Tälläinen ihminen on naapurimaan presidentti

Talo Torreviejassa? Rikostutkinta löysi Putin-mafia-linkin

Uudessa espanjalaisessa rikostutkinnassa on löydetty viitteitä siitä, että Venäjän presidentillä saattaa olla yhteyksiä pietarilaiseen mafiajengiin. Presidentti on torpannut tiedot perättöminä.



2.9.2015 13:25

Taloussanomat

Kommentteja 10 kpl






Espanjan syyttäjäviranomaisten julkistamat uudet asiakirjat voivat paljastaa Venäjän presidentin Vladimir Putinin ja Gennadi Petrovin välisen yllättävän yhteyden.

Yhteydestä kirjoittaa brittiläinen sanomalehti The Times, jonka mukaan Petrov on Pietarissa syntyneen Tambov-mafiajengin keskeinen vaikuttaja.

Lue myös nämä: Kreikka pysäytti kultakaivoksen – Suomi-paperit eivät kelvanneet
Meidän pitäisi kloonata Sixten Korkman
OPEC haluaa "reilut hinnat" – öljy kovaan nousuun

Nyt julkisuuteen tulleiden asiakirjojen perusteella vaikuttaa siltä, että Petrov osti kiinteistöjä Malagasta Espanjasta Putinin puolesta, lehti kirjoittaa.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun julkisuudessa kirjoitetaan Putinin mahdollisista kytköksistä hämäräperäisiin kiinteistökauppoihin Espanjassa.

Presidentti itse on toistuvasti kiistänyt omistavansa salaisia "piilopirttejä" ulkomailla. Venäjän presidentin esikunnasta ei kommentoitu nyt julkisuuteen tulleita tietoja sanomalehdelle.

Mafiapomon kiinnostava kirje

The Timesin toimittaja kirjoittaa nähneensä itse espanjalaisia syyttäjiä kiinnostavan kirjeen, joka on peräisin vuodelta 2001. Kirje on kirjoitettu käsin.

The Timesin mukaan kirje vaikuttaa kytkevän Putin Petroviin, sillä se löydettiin mafiajohtajan hallusta, kun Espanjan poliisi ratsasi tämän omistamia kiinteistöjä vuonna 2008.

– Señor Putin, maata Malagassa, venäläinen alue tai venäläistä kaupungistumista. Maata ei ole ostettu. Hallinnollisesti presidentillinen asia, kirjeessä lukee.

Tämän jälkeen kirjeessä viitataan yhtiöön, joka vaikuttaa omistavan kiinteistön. Kirjeestä ei selviä, toteutuivatko kaupat lopulta.

The Timesin mukaan Espanjan viranomaiset uskovat Petrovin johtaneen Tambov-jengiä pidättämisensä aikaan Mallorcalta käsin.

Putinin tukijoita syytettynä

Espanjalaisten syyttäjien toukokuussa julkaisemassa syytekirjelmässä katsotaan, että osalla Putinin poliittisista tukijoista on vahvoja yhteyksiä mafiajengiin.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei yllätä yhtään. Hitlerissä ja Putlerissa on paljon samoja piirteitä.

Äänestä
  • Entäs sitten ne Putlerin " sankariteot, " sammuttaa metsäpaloja helikopterilla, pelastaa kuvausryhmän ampumalla tiikeriä, sukeltaa kilometrien syvyyteen merenpohjaan ja " löytää " 10 000 vuotta vanhan aarteen pohjasta, pelaa jääkiekkoa, Putlerin joukkue voittaa aina yli 10-15 maalilla joista suurin osa Putlerin tekemiä.

    Odottelen että lähiaikoina heittää keihästä yli 100 m ja hyppää seipäällä yli 6 metriä.

    Luultavasti myös ensimmäinen venäläinen joka käy kuussa. Ja myös palaa maan pinnalle.

    Mars planeetalla käynti olisi hänelle pikku juttu.

    Äänestä

  • Eilen Putlerin joukkue oli pelannut jääkiekkoa. Putlerin joukkue "yllättäen" voitti taas.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Venäläinen-Kummisetä kirjoitti:

Talo Torreviejassa? Rikostutkinta löysi Putin-mafia-linkin

Uudessa espanjalaisessa rikostutkinnassa on löydetty viitteitä siitä, että Venäjän presidentillä saattaa olla yhteyksiä pietarilaiseen mafiajengiin. Presidentti on torpannut tiedot perättöminä.



2.9.2015 13:25

Taloussanomat

Kommentteja 10 kpl






Espanjan syyttäjäviranomaisten julkistamat uudet asiakirjat voivat paljastaa Venäjän presidentin Vladimir Putinin ja Gennadi Petrovin välisen yllättävän yhteyden.

Yhteydestä kirjoittaa brittiläinen sanomalehti The Times, jonka mukaan Petrov on Pietarissa syntyneen Tambov-mafiajengin keskeinen vaikuttaja.

Lue myös nämä: Kreikka pysäytti kultakaivoksen – Suomi-paperit eivät kelvanneet
Meidän pitäisi kloonata Sixten Korkman
OPEC haluaa "reilut hinnat" – öljy kovaan nousuun

Nyt julkisuuteen tulleiden asiakirjojen perusteella vaikuttaa siltä, että Petrov osti kiinteistöjä Malagasta Espanjasta Putinin puolesta, lehti kirjoittaa.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun julkisuudessa kirjoitetaan Putinin mahdollisista kytköksistä hämäräperäisiin kiinteistökauppoihin Espanjassa.

Presidentti itse on toistuvasti kiistänyt omistavansa salaisia "piilopirttejä" ulkomailla. Venäjän presidentin esikunnasta ei kommentoitu nyt julkisuuteen tulleita tietoja sanomalehdelle.

Mafiapomon kiinnostava kirje

The Timesin toimittaja kirjoittaa nähneensä itse espanjalaisia syyttäjiä kiinnostavan kirjeen, joka on peräisin vuodelta 2001. Kirje on kirjoitettu käsin.

The Timesin mukaan kirje vaikuttaa kytkevän Putin Petroviin, sillä se löydettiin mafiajohtajan hallusta, kun Espanjan poliisi ratsasi tämän omistamia kiinteistöjä vuonna 2008.

– Señor Putin, maata Malagassa, venäläinen alue tai venäläistä kaupungistumista. Maata ei ole ostettu. Hallinnollisesti presidentillinen asia, kirjeessä lukee.

Tämän jälkeen kirjeessä viitataan yhtiöön, joka vaikuttaa omistavan kiinteistön. Kirjeestä ei selviä, toteutuivatko kaupat lopulta.

The Timesin mukaan Espanjan viranomaiset uskovat Petrovin johtaneen Tambov-jengiä pidättämisensä aikaan Mallorcalta käsin.

Putinin tukijoita syytettynä

Espanjalaisten syyttäjien toukokuussa julkaisemassa syytekirjelmässä katsotaan, että osalla Putinin poliittisista tukijoista on vahvoja yhteyksiä mafiajengiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu