Suomessa 700 000 rasistia joilla pahat mielessä

moraalinoikaisu

51

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Koroljov

      Naurettavaa ja moraalitonta, että tämä typerys Tervo syyttää Syyrian tilanteesta maan laillista hallitusta eikä Yhdysvaltoja, Turkkia ja Arabian öljymaita, jotka ovat nyt vuosia tukeneet Assadia vastaan taistelevia, siviiliväestöä ja vähemmistöjä terrorisoivia kapinallisia ja kiihkojihadisteja, minkä kauheana lopputuloksena on ollut ISIS-hirmuhallinnon syntyminen. USA on saattanut Lähi-Idän kaaokseen, ja kansainvaelluksen myötä sekasorto leviää nyt NATO:n miehittämään Eurooppaan samaan aikaan kun eurotalouden krooninen kriisi jatkaa kärjistymistään... Tilanne on räjähdysherkkä. Siinä on positiivisiakin mahdollisuuksia. Kenties eurooppalaisissa on vielä voimaa nousta kapinaan sekä Brysseliä että Washingtonia vastaan. Moskova on valmis tukemaan sellaisia pyrkimyksiä.

      • lännenkarhulyö

        Itse olet puuttinin persettä nuoleva matoaivo. Etko tajua, että Moskovan fasistit ovat perseestä? Ei noilla minihitlereillä ole mitään mahkuja kun Lännen karhu lyö. Jo ensi talvena monen venäläisen perheen pääruoka on kaalipellolta varastettu jäinen kaalinpää. Venäläiset eivät enää kaunan katsele puuttinin porukan elvistelyä yli puolen miljoonan rannekelloilla kun omassa vatsdassa kurnii nälkä. Puuttinin kuntosalin jokainen laite on lännessä tehty ja kalliilla rahalla ostettu, miksi kääkälle ei kelpaa venäläinen rauta?

      • olkaammeihmisiksi

        "Yhdysvaltoja, Turkkia ja Arabian öljymaita, jotka ovat nyt vuosia tukeneet Assadia vastaan taistelevia"

        Venäjä on vetollaan kieltänyt YK-rauhanpakottamisoperaatiot Syyriassa.

        Vain Venäjällä on enää intressit ylläpitää epävakautta lähi-idässä ja siten häiritä öljyntuotantoa ja pitää hinnat tarpeeksi korkealla jotta senkin vanhentunut ja kallis öljybtuotanto olisi kannattavaa.

        Ilman Venäjää Syyrian tilanne olsi vähintään yhtä vakaa kuin Irakin, ja luultavasti paljon parempi. Ja ilman Syyrian kriisiä Irak olisi myös aika rauhallinen.

        MUTTA nyt kyse ei ollut siitä kuka on konfliktiin syyllinen, vaan siitä miten me toimimme!

      • Emppa.Puska
        olkaammeihmisiksi kirjoitti:

        Niin että Venäjän vika, että Usa ja Ranska ovat Syyrian ja Libanonin tapauksessa ajaneet ja tukeneet ne sisällisotaan ;) Just just !
        Iran, Irak kaikki maat, joihin Usa ja sen liittolaiset, lähinnä Ranskalaiset ovat menneet sivitystä ja j'rjestystä asein jakamaan - siis omaa käsitystään siitä ainoasta oikeasta, ovat täydellisessä sekasorrossa. Usa ei ole koskaan ratkaissut yhtäkään aiheuttamaansa ongelmaa, joten ;)

      • olkaammeihmisiksi

        "Niin että Venäjän vika, että Usa ja Ranska ovat Syyrian ja Libanonin tapauksessa ajaneet ja tukeneet ne sisällisotaan ;) Just just !"

        Venäjän (ja Kiinan) vika että juuri muita vaihtoehtoja ei ole kuin tukea kapinallisia, kun oman maan johtaja, Assad, jostain syystä haluaa "massamurhauttaa kansaa". Muistatko kenties että diktaattori myrkytti omiaan kemiallisilla aseilla? Siihenkin puuttumisen suhtautuminen Venäjällä oili todella nihkeetä.

        Venäjä tukee Assadia, koska Syyria on ollut "idän" kumppani jo Neuvostoliiton ajoilta. Assad tapaa omiaan venäläisillä aseilla.

    • tervonpienetaivot

      Harvoin Tervolta mitään älykästä, eikä nytkään. Miten se meinaa Suomen elättävän nää miljoonat? Niitä tulee lopputomsati. Salakuljettajat mainostaa Suomea auvona..

      • olk

        "Miten se meinaa Suomen elättävän nää miljoonat? Niitä tulee lopputomsati."

        Tämänhetkiset odotukset viittaavat viiteentoistatuhanteen tätnä vuonna. Niistä 60% käännytetään. Pakolaisia tulee n. 1500.

        Me puhumme siis parista promillesta maamme väkiluvusta. PARISTA PROMILLESTA!

        Holtiton maahanmuuttokeskustelu, josta hallituspuolueemme PS ei sanoudu irti, on kyllä niin kaukana totuudesta kuin olla ja voi! Silkkaa pahutta!

      • Meuhka_Maaret
        olk kirjoitti:

        Se pari promillea on sen sortin porukkaa, ettei ole syytä päästää sitä sekoittamaan omaa maatamme. Ensin pari promillea lapsia ja äitejä, perheenyhdistämisellä maansa sekoittaneet räyhähenget perässä, ja meillä onkin jo pariprosenttia vierasperäistä, räyhähenkistä porukkaa, joka lisääntyy hirvittävää vauhtia.
        Taitaisi olla hyvä suvaitsevaisten perehtyä luonnossa tapahtuvaan haitallisten ja vaarallisten lisääntymiseen ja elintilan valtaamisesta alkuperäislajeilta.

      • eikörajaa

        Lasket väärin.. Viimearvio on 40000 ja nousee. Tulijoita riittää. Ruotsikin näköjään ajattaa läpi ne Suomeen ja Viro. Venäjältä tulee jo Norjan kautta lisää. Hukutaan, olet ääliö! Sipilän koilotus myy salakuljettajilla, kaikki hyysätään, jotka Suomeen saapuu!

      • olkaammeihmisiksi
        Meuhka_Maaret kirjoitti:

        Se pari promillea on sen sortin porukkaa, ettei ole syytä päästää sitä sekoittamaan omaa maatamme. Ensin pari promillea lapsia ja äitejä, perheenyhdistämisellä maansa sekoittaneet räyhähenget perässä, ja meillä onkin jo pariprosenttia vierasperäistä, räyhähenkistä porukkaa, joka lisääntyy hirvittävää vauhtia.
        Taitaisi olla hyvä suvaitsevaisten perehtyä luonnossa tapahtuvaan haitallisten ja vaarallisten lisääntymiseen ja elintilan valtaamisesta alkuperäislajeilta.

        "Se pari promillea on sen sortin porukkaa, ettei ole syytä päästää sitä sekoittamaan omaa maatamme."

        Puhu pukille! Pari promillea ei mitään sekoita. Valitettavasti. Olemme näemmä erittäin kipeässäsä sekoittumisen tarpeessa! Varsinkin jotkut meistä.

        "Lasket väärin.. Viimearvio on 40000 ja nousee."

        Höpöhöpö. Ja vaikka tuo "tieto" ei olisi sylttytehtaan "arvio" niin me puhuisimme edelleen vain promilleista.

        "Hukutaan, olet ääliö! "

        Edelleen puhutaan vain promilleista. Kukaan ei huku promilleihin - eikä ainakaan oikea suomalainen. Skineistä ja skinimiuelisistä en mene takuuseen, he kun ovat jotenkin yliherkkiä ja heikkoja reppanoita.

    • Tervon on idiootti. Antaa kohtalaisen hyvän kuvan palstahäiriköstä ja hänen ajartusmaailmastaan, kun fanittaa Tervoa, siis mietä jota on väkisin revitty julkisuuteen ja ottamaan kantaa - annettu palstatilaa tyypille, jonka ainoa ylikorostuva ominaisuus on narsismi ja itserakkaus. Saavutuksina muutama kirja, ja vittuilu pakinoita muutamille palstoille. Siinä varsinainen suvakki-suomalaisuuden perikuva. Vittuileva itserakas idiootti, oikeanlainen esikuva tietysti palstahäirikkö antipersulle

      • eikoskaanpersuksi

        Siinäpä se tuli perpanssin sairaan itsekäs sielunmaisema esiin taas kaikessa irvokkuudessaan. Tulee mieleen, että jos kyseinen tyyppi on hukkumassa ja huutaa apua, parempi antaa hukkua. Ei ressukka pärjännyt elämäntaistelussa - tyhmyyttään saattaoi itsensä hankalaan tilanteeseen - antaa mennä - vahva sen kun porskuttaa.

      • eikoskaanpersuksi kirjoitti:

        Niin . . . .

      • olkaammeihmisiksi

        "Tervon on idiootti."

        Miltä osin kirjoitulsensa oli väärä? Siitähän on kyse eikä siitä mitä me muuten olemme äijästä mieltä. Sillä kun ei ole mitään väliä.

      • olkaammeihmisiksi kirjoitti:

        "Tervon on idiootti."

        Miltä osin kirjoitulsensa oli väärä? Siitähän on kyse eikä siitä mitä me muuten olemme äijästä mieltä. Sillä kun ei ole mitään väliä.

        Miltä osin se oli oikea?
        Se oli Tervon mielipide, näkemys, siis siihen oleellisestikin liittyvänä se, että mies on idiootti, ja turhake, jolle tällähetkellä oikeansuuntaisesta idiotismista, annetaan palstatilaa !

        Mikä kirjoiutuksessa sitten oli "oikein tai väärin", sen jokainen määrittelee itse ! Miksi kirjoituksessani kuvaileman tasoisen henkilön tekstejä sitten käytetään kuin profetiaalisten kirjoitusten tulkkia, kertomaan käsityksiään osasta kansaa, jonka mielipiteisiin asioista muuten yllättävän monikin, muidenkin puolueiden kannattajia liittyy. Siitä vaan on tehty ja tehdään edelleenkin "epäsopiva" mielipide, kaikin keinon mustamaalaten - siinä yksi, joskain vähäpätöisempiä osasia on idiootti-Tervo.

      • olkaammeihmisiksi

        "Tervon on idiootti. "

        Ja sinä julistat mitä sattuu vailla mitään perustelua.

        "Miltä osin se oli oikea? "

        Se on kohtalaisen oikea raportti siitä mistä Syyriassa ja Lähiidässä on kyse. Se on kohtalaisen oikaan osunut selostus siitä miksi Slunga-Poutsalon sanavalinta ei ollut asian ydintä kovin hyvin kuvaava.

        Ja se myös raportoi Suomen Kuvalehdessa tehtyä kyselyä.

        Mutta miltä osin Tervo on idiootti tämän kirjoituksen pohjalta. Se jäi sinulta ja muutamalta muulta täysin kertomatta.

      • olkaammeihmisiksi
        eikoskaanpersuksi kirjoitti:

        Siinäpä se tuli perpanssin sairaan itsekäs sielunmaisema esiin taas kaikessa irvokkuudessaan. Tulee mieleen, että jos kyseinen tyyppi on hukkumassa ja huutaa apua, parempi antaa hukkua. Ei ressukka pärjännyt elämäntaistelussa - tyhmyyttään saattaoi itsensä hankalaan tilanteeseen - antaa mennä - vahva sen kun porskuttaa.

        "Tulee mieleen, että jos kyseinen tyyppi on hukkumassa ja huutaa apua, parempi antaa hukkua."

        Todella kypsällä asiatasolla ollaan taas täälläkin. Tulee miueleen että tuollainen reaktio tulee kun huomaa ettei pärjää asiallisin perusteluin. (voit guuglata sanat ellet ymmärrä niiden merkitystä).

        Totuus valottaa väkisin myös hommalaisuuden hämärässä.

    • kjhgfrtyghu

      Harvoin olen Tervon kanssa samaa mieltä mutta nyt tulee asiaa.

      • Mitä mieltä siis olet ? Mitä mieltä on Tervo ? Joka sotkee asiat perusteellisesti. Ei ymmärrä nähtävästikään millaisista maahanmuutosta ja sen vastustamisesta on tällä kertaa kyse, kun sotkee asiat kertoilemalla Rosenleweistä, Sinerbykoffeista yms.
        Asiaa tuossa ei ole sitten siteeksikään, kuin hiukan tasaisen luonteen omaavalle älykköä Tervon lailla teeskentelevälle . . . kädelliselle.

      • Samalla linjalla olen nimimerkin kjhgfrtyghu kanssa.

      • gglgl
        pepep kirjoitti:

        Samalla linjalla olen nimimerkin kjhgfrtyghu kanssa.

        Sehän olikin yllättävä ja merkittävä tieto ;b

      • älykkyson
        Olli_Troenonen kirjoitti:

        Mitä mieltä siis olet ? Mitä mieltä on Tervo ? Joka sotkee asiat perusteellisesti. Ei ymmärrä nähtävästikään millaisista maahanmuutosta ja sen vastustamisesta on tällä kertaa kyse, kun sotkee asiat kertoilemalla Rosenleweistä, Sinerbykoffeista yms.
        Asiaa tuossa ei ole sitten siteeksikään, kuin hiukan tasaisen luonteen omaavalle älykköä Tervon lailla teeskentelevälle . . . kädelliselle.

        Äläpäs persuapina epäile Tervon älykkyyttä. Olet selvästi kopsannut muutaman sivistyssanan henkisesti häiriintyneiltä persunatseilta hommafoorumilla ja toistelet niitä nyt kuin papukaija luullen, että sivistys on sitä. Sinulla on kuule pitkä matka Tervon tasoisen älykön ymmärtämiseen vaikka hän yrittääkin kirjoittaa yksinkertaisesti.

      • Koroljov
        pepep kirjoitti:

        Samalla linjalla olen nimimerkin kjhgfrtyghu kanssa.

        yhdyn pepepiin

      • älykkyson kirjoitti:

        Äläpäs persuapina epäile Tervon älykkyyttä. Olet selvästi kopsannut muutaman sivistyssanan henkisesti häiriintyneiltä persunatseilta hommafoorumilla ja toistelet niitä nyt kuin papukaija luullen, että sivistys on sitä. Sinulla on kuule pitkä matka Tervon tasoisen älykön ymmärtämiseen vaikka hän yrittääkin kirjoittaa yksinkertaisesti.

        Sinähän se vakuuttava älykkyydelläsi oletkin ;) Sehän tuo esiin käytöstavatkin jotka suunnaton älykkyytesi nostaa "pintaan".

      • natsitontyhmii

        Älä teeskentele. Nyt esiinnyt muka hyvätapaisena mutta käytännössä olet natsi. Natsit on tyhmii.

      • natsitontyhmii kirjoitti:

        Älä teeskentele. Nyt esiinnyt muka hyvätapaisena mutta käytännössä olet natsi. Natsit on tyhmii.

        Hmmmmm.

      • aom
        älykkyson kirjoitti:

        Äläpäs persuapina epäile Tervon älykkyyttä. Olet selvästi kopsannut muutaman sivistyssanan henkisesti häiriintyneiltä persunatseilta hommafoorumilla ja toistelet niitä nyt kuin papukaija luullen, että sivistys on sitä. Sinulla on kuule pitkä matka Tervon tasoisen älykön ymmärtämiseen vaikka hän yrittääkin kirjoittaa yksinkertaisesti.

        Kukapa Tervon älykkyyttä uskaltais epäillä,ei niin rohkeaa suomessa olekkaan.
        Mutta laskupäätä vodaan epäillä.
        Jos afriikan väestön suomeen siirtämisen vastustaminen on rasismia,niin meitä on
        useampi miljoona.Sen saa tervot ja muut hörhöt taatusti uskoa.****************

      • olkaammeihmisiksi

        "ei ymmärrä nähtävästikään millaisista maahanmuutosta ja sen vastustamisesta on tällä kertaa kyse"

        Vuonna 2015 pakolaisia tullee alle 1500. Muita pyrkijöitä viisitoistatuhatta josiat yli puolet käännytetään.

        Kyse on siis alle kahdesta promillesta maamme väkiluvusta!

        Hommalaistet ovat aivan totaalisesti hakoteillä pelottelullaan - sääli vaan että liian moni on liian tyhmä ymärtääkseen tämän.

      • Olli_Troenonen

        Hommalaisista en tiedä, mutta missään tuo muutama promille "alkuun", ei ole saanut mitään hyvää aikaiseksi.
        Miksi meidän pitäisi päästää maahamme ihmisiä, jotka ovat oman maansa tuhonnee ja raunioittaneet - mitä meillä on odotettavissa, sama kuin ovat toteuttaneet omassa maassaan. Siis edelleenkin ei kiitos.

      • olkaammeihmisiksi
        aom kirjoitti:

        Kukapa Tervon älykkyyttä uskaltais epäillä,ei niin rohkeaa suomessa olekkaan.
        Mutta laskupäätä vodaan epäillä.
        Jos afriikan väestön suomeen siirtämisen vastustaminen on rasismia,niin meitä on
        useampi miljoona.Sen saa tervot ja muut hörhöt taatusti uskoa.****************

        "Jos afriikan väestön suomeen siirtämisen vastustaminen on rasismia"

        Kuka on ehdottanut että SAfrikan väestö siirrettäisiin tänne. Syyria on siis lähi-idässä eikä Afrikassa. Eniten meille tulee tällä hetkellä turvapaikanhakijoita Afganistanista (ei Afrikassa) sekä Irakista (ei Afrikassa). Syyriastakin tulee tällä hetkellä enemmän kuin Afrikasta.

        Ja vaikka niitä suhteessa paljon tulee niin puhume edelleen vain parista PROMILLESTA maamme väestöstä.

        "mutta missään tuo muutama promille "alkuun", ei ole saanut mitään hyvää aikaiseksi."

        Kyllä on. Esimerkiksi Suomessa, Norjassa, Tanskassa ja Ruotsissa. Sitten kun niitä tulee prosennteja liian lyhyen ajan sisällä, niin siitä syntyy hetkellisesti hämminkiä.

        Ja täysin selvää on että MAAILMA on parempi paikka jos pahimassa ahdingossa olevat saadaan turvaan.

        Hommalainen on vähemmän onneton kuin turvapaikanhakiaja on onnellinen tästä siirtymisestä.

        Mutta tuollaisetkaan itsestäänselvyydet eivät meidän hommareppanoita hetkauta. Aika itsekästä porukkaa!

    • tekopyhyys_pois

      HETKINEN!!! Ottakaahan selvää ketkä ovat terroristeja ja rasisteja.
      Persuilla on jalat maassa. Lähi-idän konflikti tuli Euroopan piikkiin vaikka muut ovat aiheuttaneet sen. Niin vetosi Ban Ki Moon Eurooppalaisiin että pakolaisongelma ratkaistaisiin pian ja pakolaiset saataisiin asutettua. Missä vitussa luuraa jenkit, ryssät ja kiinalaiset??????? Mitä ihmeen rasisteja me olemme? Eikä ole rasismia jos vaadimme , että ainoastaan kristittyjä suomeen. Ei murhaoppia kannattavia islamilaisia yhtään sorkkaa Suomeen!

      • jeesusperkele

        Mikäs perkeleen Jeesuksen opetuslapsi sinä olet? Etkä tiedä, että Abraham on muslimienkin esi-isä. Sinut kirotaan jos nouset Jumalan kansoja vastaan.

      • olkaammeihmisiksi

        "HETKINEN!!! Ottakaahan selvää ketkä ovat terroristeja ja rasisteja."

        Suomen kuvalehden tutkimuksen mukaan heitä on 700.000. Onko sillä väliä keitä he ovat? Oletko sinä?

        "Eikä ole rasismia jos vaadimme , että ainoastaan kristittyjä suomeen."

        Kyllä on!

        "Ei murhaoppia kannattavia islamilaisia yhtään sorkkaa Suomeen!"

        Ja tuo on vihapuhetta. Kristinusko on muuyten luonteeltaan huomattavasti "murhaavampi" uskonto: Mene ja tee kaikista minun opetuslapsia. Vastavaa ei löydy Koraanista, sen sijaan Koraani suhtautuu kriittisesti sellsiiin jotka yrittöävät käännyttää muslimeja johonkin muuhun. Mutta mitää kehoitusta käännyttää, tai kaltoin kohdella, muita Koraani ei sisällä (vaikka moni fanaattinen islaminvihaaja niin väittääkin).

    • apurahaakinuu

      Nuoleeko Tervo valtaapitäviä taas apurahan toivossa, se luuseri, natottaja!

      • ystävänneuvo

        Sinä hoitele omaa persekirnuasi äläkä sekaannu asioihin joista et mitään ymmärrä.

      • AntipersunKäytöstavat
        ystävänneuvo kirjoitti:

        Sinä hoitele omaa persekirnuasi äläkä sekaannu asioihin joista et mitään ymmärrä.

        Sinullahan tuo "ymmärrys" tuntuukin olevan samalla tasolla käytöstapojesi kanssa ;p

      • olkaammeihmisiksi

        Vallassa on nyt PS - sieltä niitä "apurahoja" anotaan.

      • olkaammeihmisiksi kirjoitti:

        Vallassa on nyt PS - sieltä niitä "apurahoja" anotaan.

        ?????

    • Havaintoja

      Olen käynnyt aika monessa Euroopan isossa kaupungissa ja täytyy sanoa että suurin osa tuosta joukosta jota tänne tullee ei ole Syyria nähnytkään.

      • jahasta

        ?????

      • saveThewhales

        Turvapaikanhakijat 2014 top10

        1. Irak 826
        2. Somalia 411
        3. Ukraina 302
        4. Afganistan 205
        5. Venäjän federaatio 198
        6. Nigeria 166
        7. Syyria 149
        8. Albania 109
        9. Iran 95
        10. Algeria 91

      • selvät.merkit

        peruSSnatsit haisee. Siitä heidät ainakin tuntee.

      • SuurtakunnioitustaTuntie
        selvät.merkit kirjoitti:

        peruSSnatsit haisee. Siitä heidät ainakin tuntee.

        Kyll mamma on susta ylpee, kui noi viisas miäs voiki olla.

    • meni-laskut-uusiksi

      Tervo ja paskat!
      Mikä moraalisaarnan pitäjä se luulee olevansa ?

      Minua tuo Tervo ei taatusti osannut laskea joukkoon,rasisteja onkin siis 700001.

    • ruotsinsuomalainen_

      Jyllandsposten ,Tanskan suurin päivälehti varoitti Ruotsia sisällisodan vaarasrasta,
      muslimi ongelmansa vuoksi.Ja tuomoset tervot pitävät valistuspuheita suomessa
      monikulttuurin ihanuudesta.

      Viimeviikolla Ruotsin TV päätti tehdä ohjelman Tukholman muslimilähiöstä ,mistä on paljon porukkaa lähtenyt isis taistelijoiksi.
      Sinne hän mentiin kaksi poliisia turvana toimittajilla.Mutta paikalla muslimit ilmoittivat"TÄÄLLÄ EI KUVATA EIKÄ HAASTATELLA" No toimittaja kertoi muslimeille, että Ruotsin laki antaa luvan kuvata yleisillä paikoilla.

      Siitäpä muslimit ei tykänneet se tuli selväksi." JA PASKAT,TÄMÄ EI OLE MITÄÄN RUOTSIA ".Hyökkäsivät kimppuun,poliisit ja toimittajat kerkesivät autoihin,mutta
      sutot kerittiin potkia jokapuolelta lommoille.

      • Hmm

      • hhözhzcö

        Se on sitä nykydemokratiaa Ruotsissa, johon Suomessakin suvakit pyrkivät. Siksi syyllistämiskampanja on niin vahva, että et voi olla erimieltä, muuten olet rasisti ja natsi.

    • 12-2

      Täytyy muistaa, että Jari Tervo kirjoittaa fiktiota ei faktaa.

    • merkkipetteri

      Olisi hyvä nähdä se alkuperäinen kysely. Onko kukaan sattunut löytämään tuota taloustutkimuksen kyselyä?

    • persureikäläiset

      Persuilla on aina pahat mielessä. Ainakaan mitään hyvää heiltä on ihan turha odottaa.

      • kansakiittäätaas

        Uppista vaan.....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laaja sähkökatko Sallilan verkossa!

      Mä heräsin yhden maissa UPS:n piipittkseen, koska sähköt poikki ja on edelleen. Odottelin jonkun aikaa ja soitin vikanum
      Loimaa
      35
      1230
    2. KJ Konetimber OY

      Haettu konkurssiin Eläke yhtiö Ilmarisen toimesta.
      Kuhmo
      37
      1065
    3. Millä kirjaimella nimeni alkaa

      Ja montako kirjainta sukunimestäni voi laskea? N to M
      Ikävä
      60
      950
    4. Sosiaaliturvasäästöt kohdentuvat usein samoihin ihmisiin useampaan kertaan

      ja ihmisiä putoaa kiihtyvällä tahdilla toimeentulotuelle eli köyhien määrä kasvaa eksponentiaalisesti Suomessa. https:
      Maailman menoa
      173
      904
    5. Ampumisvälikohtauksen syynä kahden eri romanisuvun erimielisyydet

      Ikaalislainen romaniseurue joutui tahtomattaan tulitaisteluun etelä-pohjalaisen romanisuvun kanssa. Tilanne ei ratkennu
      Seinäjoki
      40
      746
    6. Hyviä tehokkaira vinkkejä erittäin pinttuneen wc pytyn puhdistukseen

      Eli semmonen vuokra-asunnon pytty jossa hyvin sitkeään pi ttyny se vesiosa. Kloriittia olen liottanu yön yli ja yleispuh
      Ikävä
      121
      723
    7. En nii kui tiiä yhtään

      Mikä suussa kiehtoo, vaikka kaiken pitäisi olla ihan hyvin! Mä niin haluaisin nähdä sut:)
      Ikävä
      57
      708
    8. Voiko "miehisen kunnian" käsitteen ohittaa?

      Palstalla kovasti pidetään minua jollain tavoin sairaana, kun puhun miehisestä kunniasta. Voidaanko me siis täysin ohi
      Sinkut
      144
      683
    9. Et uskaltaisi kuitenkaan nähdä enää

      Niin mitäpä sitä enää vatkaamaan.
      Ikävä
      52
      641
    10. Voi että, kaikki on nyt ohi

      Aijon nyt unohtaa kaiken. Morjes. Mieheltä
      Ikävä
      59
      637
    Aihe