MAAHANMUUTTAJAT ja PAKOLAISET ovat eri asioita.

Asun Suomessa, koska 17 vuotta sitten menin naimisiin ihanan suomalaisen miehen kanssa.
En tullut tänne asumaan jonkun toisen kustannuksella. Psykologian maisterin tutkinto suoritettu ja lisäksi vuosia myöhemmin valmistuin Viron Medical College:istä. Suomen valtion tuli työntekijä, tarvitsematta tuhlata Suomen valtion rahaa koulutukseen.
Koskaan en ole joutunut käymään sossun luukulla, lääkärinkäynnit myös yksityisen puolella. Maksamani veroista saa osan joku vähävaraisista.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Erkkikin sen tietää. Kukkahattutädeillä ei ole asiasta mitään käsitystä

Äänestä

Eivät tosiaan virolaiset Suomeen avioituneet naiset ole ongelma. Heillä on edellytykset sopeutua oikein hyvin uuteen kotimaahan
Ongelmia tuottavat ennen kaikkea kauempaa muslimimaista ja naista alistavista väkivaltaisemmista kulttuureista tulevat miehet. Heitä joutuvat suomalaiset ja tänne muuttaneet virottaret yhtä lailla ulkona liikkuessaan pelkäämään. Vieraiden kulttuureiden pakolaisia olisi parempi auttaa heidän omassa kotimaassaan.

Äänestä
  • KYLLÄ, KYLLÄ, KYLLÄ! ja vielä kerran kyllä !

    Äänestä

Eihän tässä ole kyse jo maassa asuvista ja täällä töissä tai perheenä olevia ja kouluja käyvistä ihmisistä. Kyse on tästä nykyhetken pakolaisongelmasta joita tulee tai tunkee maahan satoja pitkin päivää kuka mistäkin syystä, vähemmistö ainakin Suomessa siitä todellisesta eli sotaa paossa, niitä ei pahemmin näy eli perheitä.. Siitä on kyse, ainakin mulla. En hyväksy Suomen täyttämistä koko Afrikalla, varsinkin kun tulijat on lähes kaikki miehiä....Ei kiitos..

Äänestä

Olet täysin oikeassa, pakolaiset ja maahanmuuttajat ovat eri asia. Puhutaan yleistäen maahanmuuttajista eli "mamuista", vaikka pitäisi puhua turvapaikanhakijoista tai pakolaisista, (pakoista?). Syynä tähän yleistävään kielenkäyttöön on varmaankin pelko syytteeseen joutumisesta. Jos puhutaan negatiiviseen sävyyn tietystä ryhmästä (pakoista) niin siitä voi joutua oikeudelliseen vastuuseen. Tämä on hyvin valitettavaa kyllä, pitää vaan kirjoituksia lukiessa pitää mielessä että maahanmuuttajilla tarkoitetaan yleensä aina pakolaisia. Jos puhutaan oikeista maahanmuuttajista niin silloin usein käytetään nimitystä "työperäinen maahanmuutto".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


onkoERO kirjoitti:

Asun Suomessa, koska 17 vuotta sitten menin naimisiin ihanan suomalaisen miehen kanssa.
En tullut tänne asumaan jonkun toisen kustannuksella. Psykologian maisterin tutkinto suoritettu ja lisäksi vuosia myöhemmin valmistuin Viron Medical College:istä. Suomen valtion tuli työntekijä, tarvitsematta tuhlata Suomen valtion rahaa koulutukseen.
Koskaan en ole joutunut käymään sossun luukulla, lääkärinkäynnit myös yksityisen puolella. Maksamani veroista saa osan joku vähävaraisista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu