Kirjastomaksu: Sipilä toteututti Niinistön toiveen

taaltapesee

Presidentti Niinistö ajoi vielä presidenttiehdokkaana ollessaan kirjaston käyttömaksua kuin käärmettä pyssyyn. Pääministeri Sipilä päätti nuolaista Niinistöä oikein kunnolla ja sai kuin saikin käyttömaksun aikaan.

Kunnilla ei ole enää velvoitetta pitää kirjastoja yllä. Näin Sipilän hallitus on suuressa viisaudessaan päättänyt. Se tarkoittaa pienissä kunnissa kirjaston lakkauttamista ja isommissa kirjaston käyttömaksua. Se tarkoittaa myös Suomen tärkeimmän ja suurimman kansansivistyslaitoksen alasajoa.

22

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Iukumoukka

      Minä olen aina kannattanut maksullista kirjastoa.
      - miksi kaiken pitäisi olla ilmaista? Sehän osoittaa vain sitä ,että jokin kelpaa ihmiselle vain sillä edellytyksellä, että sen saa ilmaiseksi...hm.
      Jos kirjastoilla olisi oma varainhankinta, niin ne tulisivat riippumattomiksi päättäjien arvostuksista.
      Tämäkö on sitten hyvä ,että leikataan mutta mitään ei tule tilalle?
      Kirjastoista tulisi kehittää materiaalivuokraamoita. Saahan sinne lehtiä ja muuta mennä lukemaan.
      Sekin on ollut surkea puoli kirjastolaitoksessa, että kun pyhisin olisi aikaa siellä olla, niin jopa onkin ovet lukossa!

      • Äläsnytsekoile

        Verorahoin maksettu EI ole ilmainen.


    • oma.kirjasto

      Sivistyksen alasajoa Amerikan malliin.
      Raha alkaa puhua yhä enemmän myös tieteessä.

      Kirjastoista voisi purkaa kaiken hötön pois, ja jättää vain kirjat.
      Muun viihteen ihmiset voivat hankkia mistä haluavat. Sillä ei ole mitään merkitystä sivistyksen kannalta.

    • Tämä ei ole hyvä juttu.

    • MaksettuOn

      Kirjaston käyttäjät ovat jo osallistuneet kirjaston kirjojen hankintaan verovaroilla.

      • m0t0m

        Kerropa sitten, miksi sairaaloissa ja terveyskeskukissa peritään isoja asiakasmaksuja kun ne pitäisi olla verovaroista kustannettuja????
        Paljon enemmän tämä jurppii kuin jokin kirjasto.
        Sairaala on välttämätön - kirjasto ei.


      • proKirjastot
        m0t0m kirjoitti:

        Kerropa sitten, miksi sairaaloissa ja terveyskeskukissa peritään isoja asiakasmaksuja kun ne pitäisi olla verovaroista kustannettuja????
        Paljon enemmän tämä jurppii kuin jokin kirjasto.
        Sairaala on välttämätön - kirjasto ei.

        Kannattaa säilyttää kirjastot Suomessa allekirjoittamalla adressi:
        http://www.adressit.com/kirjasto
        Parempi tieto, parempi työllisyys, parempi mieli,...


      • ddkIKool
        m0t0m kirjoitti:

        Kerropa sitten, miksi sairaaloissa ja terveyskeskukissa peritään isoja asiakasmaksuja kun ne pitäisi olla verovaroista kustannettuja????
        Paljon enemmän tämä jurppii kuin jokin kirjasto.
        Sairaala on välttämätön - kirjasto ei.

        m0t0mille kymmenen pistettä ja papukaijan merkki.


    • vanhatPORHOT

      SEKOOMUS & KEPU - heillä on paljon yhteistä, mutta vain vähän erimielisyyksiä

      Kummallakin puolueella on tarkoitus ajaa köyhät kyykkyy,

      Maalaisliitto haluaa maatiloille rengit ja piiat joita istäntä ja emäntä voivat seksuaalisesti hyväksikäyttää - kuten ennen vanhaan. Ruoka asunto palkalla tulee rengin ja piian tulla toimeen

      Sekoomus haluaa tehtaan omistajille tehdasorjia, kuten kehitysmaissa - tehdaspomo lukitsee ovet ja ne aukaistaaan, vasta, kun tietty määrä tuotetta on tehty.

      Tehtaan omistaja tekee orjilleen mitä haluaa ja palkka on nimellinen

      • orwell.tiesi

        OBEY, CONSUME, WATCH TV jne.


    • se.riittää

      No hätä, tärkeimmät kirjat on jo luettu.

    • vatulointia

      Sipilän todellisen luonteen pahuus näkyy etenevässä määrin. Moottorisahamurhaaja on pyhäkoulupoika tuohon jätkänketaleeseen.

    • ahahhaaaa

      Länsimainen sivitys on tuhottava!

      Tämä oli hyvä päätös sillä kirjat ovat aina olleet vaarallisia niille jotka haluavat alistaa koko maailman valtaansa !

      Allah akhbar!!!!

    • eiLainatakoraania

      Nyt en sitten lainaa koraania Kirjastosta - en viitsi siitä sontaläjästä mitään maksaa

    • pluto013

      Mutta kun mamut ei osaa lukea niin ei ole tasa-arvoista jos suomalaiset käyttävät kirjastoa.

    • Johan_pomppasi

      Siis veronmaksajat maksavat jo kirjaston hankinnat, kiinteistöt ja henkilökunnan palkan, eli kaiken. Mistä vitusta pitäisi vielä erikseen maksaa?

      • iIZRe4e1

        Sitten kun niitä rahoja ei enää ryöstetä veronmaksajilta niin pitää kerätä rahat käyttäjiltä. Vai onko kirjaston toiminta niin arvotonta ettei siitä kukaan halua maksaa siitä mitään?


    • maanpetturit

      Minä, suuren työläisperheen lapsi 60-luvulta, olen lukenut elämässäni tuhansia kirjoja. Kuinkahan monta olisin lukenut, jos olisin joutunut rajoittumaan kirjoihin, joita meillä oli varaa ostaa? Tuskin kovin monta.

      Kirjastolaitoksen tuhoaminen on tehokas tapa edelleen tyhmentää ja köyhdyttää suurta köyhälistöä ja jättää sivistymisen rikkaille. Tällaista feodaaliyhteiskuntaa Suomi Oy:nkin johtajat ovat edesauttamassa, kun he syyskuun lopussa New Yorkissa allekirjoittavat 2030 Agendan. Ja kukaan ei tunnu edes kuulleen koko asiasta! Kuinka moni meistä tiesi edellisestäkään versiosta, v. 1992 allekirjoitetusta YK:n Agenda 21:stä? Minä kuulin siitä vasta tänä vuonna. Tämä uusi agenda on lopullinen siirtyminen maailmanhallitukseen. Ottakaa selvää. https://www.youtube.com/watch?v=TSCKW2rS8_I

    • saatanan.tunarit
    • ovkk

      Uskomatonta typeryyttä, lestadiolainen miljonääri paljasti pohjattoman sivistymättömyytensä.

    • juhapimilä

      Sitä se on kun ei muuta ole ikänänsä lukenut kuin tavuviivoilla varustettua raamattua....

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laaja sähkökatko Sallilan verkossa!

      Mä heräsin yhden maissa UPS:n piipittkseen, koska sähköt poikki ja on edelleen. Odottelin jonkun aikaa ja soitin vikanum
      Loimaa
      35
      1220
    2. KJ Konetimber OY

      Haettu konkurssiin Eläke yhtiö Ilmarisen toimesta.
      Kuhmo
      37
      1065
    3. Millä kirjaimella nimeni alkaa

      Ja montako kirjainta sukunimestäni voi laskea? N to M
      Ikävä
      60
      950
    4. Sosiaaliturvasäästöt kohdentuvat usein samoihin ihmisiin useampaan kertaan

      ja ihmisiä putoaa kiihtyvällä tahdilla toimeentulotuelle eli köyhien määrä kasvaa eksponentiaalisesti Suomessa. https:
      Maailman menoa
      173
      904
    5. Ampumisvälikohtauksen syynä kahden eri romanisuvun erimielisyydet

      Ikaalislainen romaniseurue joutui tahtomattaan tulitaisteluun etelä-pohjalaisen romanisuvun kanssa. Tilanne ei ratkennu
      Seinäjoki
      40
      736
    6. Hyviä tehokkaira vinkkejä erittäin pinttuneen wc pytyn puhdistukseen

      Eli semmonen vuokra-asunnon pytty jossa hyvin sitkeään pi ttyny se vesiosa. Kloriittia olen liottanu yön yli ja yleispuh
      Ikävä
      121
      723
    7. En nii kui tiiä yhtään

      Mikä suussa kiehtoo, vaikka kaiken pitäisi olla ihan hyvin! Mä niin haluaisin nähdä sut:)
      Ikävä
      57
      708
    8. Voiko "miehisen kunnian" käsitteen ohittaa?

      Palstalla kovasti pidetään minua jollain tavoin sairaana, kun puhun miehisestä kunniasta. Voidaanko me siis täysin ohi
      Sinkut
      144
      683
    9. Voi että, kaikki on nyt ohi

      Aijon nyt unohtaa kaiken. Morjes. Mieheltä
      Ikävä
      59
      637
    10. Et uskaltaisi kuitenkaan nähdä enää

      Niin mitäpä sitä enää vatkaamaan.
      Ikävä
      52
      631
    Aihe