Onko roomalaiskatolilaisilla jotain erikoisruokia? Esim. joihinkin seremoniallisiin juhlakausiin liittyen?
Ruokavalio
MattMainio
6<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Evätköhän ne ruoat liity niiden maiden kulttuureihin, joissa katolilaiset ovat enemmistö, eikä kirkkoon itsessään.
Eikä katolilaisilla oo mitään ohjeita esim. johonkin mahdolliseen paastoamiseen tms. Tai jotain ohjeita juomiseen.
Kaikki katolilaiset paastoavat tuhkakeskiviikkona ja pitkäperjantaina. Silloin syödään kerran päivässä eikä syödä lihaa. Kalaa voi kuitenkin syödä. Normaali paasto on näitten päivien välissä. Paasto ei kuitenkaan välttämättä tarkoita ettei syödä. Voi paastoa jättämälla tupakka pois tai olla juomatta alkoholia tai jotain muuta samanlaista. Jotkut katolilaiset paastoavat joka perjantai. Se on hyvä tapa saada kalasta tärkeitä rasvoja.
Ne eivät ole maakohtaisia juttuja, niin kuin taas yksi ei Katolilainen väittää.
Ne liittyvät Kirkkoon ja samat asiat löytyvät kaikista Katolilaisista maista ja yhteisöistä.
Pääsiäispaasto
Perjantai paasto (suuri osa Suomenkin Katolilaisista noudattaa sitä)
Joulupaasto (Osa seurakuntalaisista noudattaa sitä)
Keskiviikkopaasto (joukko seurakuntalaisia noudattaa myös sitä)
Ennen paastonaikaa on juhlat ja karnevaalit
Pääsiäisenä herkutellaan ja pääsiäinen kestää useamman viikon
Paastonajan juhlapäivinä (pari kappaletta) herkutellaan ja kenties viedään töihinkin jotakin.
Sama perusrunko löytyy Suomen lisäksi niin Välimereltä kuin Latinalaisrsta Amerikastakin.
Miten näitä juhlitaan ja mitä silloin syödään sitten on vähän maakohtaista. Eri maissa on erilainen keittiö...
Lukutaito hukassa ja aviot narikassa?
Kysyjä ei kysynyt paastoista vaan ruoista.
Lisään vielä että viesteissä on aika tagi. Se kertoo milloin viesti on lähetetty. Jos kirjoittaja kysyy ruoista niin vastataan kysymkseen ruoista. Kysymys paastoista on esitetty sen jälkeen kun vastasin kysymykseen ruoista. Siihen kysymykseen en ole vastannut. fhhgfuhf itse myöntää, että olen oikeassa, mutta kumminkin väittää minun valehtelevan. Toivottavasti pahimmatkin peelot ymmärtävät.