Ite oon oikeestaan ollu koko nuoruuteni suhteellisen syrjäytynyt, yläkoulusta kun lähdetään ylöspäin niin huonompaan suuntaan on mennyt, väkisin on lvi puolen amis ja armeijja käyty vaikka sekin 4 vuotta oli yhtä henkistä kidutusta, olen onnellinen vain silloin kuin olen yksin.
Kaikista eniten vituttaa se että suomi on nykyään kusipäisten extroverttien pilaama maa jossa jo hiljaa olemine on ihan helvetin iso synti, hallitus molottaa jatkuvasti siitä miten syrjäytymiseen pitää puuttua tajuamatta sitä tosiasiaa että suurin osa meistä on tällainen juuri siksi että nämä samat idiootit ovat tästä maailmasta tällaisen tehneet...
Mielummin syrjäytynyt kuin kusipäinen extrovertti
10
853
Vastaukset 10
- asiaa_asiaa
Hiljaiset puurtajat rakentavat maata siinä missä muutkin, elleivät enemmänkin. Mediakailottajat mekastavat kaikesta mutteivät sano paljoakaan. Kilpailevat sillä, kuka sanoo kovimmin vähiten. Hiljaisilla kuitenkin on mielipide ja äänioikeus, vaikkeivät sano mielipidettään tai käytä äänestyslappuaan. Koulumenestyksestä riippumatta on hiljaisella tai osaamattomaksi luokitellulla oikeus saada tietoa ja oppia ja olla kiinnostunut asioista. Jos haluamme monimuotoisen Suomen, mainitut ihmiset on huomioitava myös, ei vetämällä mukaan kailotukseen vaan antamalla olla rauhassa jos sitä kaipaavat.
- Todellistaa
Puhut kyllä täyttä asiaa! Monet vain jaksavat jauhaa paskaa koko ajan. Tuskin Kimi Räikkönenkään on paskan puhumisella menestystään saavuttanut :)
- asiamies......d
Asiaa.Ei voi muuta sanoa.
- Anonyymi
Samat wanna-be-julkut on joka ohjelmassa mekastamassa sitä omaa ylivertaisuuttaan, vaikka on sanottu, että tyhjät tynnyrit kolisevat eniten.
Onko kyseessä jokin sisäsiittoinen klikki, mikä on vallannut sen
tv-toimituksen. Elävät sillä, että "kisailevat" kaikissa ohjelmissa ja
saavat aivan määrättömästi julkisuutta . Tyhjää sirkushuvia. - Anonyymi
Kauniit kuoret myyvät ja niiden sisältä löytyvä tyhjyys myy vielä enemmän. Ekstroverttien elämäntehtävä on saada muiden hyväksyntä keinolla millä hyvänsä. Se edellyttää influenssereiden tarkkaa seuraamista sillä mikä ihminen muka olisi ilman influensseria jonka elämänohjeita seurata? Yksilö? Yksilöt on taviksia, eikä tavikset ole mitään.
- Anonyymi
En katso mitään ohjelmaa, missä tyhjäpäiset wanna-be-julkkikset temmeltää.
Ne on vain ajanvietettä tyhmille ihmisille.- Anonyymi
Kannattaa vilkaista vain sellaista, missä oikeat ihmiset puurtavat kovasti saadakseen
jotakin pysyvää aikaiseksi. Katso vaikka Latelan rankkaa talon rakentamista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa vilkaista vain sellaista, missä oikeat ihmiset puurtavat kovasti saadakseen
jotakin pysyvää aikaiseksi. Katso vaikka Latelan rankkaa talon rakentamista.Joo Latela on virkistävä poikkeus ohjelma genressä.
- Anonyymi
KAIKKI JULKKISTEN KANSOITTAMAT OHJELMAT BOIKOTTIIN !!!
- Anonyymi
Syrjäytyneenä on hyvä olla omissa oloissaan. Eipä muut häiritse elämää.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091320
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32458- 34457
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453- 49447
- 51445
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e85441- 5438
- 52403
- 42400