Älkää sotkeko Karjalasta evakuotuja mutiaisiin

Karjalasta evakuoidut olivat naisia , lapsia partasuu UKKOJA.
Nuoret miehet olivat ITÄRAJALLA Suomea puolustamassa, kun R Y S S Ä rynnisti!

Näistä "Elävistä" kuvista jokainen (hyyssärikin ) voi päätellä, että Syyriasta ovat karanneet nuoret miehet ulkomaille valloitussotaan:

http://www.liveleak.com/view?i=54c_1436733775

Heimoveljemme, unkarilaiset näyttävät olevan aika pitkämielisiä omituisen röyhkeästi käyttäytyviä kutsumattomia "vieraita" kohtaan.

Oletettavasti kohta nähdään saksalainen tehokkuus:
"Odotan merkittävää tappamista". lain: P.Linkola
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Unohdit sen tärkeimmän seikan eli evakot olivat OMAA kansaa!

Joiden isät, veljet ja pojat kuolivat rintamalla puolustaessaan Suomea.

On suorastaan härskiä verrata ulkomaisia elintasopakolaisia evakoihin!!!

Äänestä

Totta totta, mutta meillä sentään oli vielä maa, jota puolustaa, ei ollut mikään isis tai ryssä sitä valloittanut ja tuhonnut. Näillä ei enää ole. Siellä on vain hiekkaa ja raunioita.

Ja kyllä meilläkin lopulta evakkoina asutettiin nykyisten rajojen sisälle myös nuoret miehet.

Suurin ero oli, että meillä aikoinaan evakot haettiin ja kuljetettiin, ei tarvinnut maksaa kymmeniä tuhansia salakuljettajille ja matkustaa henkensä kaupalla.

Jos olisimme fiksuja, menisimme hakemaan näitä siirtolaisia puolitiehen vastaan. Bisneksen paikka, jos veisimme laivan Turkin rannikolle ja toisimme tänne porukan. jos jokainen tulija maksaisi Suomelle 10 000 ja tulijoita olisi yksi ruotsinlaivallinen ... :-)

Äänestä
  • USA ottaa muutaman laivalastillisen tulijoita ;
    https://www.youtube.com/watch?v=LPjzfGChGlE

    Eli 1 miljoonaa vuodessa?
    Sinultakin on kai video jäänyt näkemättä?

    (ja miljoonat ja miljardit sekaisin?)

    Mihin pistetään ne 80 miljoonan väestönkasvusta NE jotka eivät pääse mihinkään "patojen" ääreen?

    Äänestä

  • "Totta totta, mutta meillä sentään oli vielä maa, jota puolustaa, ei ollut mikään isis tai ryssä sitä valloittanut ja tuhonnut. Näillä ei enää ole. Siellä on vain hiekkaa ja raunioita. "

    Älä valehtele. Irakissa ja Afganistanissa on lännen tukemat demokraattiset hallinnot, joiden armeijan riveissä voi taistella Isisiä ja muite terroristeja vastaan. Syyriassa taistelee maltilliset kapinalliset, joita USA kouluttaa ja tukee, heidän riveissään voi puolustaa maan demokratia- ja ihmisoikeuskehitystä, ellei tue Assadin hallintoa. Vaikka maat ovat joiltain osin raunioina, ne ovat näiden ihmsiten kotimaita ja heidän tulisi oman maan puolustamisen lisäksi olla siellä jälleenrakentamassa kotimaitaan sitten, kun sota on voitettu. Ja kyllähän kiinalaisetkin elävät lännen näkemyksen mukaan diktatuurin alla, pitäisikö nyt sitten reilu miljardi kiinalaista otaa tänne, vai onko parempi että kansa elää diktatuurin alla ja pyrkii muuttamaan oman maansa mieleisekseen?

    Äänestä

Juuri näin!

Äänestä

Kannattaisi katsoa muutakin kuin sitä tunteisiin vetoavaa kuvaa yhdestä rantaan huuhtoutuneesta pikkupojasta. Iso joukko nuoria miehiä eurooppalaisella kadulla huutamassa Allahia ja heiluttelemassa muslimilippuja saa itselläni ainakin Niskakarvat pystyyn.

Todellinen hätä muslimikulttuureissa on naisilla ja lapsilla. Suurin osa syyrian sodan uhreista on alaikäisiä. Miksi lehdissä ei levitellä kuvaa pienestä tyttölapsesta, jolta islamistit ovat katkaisseet kaulan? Miten nämä nuoret raavaat miehet kehtaa jättää kaikkein syrjityimmät hätää kärsimään?

On suorastaan törkeää verrata näitä evakoihin. Evakot olivat omaa kansaa. Miehet olivat puolustamassa suomea. Lisäksi nämä maksoivat omista tuloistaan Suomen jälleenrakentamisen. Suomi maksoi ennennäkemättömän suuret sota korvaukset. Evakot olivat omalla panoksellaan mukana maksamassa näitä korvauksia
Mitä nämä uudet tulokkaat tekevät? Lojuvat vastikkeetta vastaanottokeskuksissa passivoitumassa.

Miten niille ei kelpaa ensimmäinen turvallinen maa? Kyllä näitä kysymyksiä sietää kysyä. Kaikki mikä poikkeaa valtavirrasta ei ole rasismia.

Äänestä

Karjalan malliin rikkaiden arabimuslimimaiden pitäisi ottaa pakolaiset vastaan. He eivät ottaneet niitä muutamaa kymmentä tuhatta, jotka he huijasivat lähtemään Israelista vuonna 1948, eivät kuule ota vastaan nyttenkään. Muslimi ei toistansa auta, muuta kuin levittämään sanaa. Ja siihen kuuluu levittäytyminen ympär maapalloa keinolla millä hyvällä. Yksi keino on, pakolaiset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SeAvarakatseinen kirjoitti:

Karjalasta evakuoidut olivat naisia , lapsia partasuu UKKOJA.
Nuoret miehet olivat ITÄRAJALLA Suomea puolustamassa, kun R Y S S Ä rynnisti!

Näistä "Elävistä" kuvista jokainen (hyyssärikin ) voi päätellä, että Syyriasta ovat karanneet nuoret miehet ulkomaille valloitussotaan:

http://www.liveleak.com/view?i=54c_1436733775

Heimoveljemme, unkarilaiset näyttävät olevan aika pitkämielisiä omituisen röyhkeästi käyttäytyviä kutsumattomia "vieraita" kohtaan.

Oletettavasti kohta nähdään saksalainen tehokkuus:
"Odotan merkittävää tappamista". lain: P.Linkola

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu