Tuleeko sovinto?

Evolutionistit uskovat kaiken olleen aina samanlaista, ihmisen lisääntyminen on aina ollut samanlaista, ja tuliko se sitten apinan tai myyräoravan kautta ihminen seuraavanlaiseksi kreatureksi. "Kehittyi", he sanovat, mutta katsoessaan omia keksintöjään, he huomaavat, että kaikii tämä on täytynyt rakentaa, jonkun käsin, ja LUODA; älykkään toimijan kautta. Jos siis ihminen kykenee LUOMAAN, ei meitä luonut olento ole meitä huonompi kuin joissakin asioissa, samoin kuin koneemme ovat meitä parempia, joissakin asioissa, massojen liikuttelussa, ja helpoissa bittioperaatioissa, ja papukaijana tietokone on vielä parempi kuin Jope, vaikkapa Ruonansuu esim. kykenee uuden zoukin keksimään, mitä tietokone ei tietenkään pysty.' Apinan käsittämätön alennustila, olla tiedollisesti liian tyhmä, meitä kaikkea sapettaa silti pitämästä SITÄ Isänämme, Onko se silti Isämme? Jos sille tielle menemme, kohta Saatana on Isämme, koska Apinakin lienee polveutunut dinoista tai häristä?
Tämä aikakäsitys oli alunperin pahin kiista, onko kaikki syntyny yx kax 6020 vuotta sitten, vaiko onko laskutoimitus: 3,833 mrd vuotta/200 mrd tähteä = 7 päivää oikein, ja ettäkö kaikkialla olisi jouduttu odottamaan YHDEN Jumalan luomistöitä 7 päivässä, miljardeja vuosia, oma tähtijärjestelmämmekin. Minä palvelen suurta GALAKTISTA Jumalaa, jonka pelastajahahmo Jeesus meille ilmoitti. Vaikka en minä pysty palvelemaan häntä, hän palvelee minua, olen vain hänen lemmikkinsä sen ajan. Emme me silti tiedä, kuinka äkkiä materiaa voi ilmaantua, jos kyseessä on vain binäärinen asia, tietokonekin saa sekunnissa lähes koko RAM-muistinsa täyteen nollan sijaan FF:ää eli 255:sta.(=1111 1111)
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Huomaa että et ymmärrä yhtään mitään evoluutiosta. Usko vain lapsellisesti mielikuvitus Jumalaasi jota ei ole olemassa.

Äänestä
  • Oletko itse enää kauaakaan olemassa, kuka sinut siitä "olematomuudesta" pelastaa, mietipä sitä, hengellisen vauvan tavoin, minä olen sentäs jo lapsi.

    Äänestä

  • Se, että avauksen tekijä ei ymmärrä mitään evoluutioteoriasta on ilmiselvästi vähäisimpiä hänen ongelmistaan.

    Äänestä

  • Ei evoluutiossa ole mitään ymmärtämistä, sehän on vain metamorfoosi sukupolvien välillä, kun ne lisääntyvät ja muuttuvat sukupolvien välillä, joko ilman risteytystä, tai sitten vain geneettisillä mutaatioilla, väitätkö etten tiedä tätä? Mulla on sama synttärikin kuin Darwinilla 12.2 joten, nytkö näette jälleensyntyneen Darwinin edessänne? No, sielujenne silmin voitte nähdä, sen mielikuvitusjumalanne kautta, mikä pisti ewokitkin näkemään ties minkälaisia öhkömönkiäisiä. No selitäpäs sinä, paremmin ewoluutio, parilla virkkeellä, jos pystyt?

    Äänestä

  • Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:

    Se, että avauksen tekijä ei ymmärrä mitään evoluutioteoriasta on ilmiselvästi vähäisimpiä hänen ongelmistaan.

    Joo, Eipä tuo evoluution miettiminen ole vasta kuin viihdettä, ei sitä "tietoa" ole vielä voitu soveltaa mihinkään oikeasti tärkeään, valitettavasti. Vai onko se sinulle jotain muuta?

    Äänestä

  • Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:

    Se, että avauksen tekijä ei ymmärrä mitään evoluutioteoriasta on ilmiselvästi vähäisimpiä hänen ongelmistaan.

    Joo, en minä sinänsä YMMÄRRÄ sitä, että pimeys olisi kaiken luonut. Pelkkä pimeyden ja olemattomuuden paine, luoda itselleen valosta kumppani? Vanha Testamenttikin tosin sanoo, että Jumala on Pimeyden keskelle luonut asuntonsa, mutta sanoo jo VT:kin, että Jumala itse on valo. Ja kysymys, voiko Jumala tehdä kiven jota ei itse halua nostaa, niin tietysti kyllä: "En ole väärä, en "pelaa" luonnonlaeilla koskaan väärin, siksi loin Pedon ja Paholaisen, että saisi edes joku olla 'väärintekijä'". Vaatimukset on vain niin paljon suuremmat niillä, jotka Jumalan tavoin haluavat vain oikeita ratkaisuja, että siksi niin moni siitä osasta lankeaa pois. Paholainen tietysti saattaa joskus olla oikeassa, kun se arpoo asioita jotenkin päin, mutta ei se itse kyllä suuresti oikeaan ratkaisuun kiinny.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Krevo kirjoitti:

Evolutionistit uskovat kaiken olleen aina samanlaista, ihmisen lisääntyminen on aina ollut samanlaista, ja tuliko se sitten apinan tai myyräoravan kautta ihminen seuraavanlaiseksi kreatureksi. "Kehittyi", he sanovat, mutta katsoessaan omia keksintöjään, he huomaavat, että kaikii tämä on täytynyt rakentaa, jonkun käsin, ja LUODA; älykkään toimijan kautta. Jos siis ihminen kykenee LUOMAAN, ei meitä luonut olento ole meitä huonompi kuin joissakin asioissa, samoin kuin koneemme ovat meitä parempia, joissakin asioissa, massojen liikuttelussa, ja helpoissa bittioperaatioissa, ja papukaijana tietokone on vielä parempi kuin Jope, vaikkapa Ruonansuu esim. kykenee uuden zoukin keksimään, mitä tietokone ei tietenkään pysty.' Apinan käsittämätön alennustila, olla tiedollisesti liian tyhmä, meitä kaikkea sapettaa silti pitämästä SITÄ Isänämme, Onko se silti Isämme? Jos sille tielle menemme, kohta Saatana on Isämme, koska Apinakin lienee polveutunut dinoista tai häristä?
Tämä aikakäsitys oli alunperin pahin kiista, onko kaikki syntyny yx kax 6020 vuotta sitten, vaiko onko laskutoimitus: 3,833 mrd vuotta/200 mrd tähteä = 7 päivää oikein, ja ettäkö kaikkialla olisi jouduttu odottamaan YHDEN Jumalan luomistöitä 7 päivässä, miljardeja vuosia, oma tähtijärjestelmämmekin. Minä palvelen suurta GALAKTISTA Jumalaa, jonka pelastajahahmo Jeesus meille ilmoitti. Vaikka en minä pysty palvelemaan häntä, hän palvelee minua, olen vain hänen lemmikkinsä sen ajan. Emme me silti tiedä, kuinka äkkiä materiaa voi ilmaantua, jos kyseessä on vain binäärinen asia, tietokonekin saa sekunnissa lähes koko RAM-muistinsa täyteen nollan sijaan FF:ää eli 255:sta.(=1111 1111)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu