Lihan ja hengen välinen sota uskovassa

Synti ja Jumalan vastainen vanha ihminen, liha, asuu uskovassa koko elämän ajan (Room 7:17). Synnin tahto on lihan tahto ja se on aina vihamielinen Jumalaa kohtaan (Room 8:7). Uskova haluaa olla itseriittoinen, seurata itsekkäitä intohimojaan ja palvoa omaa minäänsä. Lihan teot on luetteloitu Gal 5:19-21 (vrt. 2 Tim 3:2-5). On kauhistuttavaa, kun ne pääsevät uskovassa valtaan ja toisinaan tapahtuu niin.

Samaan aikaan uskova on myös uusi ihminen ja hänessä asuu Kristus Pyhässä Hengessä. Jeesus on omiensa kanssa joka päivä.

Vanha ihminen on helposti määriteltävissä ja havaittavissa. Se on itsekäs minäkeskeinen ihminen, joka kaikessa etsii omaansa. Se on piintynyt luontoomme ja siksi luontomme on hidas ja vastahakoinen hyvän tekemiseen, mutta aina valmis pahaan. Vanha on minä itse. Sen on aina oltava lain, syyttävän omantunnon ja kuoleman alainen.

Uusi ihminen on paljon vaikeammin "löydettävissä" omasta sisimmästämme. Jumalan Hengen työ jää katseiltamme salaan. Uusi ihminen on Kristus meissä, Pyhä Henki meissä asuvana, emme me itse. Uusi ihminen on "vierasta lahjavanhurskautta" ja sen mukana alttiutta ja avoimuutta Hengen työlle, jota kuitenkin koko ajan vanha ihminen häiritsee. Myös uusi haluaa saada luontomme valtaansa.

Emme pysty täsmällisesti useinkaan erottamaan, mikä meissä on vanhan ihmisen tahtoa ja mikä taas uuden. Ne ovat sekoittuneet toisiinsa ja ovat aina ja kaikessa samanaikaisesti läsnä.

Valvovassa kristityssä riehuu lakkaamaton sisällissota. Henki sotii lihaa vastaan (Gal 5:17). Meissä oleva synti ja liha vastustaa Henkeä.

"Pitäkää tarkka huoli siitä, että... taistelette Hengessä lihaa vastaan ja seuraatte Hengen johdatusta... Teissä on kaksi taisteluasenteessa olevaa käskijää: Henki ja liha. Jumala on teidän ruumiissanne nostattanut kiukkuisen taistelun. Henki ponnistelee lihaa vastaan ja liha taas puolestaan Henkeä vastaan. Näissä olosuhteissa minä en vaadi teiltä mitään muuta - ettekä mitään muuta voikaan aikaansaada - kuin Hengen johtovaltaan alistumista ja lihan johtovallan vastustamista. Edellistä totelkaa, jälkimmäistä vastaan sotikaa" (Luther). "Syntinen olen ja syntiä tunnen. Enpä vielä ole riisunut yltäni lihaa, johon synti, niin kauan kuin se elää, on piintyneenä. Mutta minä seuraan Henkeä, en lihaa, toisin sanoen, minä uskossa ja toivossa omistan Kristuksen, minä rohkaistun hänen sanastaan ja näin rohkaistuna en täytä lihan himoa" (Luther).

Ei ole kuitenkaan helppo oppia tottelemaan Henkeä, joka käyttää aina armon sanaa. Siksi valvominen ja siihen liittyvä jokapäiväinen katumus, vanha ihmisen kuolettaminen ja kamppailu Hengen voitolle pääsemiseksi ovat oleellinen uskovan tuntomerkki.

Eräänä vaikeutena tässä taistelussa on se, että omassatunnossamme haluamme olla lakihenkisiä, mutta arkielämässämme ja elämäntavoissamme vapaita ja ilman lakia ja noudattaa vapauden varjolla omia itsekkäitä pyyteitämme ja himojamme. Tämän tähden taistelu meissä asuvan Hengen ja lihaamme piintyneen synnin välillä on tavattoman vaikea ja sitkeää. Siinä taistelussa monet selvät UT:n kehotukset oikeaan vaellukseen ovat suurena apuna.

Ytimeltään Hengen totteleminen on kuitenkin Kristukseen armoon tarttumista. Armoon turvautuessamme emme saa lakata taistelemasta itsessämme asuvaa syntiä ja sen ilmauksia vastaan. Emme saa jäädä synteihimme, vaikka olemmekin jatkuvasti syntisiä - siinä pysyvä ristiriita.

Kun uskova lankeaa syntiin, hän on kuin pieni lapsi, joka kaatuu kuralätäkköön. Hän menee heti itkien kotiin. Mutta hän ei ole kuin sika, joka nauttii kurassa olemisesta. Syntiin suostumien on kuin nuotioon kaatumista. Kyllä siitä pian on päästävä pois (Miika 7:8).Peltola.