Muistan muutamien vuosikymmenten takaa, kun Elsa Luukkanen karismaattiseen tyyliinsä julisti, että jos adventistit olisivat paremmin pitäneet Jumalan käskyt, Jeesus olisi jo tullut eikä tämän uusimman jumalattoman sukupolven olisi tarvinnut syntyä ollenkaan.
Minua tuo hämmensi, koska olin aika lailla lapsi silloin vielä.
Toisissa yhteyksissä pastorit kertoivat, miten mittaamattoman arvokas joka ainoa sielu on Jumalalle.
Koin tässä ristiriidan.
Jos on parempi, ettei enää synny yhtään ihmistä lisää, miten kummassa sitten ne syntyneet ja jopa sikiöasteella olevat ovat kuitenkin niin tavattoman kallisarvoisia? Jos kerran jokainen syntynyt ihminen on niin arvokas, eikö meidän silloin kannattaisi lisääntyä kuin kanit, viis veisaten mahdollisesta lyhytaikaisesta maallisesta kurjuudesta, kunhan vain vauvelit saadaan uskomaan olennaiset pykälät ja pelastumaan iankaikkiseen riemuun taivaaseen?
Tätä on vaikea sulattaa ja ajatukset ohjautuvat kohti toisenlaista ihmisen ja elämän arvon hahmottamista.
Minusta näyttää siltä, että yksilön oleminen tai olemattomuus on hyvin saman tapaista ennen syntymää ja kuoleman jälkeen. Tai jos tuo vielä vähän mättää niin sanotaan ennen hedelmöitymistä ja sen jälkeen, kun viimeinenkin on kadottanut vainajan muiston mielestään.
On elämän kaari, jonka molemmilla puolilla on samanlainen tilanne. Tämä on kauniin symmetristä ja tuntuu mielekkäältä, toisin kuin aina vain uusien ikuiseen elämään mahdollisesti yltävien ihmisten syntyminen.
Ehdotan, että ihmisen yksilöllinen minuus onkin oikeasti hiukan jotakin muuta kuin mitä meidän kulttuurissamme on tapana ajatella. Jospa olemmekin yhtä kokonaisuutta paljon syvemmin kuin arvasimmekaan?
Turha sukupolvi
11
<50
Vastaukset
- Exap
"Muistan muutamien vuosikymmenten takaa, kun Elsa Luukkanen karismaattiseen tyyliinsä julisti, että jos adventistit olisivat paremmin pitäneet Jumalan käskyt, Jeesus olisi jo tullut eikä tämän uusimman jumalattoman sukupolven olisi tarvinnut syntyä ollenkaan."
Adventistisen mytologian mukaan, tutkiva tuomio on alkanut siellä jossakin vuonna 1844, ja tuon TT:n päättyessä, kun kaikki kristityt on saatu käytyä läpi, Jeesus tulisi takaisin.
Näin ollen siis loogisesti, jos adventistit olisivat olleet kertakaikkiaan julkisynnillisiä, olisi tuo tutkiva tuomiokin saatu hetkessä päätökseen, mutta juuri se, että mytologian mukainen kristityn elämän "tarkka tutkiminen" vie niin paljon aikaa kun ei ole helppo löytää virhettä hyvin elävistä adventisteista, on johtanut tuon TT:n venymiseen alkuperäistä aikataulua pidemmäksi.
Elsa oli siis ilmeisesti loogisesti harhateillä kuvitellen liian huonon elämän johtaneen TT:n venymiseen, kun ongelmana olikin juuri tuo liian hyvä elämä.
Näin ollen, ei ihme että asia hämmensi sinua.
Mutta itse asiassa, tuo Elsan harhapäätelmä johtuikin vain adventistimytologian pioneerien harhapäätelmistä, sillä tutkivaa tuomiota ei oikeasti ole, vaan Jeesus on tuntenut omansa alusta.
Näin ollen, me odotamme että "pakanain täysi luku on sisälle tullut". Sinäkin olet Jumalalle tärkeä, kenties sinä olet yksi niistä jotka "ovat tuleva sisälle" ja kenties asia on siten vain sinusta kiinni - mitäpä jos vasta silloin kun pelastut ottamalla Jeesuksen omaksi vapahtajaksesi ja annat elämäsi Hänelle, Hän saapuu ?- kaikki.vaan.ei.ymmärrä
Tutkiva tuomio ja pyhäkköoppi ovat aivan oikein, josta monet ovat kirjoittaneet. Jarlaukin pitkiä kirjoituksia.
- 1234567---
Elsa Luukkaiselta jäi huomioimatta, että kaikkien näiden täytyy ensin tapahtua, ja sitten tulee loppu. Jumalan on säätänyt ja määrännyt sen päivän jona Hän on tuomitseva maailman vanhurskaudessaan. Ei se ole riippuvainen ihmisen jumalisuudesta, eikä jumalattomuudesta.
Kaikkien näiden täytyy ensin tapahtua: Kaikki viimeiset vitsaukset, vihat, vainot, ahistukset, sodat, pedon kumartamiset, ja myöskin ensin ilmestyy tuo laiton, joka Jeesus on tuhoava tulemisensa ilmestyksellä.
Ihminen voi jouduttaa ainoastaan evankeliumin julistusta, ja omaa valmistautumistaan tulevaan Herran päivään.
Elsa ei kaikkea ymmärtänyt, mutta Raamatun sana kirkastuu kirkastumistaan, aina sydänpäivään asti. Danielin kirja kertoo lopun ajan tapahtumista.
Niihin aikoihin kuuluin vielä Luterilaiseen kirkkoon, kun Elsa on vaikuttanut.- 1234567---
Tänä aikana on paljon pettäjiä liikkeellä, jotka saa sankoin joukoin suuria ja pieniä kumartamaan petoa. Nyt on paljon tietoa tarjolla on internet ja monta muuta viestintävälinettä, mutta ei vaan totuus kelpaa.
Edelleenkin suuri osa julistaa, että sapatti ei kuulu enää Uudenliiton kristityille, vaikka kymmenkäskyn laki on ikuinen ja muuttamaton.
Tämä on kuitenkin paljon Elsalta ymmärretty, että sapatti kuuluu myöskin Uudenliiton kristityille. Elsalla oli kuitenkin usko, vaikka ei kaikki tieto, aikansa ihmisenä.
Raamatut vuosilta 1642 ja 1903 kertovat ahtaasta portista, joka vie sisälle elämään. Ilm. 22:14. Autuaat ovat ne, jotka Hänen käskynsä pitävät, että heidän voimansa elämän puussa olisi ja he porteista kaupunkiin sisälle menisivät.
- suurempi.valo
Ei mikään turha sukupolvi, tiedoissa mennään aina eteenpäin. Ellenikin kehoitti tutkimaan suurempaa valoa.
- Muistan.hyvin
Oliko muuten Elsa Luukkanen ensimmäinen naispastori Suomen adventtikirkossa?
Elsalla oli kyllä miehekäs ääni, kun hän välillä karjui saarnoissaan. Kovaa paatosta.
Itse kuuntelin häntä usein ihan livenä etupenkissä ja nyrkki viuhui, sylki lenteli ja välillä nyrkki iskeytyi puhujapöytään voimalla, kun Elsa puhui ja yritti vakuuttaa kuulijansa.- nainen.vaijetkoon
Tietoa on ei ollut naispastori. Kova on ääni joillakin naisilla kun paasaavat TVseiskassa. Vaihdan kyllä kanavaa nopealla tahdilla.
- menevät.mereltä.merelle
Tulee mieleen jumalattomasta sukupolvesta tämä. Löytäneekö Jeesus uskoa maan päältä kun tulee toisen kerran. No ei ainakaan parempaan suuntaan olla tämän tekstin mukaan menossa.
- Ei.löydä.mitään
Mitä kuollut ja kuopattu voi enää löytää? Ei ainakaan mitään enää maan päältä, joten tuokin Raamatun satukirjan totemus on täysin totta.
- aikaansa.seuraava
Tämän uuden uuden sukupolven aikana tehdään valtavan paljon abortteja. Nykyään heillä on jopa katumuspillereitä, joita mainostetaan. Tämä on holtitonta aikaa, ettenkö sanoisi.
Pieni reunahuomautus v.aarin aloitusviestiin. Rabbiinisesta kirjallisuudesta löytyy ajatus, että jos juutalaiset pitäisivät yhden sapatin täydellisesti, Messias voisi saapua. Tarkkaa lähdeviitettä en voi tässä antaa, koska en muista missä törmäsin siihen. Mutta samantapainen ajatus löytyy myös Ellen Whitelta.
No, Elsa Luukkanen on ehkä muistinvaraisesti yrittänyt tavoitella tätä Whiten lausuntoa, mutta pannut paremmaksi tai pannut sinne omiaan. Mene ja tiedä.
Kun puhutaan turhasta sukupolvesta, mieleen tulee myös kadotettu sukupolvi, jolla tarkoitetaan 1970-luvun adventistinuoria. Heitä kun ei ole näkynyt kirkoissa, ei edes suvijuhlilla eteisaulassa. Ehkä turhalla sukupolvella ja kadotetulla sukupolvella on jokin vissi yhteys. Tai silkkaa vapaata assosiaatiota.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen665429Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,2284247Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD
Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 172552984Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk292672Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina922567Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta
"Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S3311969Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään51862Muovipusseista pitäisi saada panttimaksu takaisin
Ostan joka päivä yhden muovipussin, ja niistä palautuu keskimäärin takaisin kaupan pullomaatin yhteydessä olevaan roskik551622Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.121547Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t21516
