Mitenkäs jäähalli?

Kuis hurisee?
Karstulassa halli jo ensimmäisen toimintavuoden jälkeen talousvaikeuksissa.
Näin siitäkin huolimatta, että halli sai opetusministeriön rahaa 600 000 euroa.
Kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo Jyväskylästä silloin tuota asiaa ajoi.
Miksiköhän Alajärvi ei rahaa saanut?
Onkohan Karstulan suhteet sinne ministeriön sisälle paremmat?
Joku virkamies asian kuitenkin esittelee ja päätös tehdään siellä seinien sisällä.
550
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ylitarkastajalla, joka antaa lausunnot liikuntapaikkojen avustuksista on muuten karstulalainen sukunimi, pakko olla sattuma?
Sitäpaitsi voi olla, ettei ole tätä asiaa edes käsitellyt, onhan siellä muutakin porukkaa vaikka millä mitalla.

Äänestä

Oiskohan siksi että halli rakennettu yksityisten voimin

Äänestä
  • Kunta ja valtio antoivat apua melkein miljoonan.
    Osakkaiden rahoja paljon pienempi summa ja loput sitten velkaa.
    Käytännössä yhteiskunnan rahoilla tehty, nimellisesti osakeyhtiön halli.

    Äänestä

  • mdjkjjdhhd kirjoitti:

    Kunta ja valtio antoivat apua melkein miljoonan.
    Osakkaiden rahoja paljon pienempi summa ja loput sitten velkaa.
    Käytännössä yhteiskunnan rahoilla tehty, nimellisesti osakeyhtiön halli.

    Kyllä sitä eri alojen ammattimiehet rakensi julman osan ihan ilmaiseksi.Työ on kallista!
    Olisi maksanut paljon ilman heidän ilmaista työtään ja tietotaitoa,kiitos siitä heille.
    Hallihan on lisäksi hyvä!

    Äänestä

Veronmaksajien jäähalli:
nyt ja jatkossa hamaan loppuun saakka.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kitro kirjoitti:

Kuis hurisee?
Karstulassa halli jo ensimmäisen toimintavuoden jälkeen talousvaikeuksissa.
Näin siitäkin huolimatta, että halli sai opetusministeriön rahaa 600 000 euroa.
Kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo Jyväskylästä silloin tuota asiaa ajoi.
Miksiköhän Alajärvi ei rahaa saanut?
Onkohan Karstulan suhteet sinne ministeriön sisälle paremmat?
Joku virkamies asian kuitenkin esittelee ja päätös tehdään siellä seinien sisällä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu