Uskosta osattomina me emme pitäneet kiinni Jeesuksesta. Emme välittäneet Hänestä ollenkaan tai emme kovinkaan paljon. Siksi emme myöskään tulleet Jeesuksen luokse uskossa Häneen. Tästä syystä olimme syntisiä ja matkalla kadotukseen .....Tämä yllä oleva on jaikalin oppia.......
Jaikali selittää että ensin pitää tulla uskossa Jeesuksen luokse siis välittää Hänestä tai välittää jonkin verran. Jos ei niin tapahdu ollaan matkalla kadotukseen.
Raamattu sanoo että pitää tulla katuvana syntisenä Jumalan luokse, nähdä Jeesus syntisten ja varsinkin uskovien. Vapahtajana tunnustaa pahat teot ja rukoilla sielunsa tähden että Jumala vanhurskauttaisi ja antaisi rauhan sydämeen.
Jaikalille syntisyys käsittää vain sitä aikaa kun jaikali ei välittänyt Jeesuksesta tai vain ei kovinkaan paljon.
Nämä kaksi kuplettilaulajaa ovat hännistään toisiinsa sidottuja.
Jaikal ei vieläkään halua edes kuulla että hänen puhdistusaineensa ei poista syntisyydestä mitään eikä jaikal ei halua korvillaan kuulla sanaa olen syntinen.
Jaikal ei halua kuulla olevan syntinen ja tomumaja ei tahdo kuulla että ei ole kristilliseen avioliittoon vihitty ja että hänellä ei ole uskoa muuhun kuin jaikaliin joka hellästi silittää päätä tai tomumajalla on sittenkin uskoa,nimittäin uskoa varsinkin itseensä.
Tomumaja taas myöntää olevansa syntinen ja nolla no sitä olen minäkin, mutta tomumaja ei halua tulla Jumalan auttamaksi ja opettamaksi, sen tähden kilauttelee kaverilleen ja etsii olkapäätä mihin nojaa, Itkeä pillittää iso "painonnostaja"mutta on suuri synti etsiä apua sellaisilta ihmisiltä jotka tahtovat sitoa ihmisiä itseensä ja omituisiin oppeihinsa.
Palstalaisten käsittelyyn olkaa hyvä.
5
<50
Vastaukset
- aamuun.uuteen
>>Tomumaja taas myöntää olevansa syntinen ja nolla no sitä olen minäkin, mutta tomumaja ei halua tulla Jumalan auttamaksi ja opettamaksi, sen tähden kilauttelee kaverilleen ja etsii olkapäätä mihin nojaa, Itkeä pillittää iso "painonnostaja"mutta on suuri synti etsiä apua sellaisilta ihmisiltä jotka tahtovat sitoa ihmisiä itseensä ja omituisiin oppeihinsa.<< "Iso painonnostaja" kiitos tunnustuksesta, ei nyt aihetta itkuun vaan riemuun. Painotkin nousivat okein kivasti, juuri nostelin.
Sulle eenokki ja minulle läksyä alla. (läksyä olen jo lukenut lue sinäkin) lueskellaan sitä ihan että jää pysyvästi mieleemme.
Kol. 3:13
Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin.- Eenokki
Läksyt luen ja jos ne osaan tarkastan aina miettien, kelpaavatko ne Herralle. Täten omatunto kiittää siitä eikä ole tarpeen pyydellä anteeksi.
Koko elämä on läksyjen lukemista. Näpätyksiä tai jopa luunappeja kyllä välillä tulee, mutta ei pidä lannistua. Näpätykset ovat armoa Herran kädestä. On oikein muistuttaa anteeksiantamisesta.
Ihmisellä ei pysy kovin kauan aikaa leipä ja makkara vatsassa eikä tieto päässä, siksi on tankattava niitä läksyjä ja välillä katsoa aapiskirjaa.
Siinäpä meille taas todistus.Itse todistaja tekee syntiä ojentaakseen muita,joita katsoo kieroon pahan silmällä.Samanlainen rääväsuu kuin aiemmin vuosia sitten muuan palstalla kirjoittaja.Rääväsuun irtiotto-sopisi Eenokille vastaukseksi.Eikös syntisi paina/onko lainkaan omaatuntoa?Toisen parjaaminen on synti.Hyvä esimerkki olet uskovaisista,jotka huomauttavat toisella olevan malka silmässä,kun itsellä siellä on seiväs!
- Eenokki
Enhän minä parjaa huomautin vain palstalaisille ja varsinkin eräälle teeskentelijälle, jota kerroin haureuden synnistä. Sanoo itseään uskovaksi, elämää vanhan naisen kanssa hyväksi teoksi, siis ei synniksi. Joku pelkää että joku toinen tekee totisen parannuksen ja vie sen ylimääräisen olennon jänkhälle oppimaan vanhurskautta.
- musuf
Liekkö uskoa olleskaan tällä palstalla? Outoja hyypiöitä pilvin pimein.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5743814Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483298- 382781
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662719Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192114- 322071
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121917- 291835
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171770Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471729