Xiina
26.11.2011 19:05
0
Sulje
Kysymys: Voiko kaksisuuntainen itse tajuta sairastavansa ko tautia ?
Vastaukseni: Ei välttämättä
Olen itse myös perheenäiti . Eräänä päivänä ruokaostosten sijaan työpäiväni jälkeen ostinkin asuntovaunun, ilman, että olin puhunut asiasta etukäteen mitään miehelleni. Onneksi mieheni ei hermostunut, koska itsekin tuhlailee rahaa mm musiikkilaitteisiin.
Vuosia myöhemmin sain potkut töistä, kun en millään oppinut uusia työtehtäviä, jotka minulle määrättiin. Työni menetyksen ja masennuksen vuoksi minut ohjattiin psykiatriseen hoitoon. Psykiatrilleni kerron, että lievittääkseni masennusta olen mm ostanut asuntovaunun tms muita suurempia hankintoja, mitä mies ei hyväksy. Kertomani perusteella sain bipo-diagnoosin ja olin silloin jo yli 50-vuotias.
Tietämättäni olin koko-ikäni sairastanut maanis-depressiota. Yksi turha ostamani asuntovaunu, tai muutkaan suuret hankintani eivät kaataneet perheemme taloutta. Mutta jos olisimme olleet köyhä perhe, olisivat raha vaikeudet varmasti saattaneet minut hoitoon jo vuosia aiemmin. Suuret projektini päättyi usein huonosti, kun en jaksanut hoitaa niitä loppuun.

Vastaukset 16
Vanhimmat
Näillä eväillä siis eteenpäin ja opettamaan.
JarmoEklund
31.8.2015 19:30
Listaa ensin profetiat! Profetian ja tempauspäivän odotuksen välinen ero on huomattava. Ymmärrättekö? Tempausta odotetaan joka aamu ja joka ilta. Saat sii listata 365x2 odotusta joka vuodelle. Sen sijaan profetioista tee ihmeessä lista.
Aloita tästä:
http://www.kolumbus.fi/jouko.piho/
Sitten jatka tästä:
http://www.jouko-piho.fi/211357862
Tee näistä se sun TOP-100
Jarmo.
Tapani Suonto opettaa juuri Raamattua.
Kuka siellä sanoi, että minä olen vain ansioton palvelija?
armoEklund
31.8.2015 19:56
Uusi
Heh, Harri Veijonen kertoo tästä ketjusta sivuillaan erinomaisen hauskasti. Merkillepantavaa on se että hän mainitsee syyt miksi Piho ja minä emme mahtuneet tähän TOP-10 listalle (ihan ku joku haluais tällaseen edes) mutta että jos joku on kerran tehnyt tämän PyhäJysäys aloituksen, eikä maininnut syitä miksi Piho ja Jarmo eivät päässeet listalle, niin mistä syystä Veijonen sen tietäisi? Liitteenä sivuston kommentti tänään:
"10 Parasta Joku laittanut keskusteluihin:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13777104/top-10-ylosottoprofetiat
ja lisännyt, ettei listalle päässyt Jarmo eikä Piho. Jarmo ei pääse siksi, että hän odottaa ylösottoa joka vuosi helluntain jälkeen. Piho taas odottaa ylösottoa vaarallisesti liian myöhään."
Sitten Harrin sivustolla on ilmoitettu päivää ennen tämän aloituksen TOP 10 YLÖSOTTOPROFETIAT 30.8. 2015 jonka lähdettähän ei tietenkään missään ole.
En tiedä alennuinko nyt pilkkaamaan Harria mutta ainakin jokainen voi tehdä sen johtopäätöksen että Harri Veijonen on tämän ketjun aloittaja ja omilla sivuillaan kertoo jonkun aloittaneen... jonka jälken kertoo syyn jne. näille kaikille, joten TOP-10 listakin on Harrin omaa käsialaa. Kiitos ja anteeksi!
Ilmianna
Jaa
Vastaa alkuperäiseen viestiin
TOP 10 YLÖSOTTOPROFETIAT
TOP 10 YLÖSOTTOPROFETIAT 30.8. 2015
1. Harri Veijonen / Valerauhan jälkeen / 2017 Tammi-Helmi
2. Hal Lindsey / Valerauhan jälkeen / 2016 - pian
3. M. J. Agee / Valerauhan jälkeen / 2011 - pian
4. John F. Walvoord / Valerauhan jälkeen / pian
5. Thoralf Gilbrant / Valerauhan jälkeen/ pian
6. Pat Robertson / Ennen tai jälkeen / 2007 tai pian
7. Hermetic Order of the Golden Dawn / Ennen tai jälkeen / pian
8. Lori Adaile Toye / Ennen tai jälkeen / pian
9. Philip B. Brown / Ennen tai jälkeen / 2008 tai pian
10. Kalervo Syväntö / Ennen valerauhansopimusta / 2011 - pian
Daily Christian News http://wwnet.fi/users/veijone/
Kannattaa huomioida, että listassa ei ole Jarnoa, eikä Pihoa!
Tällaista jälkea siis profetioiksi psyk.sairaalasta.
raamatunLukenut
31.8.2015 22:24
Uusi
niin, mutta se VALERAUHA, SE VALERAUHA. eTTekö te aasinpäät huomioi sitä?
Hävettää sairaiden kirjoitukset ja aloitukset.
totuudessa
1.9.2015 11:35
Uusi
väärän tempauspäväivän veikkaajan kohtalo on kuolema!!!
JarmoEklund
1.9.2015 12:57
Jokaisen ihmisen kohtalo on kuolla, vai oletko tavannut siitä välttyneitä?
Tehkää parannus.
Tehkää sairaat terveiksi.
Mistä?
Semmosta profetiaa ja profeettoja.
Samahan tuo on millä sotkette vajakit sotkee asiallisuuden
Ja Jarmo pysyy ekana
Hävettää koko palsta.
gfjdgd