Karhun sikiöstä käärme - uni viime yönä 1.9.2015

Sain viime yönä kummallisen näyn unitilassa aamuyön tunteina, jolloin olen usein saanut juuri profetiaa. Olen saanut profetiaa joko juuri nukahtamassa tai kohta heräämässä.

Minulle näytettiin karhun sikiö, josta pitäisi alkaa kehittyä karhu. Sillä oli iso suu jo sen siinä näkemässäni kehitysvaiheessa ja muuten sitä peitti sellainen limainen karvoitus.
Minulle kerrottiin että jos tätä ruokkii normaalisti, siitä tulee oikea karhu ja se syntyy karhuksi mutta jos sen annetaan kuolla, jonka jälkeen sitä kastellaan varoen ja tietyllä tavalla hoitaen kuin puutarhaa, siitä syntyy käärme.

Tällainen uni minulle annettiin. Jokainen saa koetella tietysti.

19

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sinettisormus1

      Ihmeellisen unen olet nähnyt ja selkeästi siinä on sanomaa, mutta minua häiritsee tuo käärme, miksi siitä syntyy käärme? Yritin availla tätä Herran sanan kautta ja jotenkin aloin kokemaan, että tuon karhun me tunnistamme helposti vaaraksi, jos se meitä lähestyy, onko se liiankin jokapäiväinen asia jonka saatamme antaa mielessämme kuolla ja joskus ehkä sitä liian varoen herätellä tarttumatta asiaan paremmin ja kohta huomaammekin sen muuttuneen salakavalaksi ja myrkylliseksi, omaa välinpitämättömyyttämme, jotain tällaista tuo minussa herättää ....
      Siunausta veliseni sinulle.

      • sinettisormus1

        ... ja mitä selvimmin on tuo vertauskuvallinen uni....


      • näkymätön-ninni

        Samoin ajatuksin kuin sinetti. Unessa on selkeästi sanomaa... Sinetin selityskin vaikuttaa oikealta...

        Itselle nousi Sanasta tämä paikka: Aamos 5

        18 Voi teitä, jotka toivotte Herran päivän tulemista. Miksi hyväksi on teille Herran päivä? Se on oleva pimeys, eikä valkeus-


        19 ikäänkuin jos joku pakenisi leijonaa ja häntä kohtaisi karhu, tahi joku tulisi kotiin ja nojaisi kätensä seinään ja häntä pistäisi käärme.


        20 Eikö Herran päivä ole pimeys, eikä valkeus, eikö se ole synkeys, jossa ei valoa ole?


      • sinettisormus1
        sinettisormus1 kirjoitti:

        ... ja mitä selvimmin on tuo vertauskuvallinen uni....

        ... jonkinlainen varoitus ....


      • sinettisormus1

        Aamen ninni.
        Minulle avautui Sananlaskut 28 ja siellä pysäytti tämä kohta, uneen kohdistuen
        15. Kuin muriseva leijona ja ahnas karhu on kurjan kansan jumalaton hallitsija.


      • sinettisormus1
        sinettisormus1 kirjoitti:

        Aamen ninni.
        Minulle avautui Sananlaskut 28 ja siellä pysäytti tämä kohta, uneen kohdistuen
        15. Kuin muriseva leijona ja ahnas karhu on kurjan kansan jumalaton hallitsija.

        ... eli olisiko tuo jumalaton hallitsija se käärme ...


      • sinettisormus1
        sinettisormus1 kirjoitti:

        ... eli olisiko tuo jumalaton hallitsija se käärme ...

        hallitsija, joka hoitaa kansaansa kuin jotakin puutarhaa, varovasti kastellen, ehkä liian varovasti tai tarkoituksenmukaisesti liian vähän hoivaten ....


      • näkymätön-ninni
        sinettisormus1 kirjoitti:

        ... jonkinlainen varoitus ....

        Kyllä varoitus tulee mieleen!!!


      • sinettisormus1

        Tuo karhun iso suu kuvastaa sen ahneutta.


    • Mä en ole vielä edes yrittäny spekuloida. Olen miettinyt samaa, että suuri varoitushan se selvästi on jostain.
      Se mikä siinä oli olennaista olli että sen alku "sikiö" normaali lopputulos on tavallinen karhu. MUTTA se kuolema ja erillä tavalla hoitaminen johtaa johonkin varsin kieroon, koska se minkä näin, niin se käärme oli lyhyt ja paksu. Jos sille olisi annettu jalat, se olisi ollut varaanin kaltainen lohikäärme.
      Tässä tulee mieleen se mun vanha näky aamuyöllä myös vuonna 2006 kun näin kirkon pohjan, jossa oli kulmamerkit, eli kirkkoa ei ollut, vaan siinä oli merkit mihin se rakennetaan. Sitten sanottiin "tähän asettuu Iivana Julma" sitten lisättiin vielä sanat, "vaikka muut sanoisi mitä tahansa, se on Iivana Julma". Tämä uni oli kuin maanjäristys ja ukonilma voimakkuudeltaan.

      • sinettisormus1

        ... tuo jumalaton hallitsija ....


      • Siellä lopunajassa on kolme olennaista elementtiä, vanha lohikäärme, ensimmäinen peto ja toinen peto, väärä profeetta. Saatana tietenkin se vanha paratiisin käärme.
        Kirkon pohjahan on uskonnollinen ja sopisi väärän profeetan rooliksi mutta miten Iivana tähän sovietetaan kun toinen peto nousee maasta, eli Isralin maa-alue.


      • sinettisormus1

        Näinhän me hoitelemme tänään idän ja lännen asioita, jos antaisimme kaiken olla kuin ennen, olisi tuo idän karhu aivan normaali, mutta päättäjät on ehkä aikoneet hoitaa asiat toisin, katkaisemalla siteet karhuun, katsoen mitä länsi (NATO) toisi tullessaan ja senhän tietää että tulos on hävityksen kauhistus, sillä karhu ei halua kuolla, vaan muuttuu myrkylliseksi... ei voi sanoa kuin rukoillen: HERRA ARMAHDA MEITÄ! ANNA PÄÄTTÄJILEMME VIISAUTTA JA YMMÄRRYSTÄSI!
        AAMEN!


    • raamatusta

      Johanneksen ilmestyksestä luku 13:11-15

      11. Minä näin toisen pedon nousevan maasta. Sillä oli kaksi sarvea kuin karitsan sarvet ja se puhui kuin lohikäärme.

      12. Hän käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja sattaa maassa asuvat kumartamaan ensimmäistä petoa, jonka kuolin haava parani.

      13. Hän tekee suuria ihmeitä, saaden tulenkin laskeutumaan taivaasta maahan ihmisten tähden.

      14. Hän eksyttää maan päällä asuvia niillä ihmeillä, joita hänen annettiin tehdä pedon nähden, ja hän yllyttää maan päällä asuvia tekemään pedon kuvapatsaan, sen pedon, jossa oli miekan haava, ja joka oli vironnut eloon.

      15. Hänelle annettiin kyky antaa pedon kuvapatsaalle henki, että pedon kuva patsas puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvapatsasta, tapettaisiin.

      • raamatusta

        Paavalin toisesta kirjeestä korinttolaisille luku 11:3-7 ja 13-15

        3. Pelkään kuitenkin, että kuten käärme kavaluudellaan petti Eevan, teidänkin mielenne ehkä turmeltuu vilppittömyydestä ja puhtaudesta Kristusta kohtaan.

        4. Jos joku tulee luoksenne ja saarnaa TOISTA JEESUSTA kuin meidän saarnaamamme, tai jos te saatte ERI HENGEN kuin olette saaneet, tai ERILLAISEN EVANKELIUMIN kuin sen, minkä olette ottaneet vastaan, sellaista te hyvin suvaitsette.

        5. Minä en kuitenkaan pidä itseäni missään suhteessa huonompana kuin nuo isoiset apostolit.

        6. Jos olenkin heikko puhetaidossa, en ole tiedossa. Olemmehan tuoneet sen teille ilmi kaikin tavoin ja kaikissa asioissa.

        7. Vai olenko tehnyt syntiä, kun auttaakseni teitä nousemaan olen alentunut julistamaan teille Jumalan evankeliumia ilman korvausta?

        13. Sellaiset ovat valeapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Krituksen apostoleiksi.

        14. Eikä ihme: Tekeytyyhän itse Saatanakin valon enkeliksi.

        15. Onko siis paljon, jos myös hänen palvelijansa tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi. Heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.


    • KTSEiKirj

      Olet vain lukenut tätä kohtaa hiljattain ja se synnytti alitajunnassa unen:

      1. Kor
      15:36 Sinä mieletön, se, minkä kylvät, ei virkoa eloon, ellei se ensin kuole!
      15:37 Ja kun kylvät, et kylvä sitä vartta, joka on nouseva, vaan paljaan jyvän, nisun jyvän tai muun minkä tahansa.

      • EiKirj

        KTS (Ei kirj.)1.9.2014 21:420 SULJE
        Se on Raamatulla ratsastamista politiikan varjolla eli täältä pesee ja linkoaa!
        KTS (Ei kirj.)28.9.2014 21:140 SULJE
        Ollaan Suomessa, jonne sun lössis on tätä messiaanista paskaa ujuttamassa. Mutta se ei onnistu!


    • Aloitusonpahasta

      Kaikki pahan unet teidänkin tajuntaanne menee.
      Erottakaa ja erottukaa.

      • josUskoaEiole

        ...ja toisissa on jumalisuuden ulkokuori mutta he kieltävät sen voiman.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      67
      4192
    2. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      85
      3783
    3. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      42
      3265
    4. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      19
      2598
    5. Keilahalli

      Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!
      Ähtäri
      22
      2457
    6. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      55
      2286
    7. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      48
      2115
    8. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      47
      1808
    9. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      36
      1760
    10. Alkaa olemaan

      IRL tylsää, vinkki ehkä
      Ikävä
      30
      1586
    Aihe