Syyskuussa on syytä kiinnittää huomiota ainakin seuraaviin kouluasioihin:
1) Paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön vaikuttaminen
Perus- ja esiopetuksen opetussuunnitelman valtakunnalliset perusteet on annettu, ja niiden pohjalta kunnissa ja yksityiskouluissa laaditaan paikalliset opetussuunnitelmat. Opetussuunnitelma- eli OPS-työ paikallisesti on siis menossa. Siihen on ohjeistusta Opetushallituksen (OPH) nettisivuilla: http://www.oph.fi/ops2016/paikallisen_tyon_tuki
Käytännön työskentely käynnistyy elo-syyskuussa varmaan kaikilla paikkakunnilla. Nyt syksyllä 2015 on valmistelun ratkaisevat vaiheet. Hyväksyminen tapahtunee jo talvella tai viimeistään keväällä 2016. Uudet opetussuunnitelmat tulevat käyttöön elokuussa 2016.
Vapaa-ajattelijoilla ja muilla sekulaarin yhteiskunnan edistäjillä on tavoitteena vaikuttaa opetussuunnitelmiin ja opetuksen toteuttamissuunnitelmiin muun muassa yhteiskuntaopissa (ihmisoikeudet, kansalaistoiminta) sekä katsomusaineissa. Niin eri uskonnoissa kuin elämänkatsomustiedossa tulisi myös uskonnottomia koskevan uskonnonvapauden sekä uskonnottoman ajattelun ja kulttuurin käsittelyä kehittää käytännössä huomattavasti, jotta OPS-perusteiden ilmaisemat tavoitteet toteutuisivat.
Valmisteluryhmien olisi perusteltua kuulla uskonnottomien alueellisten ja paikallisen edustajien eli lähinnä vapaa-ajattelijain toimijoita siitä, miten em. asian käsittelyä voisi paikallistaa, voisivatko vapaa-ajattelijain edustajat esimerkiksi alkaa enemmän vierailla kouluissa kertomassa tapakulttuuristaan ja muusta aiheeseen liittyvästä.
2) Oppilaitosten uusiin yhdenvertaisuussuunnitelmiin vaikuttaminen
Uusi, vuonna 2015 voimaan astunut Yhdenvertaisuuslaki velvoittaa oppilaitoksia ja viranomaisia laajemminkin laatimaan ajanmukaiset, uudet yhdenvertaisuussuunnitelmat. https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2014/20141325
Niiden kautta on mahdollista saada kirjattua aiempaa parempia menettelytapaohjeita, sillä huonoja syrjiviä käytäntöjä on usein noudatettu vain vuosikymmenien takaisten perinteiden varjolla. Sellaisia on kuitenkin enää nykypäivänä vaikea kirjata mustaa valkoiselle eli yhdenvertaisuussuunnitelmiin.
Yhdenvertaisuussuunnitelmien – samoin kuin kuntien esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmien – laadintaan osallistuminen on nyt vapaa-ajattelijoille ja muille uskonnottomille voimille kaikkialla maassa suuri mahdollisuus vaikuttaa uskonnonvapauden ja yhdenvertaisuuden vahvistumiseen oppilaitoksissa.
Siinä tarvitaan henkilökohtaisia yhteydenottoja, asian seurantaa, kirjallisia ehdotuksia toimielimille sekä mediaviestintää ja keskustelua monilla eri kanavilla.
Liitto auttaa ja tukee tätä alueellista ja paikallista toimintaa sekä vaikuttaa valtakunnallisesti. http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2015/06/30/paasihteerin-palsta-uskonnollisuus-vahentynyt-syrjinta-ei/
3) Poliittinen kampanjointi elämänkatsomustiedon avaamiseksi kaikille
Kun Vapaa-ajattelijain sääntöjen mukaisena tavoitteena on uskonnonopetuksen poistaminen, sitä voidaan tehdä myös oppilas oppilaalta. Elämänkatsomustieto (ET) on valitettavasti vielä vajaakäytössä. Sen kehittämiseen tarvitaan oppilasmäärän lisäämistä.
ET:n avaaminen kaikille olisi mahdollista tehdä eduskunnassa parin sanan lakimuutoksella perusopetus- ja lukiolakeihin. Muutos ei vaadi tuntijakopäätöksen avaamista, joten se voidaan tehdä nopeasti.
Kun moni kirkkoon kuuluvan oppilaan perhe on käytännössä varsin ei-uskonnollinen, ET voi vastata paremmin monen kirkkoon liitetyn oppilaan perheen katsomuksellista tilannetta ja toiveita. Siksi kaikilla tulee olla oikeus valita uskonnon ja ET:n välillä, mikä samalla vahvistaisi ET:n asemaa kouluissa.
On turhaa sääntelyä, holhoamista ja perusvapauksien rajoittamista pakottaa lukiolaisia tai peruskoululaisten huoltajia yhteen katsomusaineeseen, ”pakkouskontoon”, kun lukioiden ja peruskoulujen oppiainevalikoimassa ovat jo olemassa vaihtoehtoisina aineina uskonto ja elämänkatsomustieto.
Kansanedustajat valitaan vaalipiireistä. Ne kuuntelevat parhaiten oman vaalipiirinsä ihmisiä. Sen takia ajankohtaista ET:n avaamiskysymystä on tarpeen tuoda esiin juuri maakunnissa. Luonnollisesti asiaa edistetään myös Helsingissä, liiton valtakunnallisen vaikuttamistoiminnan kautta.

Vastaukset 25
Vanhimmat
Kyllä ilmoitukset siitä, että oppilas ei osallistu koulun järkkäämään uskonnonharjotukseen (eikä uskonnollisiin toimituksiin, jos niitäkin tyrkytetään) ovat edelleen ajankohtaisia.
Ja vielä ehtii myös korjata taannoisen virhevalinnan, jossa lapsi tuli laitettua uskontoon ET:n sijaan.
Ja kun loppuvuonna erotaan kirkosta, on hyvin perusteltua erottaa myös lapset saman tien kirkosta - ja vaihtaa koulussa ET:oon.
Ekaluokkalaisten vanhemmille joulu-tammikuussa lähetettäviin Tervetuloa kouluun -oppaisiin pitäisi saada enemmän perusinfoa elämänkatsomustiedosta.
Jokaisessa kunnassa kannattaisi nyt olla yhteydessä kouluviratoon ja pyytää kehittämään viimevuotista infopakettia ET:n osalta.
Vaparivastaiset pornopyllyilijäkampanjoijat tällä foorumilla haluavat työntää näitä asiaketjuja pois etusivulta - ja samalla karkottaa vapaa-ajattelusta kiinnostuneita ihmisiä pois koko foorumilta.
Opetusssuunnitelmatyössä kunnissa on tärkeää ajatella ihmisoikeuskasvatuksen käytännön toteuttamista. Siinä voi tehdä yhteistyötä järjestöjen kanssa, myös Vapaa-ajattelijain yhdistysten kanssa. Ja liitonkin kanssa.
Puhutaan myös kokemusasiantuntijoista. Vaparit iovat sellaisia uskonnottomuuteen liittyvissä asioissa.
Ja työmuotona myös "elävä kirjasto" voisi liittyä asiaan. Vapaa-ajattelijoidenkin kannattaa ilmoittautua "eläviksi kirjoiksi".
Miten uusi Yhdenvertaisuuslaki itse asiassa vaikuttaa koulujen toimintaan?
Yhdenvertaisuuden pääperiaatteesta ei saa poiketa muuten kuin lailla sääätäen. Nyt perusopetus- ja lukiolain mukaan koulujen ja lukioiden tehtävissä ei ole ev.lut. uskonnonharjoituksen järjestämistä.
Eikä kuntalainkaan mukaan kunnan tehtäviin kuulu yhdenkään uskonnollisen yhdyskunnan uskonnonharjoituksen järjestäminen kunnan toimenhalltijoiden virkatyönä.
Kouluasia on ajankohtainen syyskuussa monin tavoin!
Kunnissa valmistellaan Tervetuloa kouluun -oppaita, joita lähetetään uusien vuoden 2016 ekaluokkalaisten vanhemmille jo vuodenvaihteen tienoilla.
Hyvä idea. Oppaissa on ET:stä kerrottu kovin vähän. Vaikka juuri eka luokalle tultaessa valintaa tyrkytetään. LIsää infoa ET:stä!
Hyvä!
Keskustelua kouluasioista mielellään vaikka tällä fooorumilla. Mitä uutta, mitä vanhaa? OPH:n ohje on käytösssä eka kerrtaa koko lukuvuodelle.
Toki voi myös uusia ketjujavoi avata asiasta erikseen.
OPH:n ohjeessa oli yllärinä myös maininta "uskonnollisista toimituksista" (ruokarukoukset). Omavaltaisesti.
Tarkoittaa siis opettajan johtamia, ääneen lausuttavia ruokarukouksia.
Onko sellaisia missään aikuisten työpaikalla, edes Kirkkohalituksessa työpaikkalounaalla?
Perustuslakivaliokunta ei tainnut käsitellä ainakaan mainiten ruokarukoiluttamista. Huhtikuun 2014 "näytösoikeudenkäynnissään".
Eihän eduskunnankaan ravintolassa kukaan johda ruokarukouksia ääneen. Ei kai edes kristillisten ryhmyri.
Tiettävästi Vantaalla opetussuunnitelman luonnos on koulujen vanhenpainyhdistysten lausunnoilla. Varmaankin myös muut yhdistykset voivat ottaa kantaa siihen.
Tämä tarkoittaa sitä, että joissaakin kunnissa on ops:n teossa varsin kiireinen aikataulu. Onhan se hyvä saada päätettyä, mutta ei turhaa kiirettä pitämällä.
Tieto olikin ennenaikainen. Lausunnoilla oli joku pienemmän kohderyhmän erityisasia kolmen koulun osalta.
Opetussuunnitelmiin, paikallisiin luonnoksiin, ehtii siis vielä perehtyä ja ottaa kantaakin. Kannattaa samalla muisaa yhdenvertaisuussuunnitelman laadinta.
Epävirallisen tiedon mukaan Opetus- ja kulttuuriministeriö aikoo laatia ohjeita yhdenvertaisuussuunnitelmien laadintaan. Asiassa kannattaa olla kuitenkin oma-aloitteinen ja ensin vaikkapa lukea se uusi Yhdenvertaisuulaki.
OPH:n syksyllä 2014 antaman uuden ohjeen rajat siitä, mitä tunnustuksellista uskonnollista ohjelmaa "koulu voi" järjestää, ei ole tarkoitettu vähimmäisnormiksi, vaan absoluuttiseksi ylärajaksi, jonka lähellekään ei ole pakko pyrkiä.
Monet rehtorit suhtautuvat asiaan kuin monet Viron-reissaajat, joilla on pakko pyrkiä alkoholin tuonnin ylärajoille. Niin kuin enimmäisraja olisi joku vähimmäismäärä. Ja jotkut rehtorit vieläpä yrittävät saada huoltajatkin omaksumaan tällaisen "normin" täydestä lastista, vaikka perheissä ei ole tapana käydä kirkossa juuri ollenkaan jos silloinkaan.
Asiaa on hyvä ajatella viikonloppunakin.
Ja väliin viikollakin.
Kun opetuksen tulisi olla tunnustuksetonta ja sitoutumatonta, sen ohjeen tulisi koskea myös koulun koko toimintaa. Ei koulun "muulla toiminnalla" saa kiertää lain ja opetuksen ohjetta. Tuosta uskonnonharjoituttamisesta on tehty epäreilu "piilo-ops". Se ei kestä.
Humpsista. Niin se aika rientää... Vielä on pari päivää syyskuuta jäljellä.
Kyllä näissä on duunia vielä lokakuussakin.