Suomeen tulleissa pakolaisissa on paljon muslimeita. Kuinkahan he suhtautuvat siihen, että suomessa homoseksuaalisuus on yhtä normaalia kuin heteroseksuaalisuus.
Miten pakolainen suhtautuu homoseksuaaliin?
mitäs_koraani_mieltä
13<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tiedät itsekkin,että homot tapetaan,niin sanoo koraani ja koraani on laki.
Ei heille kerrota mitään Suomen neutraaleista parisuhteista. Antaa nuorukaisten vaan jahdata tyttöjä, ei siihenkään mitään seksivalistusta tarvita. Ollaan vaan neutraalisti joka suhteessa.
Päinvastoin beduiini teltoissa eli kaapeissa pysyneet muslimi-homot tietävät, että suomi ja muut eu-maat ovat sivistysvaltioita, joissa he pääsevät toteuttamaan itseään, joissa he voivat tulla ulos kaapeista ja olla rehellisesti sitä mihin heillä on himot - homouteen. Eipä aikaakaan kun tulemme näkemään ensimmäiset muslimit pride kulkueissa, siunaamaan ja sinetöimään parisuhteensa ja liittymisensä kristillisiin, luterilaiseen kirkkoon.
Jahtaisivat Jusufit, Alit ja Ibrahimit mieluummin niitä kymmeniätuhansia leskiä joita on Suomi pullollaan ja jättäsivät vähät naiset meille suomalaisille. Ennestäänki jo liian iso miesylenmäärä vaikkapa eritoten 25-35-vuotiaiden ikäryhmässä
Raiskaavat nekin.
-suunnilleen samoin kuin peruspersu.
Normaalia?
Ei ole normaalia muutakuin sairaitten sairaissa kuvitelmissa. Oli mielisairaus vielä 1981 tuo homous.
Myös muslimeissa on homoja. Heitä vainotaan tai heistä ei pidetä. Ihan samanlainen suhtautuminen kuin suomalaisten ahdasmielistien hihhuleiden tai muuten vain sairaiden tapa on ( Aitoavioliitto jne). Muslimi-kulttureissa ei puhuta juuri ollenkaan homoista. Asia lakaistaan maton alle. Jokatapauksessa heitä ei vainota sillä lailla kuin meillä varsinkin mediassa.
Muistaakseni joissakin muslimimaissa homoja teloitetaan vielä nykyäänkin. Teloitukset taitavat olla vieläpä julkisia joissakin islamilaisissa maissa.
No siinä näette eihän ne muslimitkaan ihan pahoja ole.
Luin jutun, missä kerrottiin että irakissa homppeleiden anaalit oli liimattu umpeen. Päälle hieman ulostuslääkettä. Onko sairasta?
Miten aloittaja suhtautuu håmåseksuaaliin?