haetaan. Onko sen tarkoitus olla houkutteleva, kutsua liittymään vapaa-ajattelijoihin? Tuskin, sillä harva ihminen pitää takapuolta kutsuna. Niin, noh... ehkä vapaa-ajattelijoissa jostain syystä karvaista persettä pidetään houkettelevana, mutta jätän sen käsittelyn nyt väliin, mistä se voisi johtua. Lisäksi kuvan mies on selkä päin, joten hän on menossa lukijaa karkuun, sen sijaan että tulisi kohti tai seisoisi odottavana. Miksi mies muuten on niin paniikissa ja sekaisin? Jokainen on yhtä arvokas, mutta mies ei tiedä mitä tekisi kaiken tuon merkkikasan keskellä.
Jokainen ihminen koostuu samankaltaisista ruumiinosista rodusta ja vaatetuksesta riippumatta. Jokainen myös syö, juo, kusee, paskoo, sairastaa, harrastaa seksiä, vanhenee, sairastuu ja kuolee pois. Jos kuvan on tarkoitus esittää alastoman miehen avulla, joka räpiköi lukijaa karkuun, että vaatetuksen poistaminen tekee teistit ja ei-teistit tasa-arvoiseksi, niin koen ettei se saavuta tarkoitustaan.
Vapaa-ajattelijoiden ongelmallinen suhtautuminen
14
86
Vastaukset
- ollaanniinarvoikkaita
Linkin piti olla kylä tuo
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13772608/tasta-pyllypoakkomielteinen-hermostui! - Hevarilta
Hmmm... Mielenkiintoista, että Helsingin vaparien parin vuoden takaisen kampanjan piirroskuvitus yhä kiinnostaa...
On kyllä totta, että eri ikäiset naiset eivät ole tuossa taiteellisessa kokonaisuudessa edustettuina riittäv'ästi. Siinä suhteessa voidaan varmasti parantaa. Kiitos vinkistä!
Tuo ei ollut kuitenkaan harkittu rikos, vaan enemmän nopeatempoisen "se tekee joka ehtii ja osaa" -talkoilun tulos. Kun tunnettu piirtäjä Pertti Jarla oli piirroksensa aikatauluun tehnyt, sitä ei analysoitu aikä ollut aikaakaan analysoida puhki yhdistyksen hallituksessa, että missäs naiset.
Mutta nyt tiedoksesi ilouutinen, että kyllä naisnäkökulman näkymistä yhdistyksen toiminnassa ja muun muassa ensi syksyn paneelitilaisuuden panelisteissa oikeasti tätä nykyä pohditaan ja asia otetaan huomioon.- ollaanniinarvoikkaita
Mukava kuulla
Tässä on hieman itsekritiikkiä viime vuoden lehdessä. HVA:n hallituksen naispuolinen jäsen tuumailee onko kyseessä todellakin äijäkerho.
http://vapaa-ajattelijat.fi/helsinki/2014/06/01/terveisia-aijakerhosta/- ollaanniinarvoikkaita
Toi oli ihan positiivista luettavaa vaikka kirjoittaja selvästi olikin turhan kuormitettu.
- Rahahanat.kiinni
Tasa-arvolaki koskee myös vapaa-ajattelijoita. Kauanko tasa-arvoon teoriassa myönteisesti, mutta käytännössä kielteisesti suhtautuvalle Vapaa-ajattelijain liitolle voidaan enää maksaa valtion avustusta?
- kutentavallista
Ilmeisesti tämä(kään) aloitus ei kelvannut Ylikoskelle ja Mäntysalolle.
- olikerranesillä
Jostain syystä Ylikoski teki aiheesta oman aloituksensa, mikä kuvastaa hyvin vaparien erikoista muiden yläpuolelle asettumista omassa ajatusmaailmassaan. Kyvyttömyys ja haluttomuus aitoon dialogiin onkin vaparien silmiinpistävin ominaisuus.
- pehvana
Vapaa-ajattelijoiden suhtautuminen naisiin on varsin ongelmallista. Siitä näkyvin esimerkki on Tampereen pj:n avoimesti naisia halveksiva asenne. Hän ei kaihda uskontojakaan voidakseen halventaa naisia. Tämä ilmenee hänen suorastaan surkuhupaisasta kommentistaan, jossa naisen tulee vaieta seurakunnassa, koska muuten kristinusko olisi ollut väärässä viimeiset pari tuhatta vuotta. Harvinaisen tyhmä ihminen puheenjohtajana Tampereella, mutta toisaalta, eivät ne kaikki muutkaan vaparit mitään suuria kansankynttilöitä näytä olevan.
- lihaksetratkasee
Lienee vapaa-ajattelijoiden "keskustea" aloitusten hukuttaminen pikaisesti sivulle än.
Vaparien asenne naisia kohtaan on kehittymätön, lapsellinen. - Anonyymi
Aaah, täällähän se oli, meni oikein hetken aikaa ennen kuin löytyi.
Ja tosiaan, jos kristinusko olisi ollut oikeassa viimeiset 2000 vuotta, niin Jeesus olisi tulossa takaisin.- Anonyymi
Jos vapaa-ajattelu olisi oikeassa, se ei sammuisi kiinnostuksen puutteeseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos vapaa-ajattelu olisi oikeassa, se ei sammuisi kiinnostuksen puutteeseen.
Mitähän mahdat tarkoittaa? Että uskonnonvapauden ajaminen on väärä suunta, jos vapariyhdistykset kuolevat?
Raamattu on perusteos, jonka perusteella kristinuskossa on Jeesusta takaisin odotettu ja päivänselvästi siitä käy esiin se, että tuota takaisinpaluuta odotettiin jo sen sukupolven aikana, jona väitetty Jeesus eli. Tätähän ei tapahtunut, joten kaikki jälkiselittely ja vartoilun jatkumo ovat turhaa. Tämä siis riippumatta siitä onko Jeesus historiallinen henkilö vaiko ei.
- Anonyymi
Olikohan tuossa kuvassa tai jollain sivustolla alunperin sama kuva, mikä on tuossa Äijäkerho-artikkelissa... joka tapauksessa, mitäpä kuuluu Reilu päiväkoti-hankkeelle?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400006171102124h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?133658Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy2432501Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja262455Deodoranttiteollisuus
Annan ilmaisen vinkin. Kyseinen teollisuus voisi alkaa valmistaa kuolleen ruumiin hajua. Olisi varma hittituote, ainakin31800- 1981295
Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.491244- 721180
Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo591069Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?771019