Lentosotakoulu ei ole oikea paikka pakolaisille

Jussin halla-aho tietää mistä puhuu:



Maahanmuutosta on tullut EU-politiikan keskeinen teema Välimeren kriisiytyneen pakolaistilanteen ja Etelä-Eurooppaan kohdistuvan maahanmuuttopaineen seurauksena. Halla-ahon mielestä pakolaistulvan hillitsemiseksi Euroopan pitäisi ottaa käyttöön Australian malli, jossa laitonta rajanylitystä ei palkita oleskeluluvalla.

– Oleellista niin Euroopan oman edun kuin turvapaikanhakijoiden turvallisuudenkin kannalta on lopettaa liikenne Välimerellä. Meripelastusoperaatiot ovat suoraa tulonsiirtoa ihmissalakuljettajille ja houkuttelevat yhä useampia siirtolaisia merelle. Yksi ratkaisu voisi olla EU:n ylläpitämien suoja-alueiden luominen kriisialueille tai niiden välittömään läheisyyteen. Tällaisilla suoja-alueilla ihmisten välttämättömät tarpeet voitaisiin tyydyttää, ja turvapaikkahakemusten käsittely voitaisiin suorittaa siellä, Halla-aho ehdottaa.



Turvapaikanhakijat
parakkikyliin?

Suuren turvapaikanhakijamäärän takia vastaanottokeskusten tilat ovat loppuneet Suomessa kesken ja uusia on avattu tai niiden perustamista suunnitellaan useilla paikkakunnilla. Vastaanottokeskusten perustaminen on aiheuttanut kovaa keskustelua niiden puolesta ja vastaan.

– Vastaanottokeskuksia ylläpitävälle Punaiselle Ristille keskukset merkitsevät työpaikkoja ja majoitukseen soveltuvien kiinteistöjen omistajille julkista rahaa, Hallo-aho muistuttaa.

Halla-ahon mielestä vastaanottokeskuksia ei pitäisi ylläpitää vuokratiloissa kaupunkien keskustoissa, koska se avaa mahdollisuuksia keinotteluun.

– Esimerkiksi Kreikka majoittaa turvapaikanhakijat aidattuihin parakkikyliin. Tällainen kustannustehokkaampi ratkaisu voisi tulla kyseeseen myös Suomessa.

Vastaanottokeskus ei
ole kultakaivos

Useissa kunnissa lasketaan, että vastaanottokeskuksen perustaminen voisi tuoda paikkakunnalle valtion rahaa ja työpaikkoja. Halla-aho korjaa luuloa keskuksen tuomasta rahavirrasta.

– ”Valtion raha” on todellisuudessa kuntalaisilta itseltään verotettua ja valtion byrokratian kautta kierrätettyä rahaa. Tietysti valtiolta saatavat korvaukset voivat näyttää hyvältä kunnan taseessa, mutta maksajana on aina viime kädessä kuntalainen itse. Vastaavasti vastaanottokeskuksen tuomat työpaikat rahoitetaan verorahalla.

Rikollisuus ja
turvattomuus lisääntyvät

Mikäli pakolaistulvan kasvua ei saada pysäytettyä, niin Halla-ahon mielestä Suomessa tapahtuu sama kuin mikä on tapahtunut Ruotsissa ja monessa muussa Euroopan maassa jo aiemmin.

– Rikollisuus ja turvattomuus lisääntyvät ja muodostuu siirtolaislähiöitä. Yhä suurempi osa hyvinvointipalvelun ja turvallisuuskoneiston resursseista käytetään maahanmuuton ongelmien ja epäonnistuneen integraation lääkitsemiseen, Halla-aho päättelee.

https://www.suomenuutiset.fi/halla-aho-siirtolaistulva-vaarantaa-vapaan-liikkuvuuden/
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kauhavan lentosotakoulu tarvitaan lentokenttineen Nato-tukikohdaksi. Samoin Halli Jämsässä. Ruotsi harkitsee jo vakavasti Natoon liittymistä.

Äänestä

Perussuomalaiset vois kiihkoilla vähemmän

Äänestä
  • Enemmän kylästyttää median bullshit ja aivopesu mokutuksen suhteen.

    Äänestä

hyviä ajatuksia

Äänestä

Minusta tuli juuri perussuomalainen.

Äänestä

Vastustamme pakolaisten vastaanottokeskusta Kauhavalle!

Kaksi prosenttia kunnan äänioikeutetuista asukkaista voi tehdä kunnanvaltuuston toimivaltaan kuuluvassa asiassa aloitteen, jonka valtuusto käsittelee.

Lisäksi viisi prosenttia kunnan äänioikeutetuista asukkaista voi tehdä kunnalle aloitteen kunnallisen kansanäänestyksen järjestämisestä.

Kauhava
Miehet 6842
Naiset 7066
Yhteensä 13908

2 % 279 allekirjoittanutta
5 % 696 allekirjoittanutta

Allekirjoittaneita on jo 173, jotta laitetaan kunnanvaltuusto vastaamaan kuntalaisten kysymyksiin ja tosissaan vastaamaan.

Allekirjoita ja kehota muitakin allekirjoittamaan.

https://www.kuntalaisaloite.fi/fi/aloite/1987

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


eirahaabisnesmiehille kirjoitti:

Jussin halla-aho tietää mistä puhuu:



Maahanmuutosta on tullut EU-politiikan keskeinen teema Välimeren kriisiytyneen pakolaistilanteen ja Etelä-Eurooppaan kohdistuvan maahanmuuttopaineen seurauksena. Halla-ahon mielestä pakolaistulvan hillitsemiseksi Euroopan pitäisi ottaa käyttöön Australian malli, jossa laitonta rajanylitystä ei palkita oleskeluluvalla.

– Oleellista niin Euroopan oman edun kuin turvapaikanhakijoiden turvallisuudenkin kannalta on lopettaa liikenne Välimerellä. Meripelastusoperaatiot ovat suoraa tulonsiirtoa ihmissalakuljettajille ja houkuttelevat yhä useampia siirtolaisia merelle. Yksi ratkaisu voisi olla EU:n ylläpitämien suoja-alueiden luominen kriisialueille tai niiden välittömään läheisyyteen. Tällaisilla suoja-alueilla ihmisten välttämättömät tarpeet voitaisiin tyydyttää, ja turvapaikkahakemusten käsittely voitaisiin suorittaa siellä, Halla-aho ehdottaa.



Turvapaikanhakijat
parakkikyliin?

Suuren turvapaikanhakijamäärän takia vastaanottokeskusten tilat ovat loppuneet Suomessa kesken ja uusia on avattu tai niiden perustamista suunnitellaan useilla paikkakunnilla. Vastaanottokeskusten perustaminen on aiheuttanut kovaa keskustelua niiden puolesta ja vastaan.

– Vastaanottokeskuksia ylläpitävälle Punaiselle Ristille keskukset merkitsevät työpaikkoja ja majoitukseen soveltuvien kiinteistöjen omistajille julkista rahaa, Hallo-aho muistuttaa.

Halla-ahon mielestä vastaanottokeskuksia ei pitäisi ylläpitää vuokratiloissa kaupunkien keskustoissa, koska se avaa mahdollisuuksia keinotteluun.

– Esimerkiksi Kreikka majoittaa turvapaikanhakijat aidattuihin parakkikyliin. Tällainen kustannustehokkaampi ratkaisu voisi tulla kyseeseen myös Suomessa.

Vastaanottokeskus ei
ole kultakaivos

Useissa kunnissa lasketaan, että vastaanottokeskuksen perustaminen voisi tuoda paikkakunnalle valtion rahaa ja työpaikkoja. Halla-aho korjaa luuloa keskuksen tuomasta rahavirrasta.

– ”Valtion raha” on todellisuudessa kuntalaisilta itseltään verotettua ja valtion byrokratian kautta kierrätettyä rahaa. Tietysti valtiolta saatavat korvaukset voivat näyttää hyvältä kunnan taseessa, mutta maksajana on aina viime kädessä kuntalainen itse. Vastaavasti vastaanottokeskuksen tuomat työpaikat rahoitetaan verorahalla.

Rikollisuus ja
turvattomuus lisääntyvät

Mikäli pakolaistulvan kasvua ei saada pysäytettyä, niin Halla-ahon mielestä Suomessa tapahtuu sama kuin mikä on tapahtunut Ruotsissa ja monessa muussa Euroopan maassa jo aiemmin.

– Rikollisuus ja turvattomuus lisääntyvät ja muodostuu siirtolaislähiöitä. Yhä suurempi osa hyvinvointipalvelun ja turvallisuuskoneiston resursseista käytetään maahanmuuton ongelmien ja epäonnistuneen integraation lääkitsemiseen, Halla-aho päättelee.

https://www.suomenuutiset.fi/halla-aho-siirtolaistulva-vaarantaa-vapaan-liikkuvuuden/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu