Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Syöpä vei puolen vuoden sisään kolme rakasta

raisamarketta

Parhaat ystävät on rajan takana, rakas sisko on yksi heistä. Olen just jäänyt eläkkeelle, elämässäni on iso tyhjä paikka. Olen ajatellut vapaaehtoistyötä. Onko teitä muita vastaavassa tilanteessa olevia?

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • IsänMenettänyt

      Samanlaisessa tilanteessa olen minäkin.
      3 vuoden sisällä 3 rakasta sai kutsun Taivaan kotiin.
      Ensin isän veli nukkui pois kotona äkillisesti sydänkohtaukseen.
      Nyt myöhemmin viime marraskuussa isän veljen poika menehtyi syöpään ja oma isäni menehtyi syöpään noin puoli vuotta sitten.
      Nyt on suuri kaipuu ja suuri tyhjä paikka elämässä.

      Jos vapaaehtoistyö kiinnostaa, niin kannattaa lähteä mukaan vapaaehtoistyöhön.
      Olen ollut aikaisemmin vapaaehtoistyössä seurakunnassa Tuomasmessussa.
      Jäin joksikin aikaa siitä pois ja hoidin omaa isääni pidemmän aikaa ja olin omaishoitajana, kun isällä todettiin syöpä ja hoidin kotona isääni hänen elämän loppuun saakka ja isä sai nukkua pois omassa vuoteessa, kuten oli toivonut.

      Voimia ja Siunausta elämääsi....

      • raisamarketta

        Kiitos kun kerroit omasta elämästäsi. aikaa on kulunut, sisko kuoli 17.4. Hyvästelin hänet ja kerroin sen minkä hän jo tiesi että kuolemaa ei ole. kehotin häntä kulkemaan valoa kohti. Hänen tuhka laskettiin 1952 vauvana kuolleen siskomme hautaan. Tänään vein kynttilät. Lohdullista tietää, että elämä jatkuu henkimaailmassa. Kaikkea hyvää sinulle.


    • Minulta on mennyt monta läheistä muutaman vuoden sisällä.
      Itsellä on myös syöpä joka ei hellitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      2015
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1763
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1634
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1430
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      60
      1337
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      18
      1298
    7. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1282
    8. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1264
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1221
    10. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      69
      1216
    Aihe