Näkökulma: Onko luopumus Islam ja Kaaban temppeli

Muhammad siis syntyi vuoden 570 tienoilla Mekassa, nykyisen Saudi-Arabian alueella, jossa sijaitsee edelleen kuuluisa Kaaban temppeli. Koraanin mukaan Kaaban rakensivat Ibrahim (Abraham) ja hänen poikansa Ismael, eli Abrahamin juutalaiset sukujuuret. Mutteivät kuitenkaan Jaakobin, eli Israelin ja täytyy vielä muistaa että mm. Hishamin kirjan Profeetta Muhammadin elämäkerta mukaan Muhammad noudatti "isämme Abrahamin uskontoa"

Muohammed ja Islam oli siis luopumuksen esikuva. Muhammad saarnasi islaminuskoa aluksi Mekassa, mutta vuonna 622 hän siirtyi läheiseen Medinan kaupunkiin. Medinassa Muhammadista tuli niin uskonnollinen, sotilaallinen kuin poliittinenkin johtaja. Monivuotinen sota Mekkaa vastaan päättyi kaupungin valloitukseen vuonna 630. Paljon myöhemmin tuo Kaaban temppelin historia sai valheellisen ajattoman historian, jonka mukaan tuo temppeli on ollut siellä aina. Mutta yksi asia oli silloin varmaa, Danielin 7. luvun ensimmäinen peto oli silloin noussut rantahietikolle. Siksi tuo 1. peto taitaa olla Shiia muslimi, joka oli alkuperäisten Koraanien mukaan paljon maltillisempi kuin myöhempi Sunni ja Sharia lain käännösversio.

Ja siitä ajasta, jolloin jokapäiväinen uhri poistetaan ja hävityksen kauhistus asetetaan, (vuosi 610) on oleva tuhat kaksisataa yhdeksänkymmentä päivää.

Newtonin laskeman Danielin profetian ajanjakson 1290 vuotta päättyi vuonna 1900, jolloin sionistit olivat muodostaneet ensimmäisen kansainvälisen instituution sionismi-konferenssissa Sveitsissä 1899. Konferenssin tarkoitus oli auttaa juutalaisia ​​siirtymään takaisin kotimaahansa Israeliin. Joten 1900 on erittäin merkittävä vuosiluku ja ajankohta historiassa, joka antaa sekä Islamille että Israelille profetaalisesti raamatulliset mittasuhteet. Oma mielipiteeni on jo vuosia olut se että Matteuksen 24 luvun jakeet 6-8 ovat nimenomaan kohdennettu vuodelle 1900 ja sen jälkeisille vuosille, koska lennätin oli keksitty, kuulette "sanomia sodista" ja "kansakunnat sotivat kansakuntia vastaan" tarkoittaa maailmansotia, jotka tiedotettiin myöhemmin sanomina lehdissä ja sähköisissä välineissä, kuten radiossa, samoin kuin siinä yhteydessä mainitut maanjäristykset. Matteus kirjoittaa siihen loppuun "mutta kaikki tämä on vasta synnytystuskien alkua".

Sitten: Autuas se, joka odottaa ja saavuttaa tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi päivää, jolloin päästään vuodesta 610 vuoteen 1945, jolloin natsihirmuvalta päättyi ja juutalaisten jäännös jäi jäljelle.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Newton laskenta määräytyy 1290 päivää vuodesta 609 jKr. joka oli oman aikansa subjektiivinen näkemys. Mitä tapahtui kyseisenä päivänä, jolloin alkoi lähtölaskenta? Kauhistuttava, massiivinen luopumus, mutta vasta vuotta myöhemmin vuodesta 610 alkaen. Elikkä kristillisessä ympäristössä syntynyt ja siinä kasvatettu Muhammad alkoi saada ilmestyksiä luolassa, joista koottiin hänen kuolemansa jälkeen Koraani. Noiden luolakertomusten todenperäisyyttä on muuteltu ja karsittu ja lisätty. Niistä on monia tarinoita, kuten se että Gabriel kertoi Muhammedille miten Jumala loi ihmisen. Gabrielin kerrottiin sanoneen että Jumala loi ihmisen kuolleen verestä. Tämä jo häpäisee koko ihmisen olemassaolon. Toinen versio on että Jumala oli luonut ihmisen sikiöstä. Herää kysymys minkä sikiöstä? Mutta tämä vastaus antoi universaalimman selityksen jatkaa näitä valheita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      67
      4202
    2. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      85
      3783
    3. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      42
      3275
    4. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      19
      2598
    5. Keilahalli

      Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!
      Ähtäri
      23
      2459
    6. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      56
      2293
    7. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      48
      2125
    8. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      47
      1818
    9. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      36
      1770
    10. Alkaa olemaan

      IRL tylsää, vinkki ehkä
      Ikävä
      30
      1596
    Aihe