Kädet pystyyn

Mediassa on ollut maahanmuuttajien lukumäärästä erilaisia lukuja. Lähinnä on puhuttu 15 - 45 tuhannesta. Oletetaan, että luku olisi tuolta väliltä eli n. 30 000. On itsestään selvää ettei meillä yksinkertaisesti ole tiloja tuollaiselle määrälle eli kun joka tapauksessa joudumme nostamaan kädet pystyyn niin miksi ei tehdä sitä jo nyt.

Samoin yhden maahanmuuttajan kustannukset vuodessa ovat mediassa olleiden tietojen mukaan 15 000 euroa/vuosi eli tämän joukon kustannukset olisivat 450 miljoonaa euroa/vuosi. Mistä rahat?

Vaihtoehtoja on periaatteessa kolme.

1) Otetaan käyttöön esim. jkl maahanmuuttovero, joka käytännössä tarkoittaisi palkansaajille keskimäärin n. 1.5 prosentin tuloveron korotusta. Tuskimpa menisi läpi.

2) Otetaan lisää velkaa. Tämä vaihtoehto olisi aika vaikea perustella poliittisesti ainakaan nykyisen hallituksen, kun muutenkin yritetään jo nyt katkaista velkaantumista.

3) Leikataan jostain, jolloin kysymykseen tulee lähinnä sosiaali- ja terveysmenot eli käytännössä lapset ja vanhukset. Tämä vaihtoehto saattaisi aiheuttaa jonkinlaista yhteiskuntarauhan rikkoutumista.

Mielestäni (älkääkä sitten leimatko natsiksi) ainoa vaihtoehto on vastoin kaikkia kansainvälisiä sopimuksia sulkea rajat maahanmuutolta vedoten vaikka yhteiskuntarauhaan tms.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

> 3) Leikataan jostain, jolloin kysymykseen tulee lähinnä sosiaali- ja
> terveysmenot eli käytännössä lapset ja vanhukset.

Pakolaiset leikkaavat joka tapauksessa sosiaali- ja terveysmenoja, koska lääkäreitä tai hammaslääkäreitä ei tule mistään lisää. Tilanne on siis kantaväestölle sama kuin jos terveyspalveluja karsittaisiin ja lääkäreiden määrää piennettäisiin.

Tämä alkaa varmasti heti näkymään ja tuntumaan terveydenhoidon saatavuudessa uusilla vastaanottokeskuspaikkakunnilla.

Äänestä

Maahanmuuttajille täytyy joka tapauksessa turvata terveydenhoito, ilmainen asunto mukavuuksilla,käyttörahaa n.1000e ./kk. Kansainväliset sopimuksethan sitoo näin tehtävän???? Haloo??? Näinhän se Stubb ja Orpo sanovat .

Äänestä

niinpä -kädet pystyyn!

ajattelin laittaa itseni säästöliekille, eli ottaisin töistä mahdollisimman paljon palkatonta vapaata.

jos mahdollisimman moni tekisi näin, niin verotulot valtiolle putoaisivat. äänestämällä ei tämän maan politiikan suuntaa muuteta.

esimerkiksi jos saa sakot, niin kuittaa sakkorahat tuloverotuksen pienenemisellä. pääasia, ettei valtio saa rahojaan.

vituttaa herätä seitsemäksi kun katsoo mihin rahat hassataan. vaikka verottaja saisi 10 kertaisesti enemmän rahaa, niin se olisi silti perseauki.

peli on jo hävitty. turha rimpuilu vain pidentää kärsimystä. kertarytinä olisi paras.

Äänestä

Miks ei auteta paikanpäällä? 740€/vuosi/pakolainen ja täällä 13 000€/somali/vuosi. Järkevää ?

Äänestä

Niin, mistä rahat? Mutta rahaa ei yksin tarvita elättien elättämiseen. Rahaa pitää löytyä myös tulijoiden aiheuttaman rikollisuuden kasvun vastustamiseen, kasvaneiden rikosmäärien tutkimuksiin, uusiin vankilapaikkoihin, lisääntyneisiin ongelmiin kouluissa kulttuurien välillä. Tarvitaan myös lukemattomia uusia tulkkeja, paperinpyörittäjiä ja hyysäreitä, jotka eivät tuota yhteiskunnalle yhtään mitään. Lista on loputon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ensinomatnurkatkuntoon kirjoitti:

Mediassa on ollut maahanmuuttajien lukumäärästä erilaisia lukuja. Lähinnä on puhuttu 15 - 45 tuhannesta. Oletetaan, että luku olisi tuolta väliltä eli n. 30 000. On itsestään selvää ettei meillä yksinkertaisesti ole tiloja tuollaiselle määrälle eli kun joka tapauksessa joudumme nostamaan kädet pystyyn niin miksi ei tehdä sitä jo nyt.

Samoin yhden maahanmuuttajan kustannukset vuodessa ovat mediassa olleiden tietojen mukaan 15 000 euroa/vuosi eli tämän joukon kustannukset olisivat 450 miljoonaa euroa/vuosi. Mistä rahat?

Vaihtoehtoja on periaatteessa kolme.

1) Otetaan käyttöön esim. jkl maahanmuuttovero, joka käytännössä tarkoittaisi palkansaajille keskimäärin n. 1.5 prosentin tuloveron korotusta. Tuskimpa menisi läpi.

2) Otetaan lisää velkaa. Tämä vaihtoehto olisi aika vaikea perustella poliittisesti ainakaan nykyisen hallituksen, kun muutenkin yritetään jo nyt katkaista velkaantumista.

3) Leikataan jostain, jolloin kysymykseen tulee lähinnä sosiaali- ja terveysmenot eli käytännössä lapset ja vanhukset. Tämä vaihtoehto saattaisi aiheuttaa jonkinlaista yhteiskuntarauhan rikkoutumista.

Mielestäni (älkääkä sitten leimatko natsiksi) ainoa vaihtoehto on vastoin kaikkia kansainvälisiä sopimuksia sulkea rajat maahanmuutolta vedoten vaikka yhteiskuntarauhaan tms.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu