Katsoin yhden Hercule Poirot elokuvan (Kohtalokas viikonloppu) ja siinä oli kuvattu todella hyvin narsisti.
Tämä henkilö oli sivuosassa ja vain lyhyen pätkän, mutta näyttelijäsuoritus oli loistava.
Naimisissa oleva näyttelijätär astuu toisten ihmisten kotiin kuin omaansa. Hän pitää itsestään selvänä että hänen entinen kihlattunsa (jonka hän oli jättänyt 12v aikaisemmin) lähtee hänen mukaansa ja suostuu hänen uudeksi puolisokseen.
Kun hän keskustelee miehen kanssa, niin hänen on pakko tuoda puheessa esille oma ylivertaisuutensa ja toisen "ei merkityksellisyys". Kun hän saakin pakit, niin seuraa narsistinen romahdus ja raivo.
(mies murhataan... ja naiselta kysytään edellisen päivän asiasta)
Seuraavana päivänä hän on kääntänyt roolit täysin toisinpäin ja ihan kuin itsekin uskoisi oman valheensa. Hän oli antanut pakit ja sitten omaa sankaritarinaansa. Ilmeet, muut ...ihan kuin hän yrittäisi vakuuttaa satunsa todenperäisyyttä myös itselleen.
Loistava ohjaus sekä näyttelijäsuoritus ja mahdollisesti suunnittelussa on ollut mukana myös joku psykologi neuvomassa.
Näillä palstoilla yleensä laitetaan yhtäläisyysmerkki itsekkään ihmisen ja narsistin välille. Narsisti on kuitenkin kaikkea muuta kuin itsekäs ihminen. Hän on psyykkisesti hyvin sairas ihminen, jonka elämää hallitsee pakot, pelot, pakkomielteet...puhdasta helvettiä aamusta iltaan.
Narsisti ottaa usein itseään rumemman puolison tai itseään huomattavasti vanhemman, että pystyy olemaan ylivertainen toiseen nähden. Narsisti on täysin kykenemätön rakkauteen, täysin kykenemätön kohtaamaan tunnetta omasta arvottomuudesta. Tasapainoisen ihmisen kanssa hän joutuisi välittömästi kohtaamaan todellisuuden ja sitä narsisti ei pysty tekemään. Siksi hän tarvitsee puolisokseen ihmisen, jonka kanssa ei tarvitse kohdata todellisuutta.
Siihen käy ihminen, joka nostaa jalustalle ja ei uskalla menettämisen pelosta sanoa asioita, niin kuin oikeasti ovat. Siihen käy myös toinen mieleltään sairas joka ei itsekkään ole kykenevä kohtaamaan todellisuutta. Mutta siihen rooliin ei käy tasapainoinen ihminen.
Kun todellisuus tulee kuitenkin joskus vastaan, niin se käynnistää aina narsistisen romahduksen ja narsisti menee piiloon mielikuvitusmaailmaansa.
Aito narsisti ei pysty kohtaamaan edes epäystävällistä bussikuskia ilman narsistista romahdusta.
Narsisti on aivan täysin riippuvainen mielikuvitusminästään, joka on täydellinen ja kaikkien muiden yläpuolella oleva. Siksi hän ei voi olla ihmisten kanssa, jotka millään tavalla indikoivat asioiden olevan jotain muuta. Siksi hän on riippuvainen ihmisistä, jotka "todistavat" hänelle hänen olevan juuri sitä, mitä hänen mielikuvitusminänsä on. Siksi hän on riippuvainen teoista, jotka todistavat hänelle sen kuinka ylivertainen hän on.
- Valehtelemalla muille hän todistaa itselleen kuinka hän on älyllisesti muiden yläpuolella. Se myös todistaa hänelle itselleen sen, että ylivertaisena ihmisenä hän voi tehdä mitä tahansa.
- Toisten alistaminen on edellytys sille, että hän pystyy olemaan ylivertainen. Siksi jo ensimmäisissä keskusteluissa narsisti mitätöi sinua ja kehuu itseään. Minä pidän sinusta, vaikka... jne.
- Siksi hänen on pakko kehua itseään
- Siksi hänen on pakko tuppautua "menestyneiden" seuraan
Koska hän ei voi kohdata todellista minäänsä, niin hänen täytyy jatkuvasti valehdella itselleen. Mitä selvemmin on käynyt ilmeiseksi mielikuvitusminän ja todellisuuden välinen ristiriita, niin sitä suurempi narsistinen romahdus ja sitä voimakkaammin narsistin täytyy valehdella itselleen. Silloin tulee mitä sairaimpia ja oudoimpia selityksiä ja syytöksiä.
Esim.
Jos narsisti on varastanut auton (jonka hän tietysti ylivertaisena ihmisenä on oikeutettu tekemään), niin syyllinen tekoon täytyy olla joku toinen.
Jos narsisti on narsistisen romahduksen aiheuttamassa raivossa tappanut jonkun, niin syyllinen ei tietenkään voi olla narsisti itse vaan joku toinen. (Tällöin narsistin psyyke on täysin kykenemätön käsittelemään koko tilannetta)
Jos narsisti on jätetty (joka on mitä pahin todistus ylivertaisuutta vastaan), niin silloin narsisti voi tehdä mitä tahansa, ettei tarvitse kohdata oikeaa elämää.
Tämä henkilö oli sivuosassa ja vain lyhyen pätkän, mutta näyttelijäsuoritus oli loistava.
Naimisissa oleva näyttelijätär astuu toisten ihmisten kotiin kuin omaansa. Hän pitää itsestään selvänä että hänen entinen kihlattunsa (jonka hän oli jättänyt 12v aikaisemmin) lähtee hänen mukaansa ja suostuu hänen uudeksi puolisokseen.
Kun hän keskustelee miehen kanssa, niin hänen on pakko tuoda puheessa esille oma ylivertaisuutensa ja toisen "ei merkityksellisyys". Kun hän saakin pakit, niin seuraa narsistinen romahdus ja raivo.
(mies murhataan... ja naiselta kysytään edellisen päivän asiasta)
Seuraavana päivänä hän on kääntänyt roolit täysin toisinpäin ja ihan kuin itsekin uskoisi oman valheensa. Hän oli antanut pakit ja sitten omaa sankaritarinaansa. Ilmeet, muut ...ihan kuin hän yrittäisi vakuuttaa satunsa todenperäisyyttä myös itselleen.
Loistava ohjaus sekä näyttelijäsuoritus ja mahdollisesti suunnittelussa on ollut mukana myös joku psykologi neuvomassa.
Näillä palstoilla yleensä laitetaan yhtäläisyysmerkki itsekkään ihmisen ja narsistin välille. Narsisti on kuitenkin kaikkea muuta kuin itsekäs ihminen. Hän on psyykkisesti hyvin sairas ihminen, jonka elämää hallitsee pakot, pelot, pakkomielteet...puhdasta helvettiä aamusta iltaan.
Narsisti ottaa usein itseään rumemman puolison tai itseään huomattavasti vanhemman, että pystyy olemaan ylivertainen toiseen nähden. Narsisti on täysin kykenemätön rakkauteen, täysin kykenemätön kohtaamaan tunnetta omasta arvottomuudesta. Tasapainoisen ihmisen kanssa hän joutuisi välittömästi kohtaamaan todellisuuden ja sitä narsisti ei pysty tekemään. Siksi hän tarvitsee puolisokseen ihmisen, jonka kanssa ei tarvitse kohdata todellisuutta.
Siihen käy ihminen, joka nostaa jalustalle ja ei uskalla menettämisen pelosta sanoa asioita, niin kuin oikeasti ovat. Siihen käy myös toinen mieleltään sairas joka ei itsekkään ole kykenevä kohtaamaan todellisuutta. Mutta siihen rooliin ei käy tasapainoinen ihminen.
Kun todellisuus tulee kuitenkin joskus vastaan, niin se käynnistää aina narsistisen romahduksen ja narsisti menee piiloon mielikuvitusmaailmaansa.
Aito narsisti ei pysty kohtaamaan edes epäystävällistä bussikuskia ilman narsistista romahdusta.
Narsisti on aivan täysin riippuvainen mielikuvitusminästään, joka on täydellinen ja kaikkien muiden yläpuolella oleva. Siksi hän ei voi olla ihmisten kanssa, jotka millään tavalla indikoivat asioiden olevan jotain muuta. Siksi hän on riippuvainen ihmisistä, jotka "todistavat" hänelle hänen olevan juuri sitä, mitä hänen mielikuvitusminänsä on. Siksi hän on riippuvainen teoista, jotka todistavat hänelle sen kuinka ylivertainen hän on.
- Valehtelemalla muille hän todistaa itselleen kuinka hän on älyllisesti muiden yläpuolella. Se myös todistaa hänelle itselleen sen, että ylivertaisena ihmisenä hän voi tehdä mitä tahansa.
- Toisten alistaminen on edellytys sille, että hän pystyy olemaan ylivertainen. Siksi jo ensimmäisissä keskusteluissa narsisti mitätöi sinua ja kehuu itseään. Minä pidän sinusta, vaikka... jne.
- Siksi hänen on pakko kehua itseään
- Siksi hänen on pakko tuppautua "menestyneiden" seuraan
Koska hän ei voi kohdata todellista minäänsä, niin hänen täytyy jatkuvasti valehdella itselleen. Mitä selvemmin on käynyt ilmeiseksi mielikuvitusminän ja todellisuuden välinen ristiriita, niin sitä suurempi narsistinen romahdus ja sitä voimakkaammin narsistin täytyy valehdella itselleen. Silloin tulee mitä sairaimpia ja oudoimpia selityksiä ja syytöksiä.
Esim.
Jos narsisti on varastanut auton (jonka hän tietysti ylivertaisena ihmisenä on oikeutettu tekemään), niin syyllinen tekoon täytyy olla joku toinen.
Jos narsisti on narsistisen romahduksen aiheuttamassa raivossa tappanut jonkun, niin syyllinen ei tietenkään voi olla narsisti itse vaan joku toinen. (Tällöin narsistin psyyke on täysin kykenemätön käsittelemään koko tilannetta)
Jos narsisti on jätetty (joka on mitä pahin todistus ylivertaisuutta vastaan), niin silloin narsisti voi tehdä mitä tahansa, ettei tarvitse kohdata oikeaa elämää.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Herkkyys ei ole aina jos koskaan narsismia.
Tuossa Poirot-filmatisoinnissa ei ollut kyse herkkyydestä vaan juurikin patologisesta valehtelijanarsistista, jonka moraali tietysti riittää ensinnäkin hakea dramaattiskoomiset hörhelöt päällään mies vaimonsa edestä panemaan itseään - tämähän on narsistinaisille tyypillistä ihihihihi minä olen niin kaunis ja vastustamaton bimbo -osastoa, herkkyys ja empaattisuus loistaa poissaolollaan - ja toisekseen pokkana valehdella kaikki asiat päinvastaisiksi seuraavana päivänä, kun todelliset tapahtumat eivät pönkittäneetkään hänen egoaan vaan pikemminkin murskaisivat hänen feikin kuvan itsestään.
Tietysti he voivat kokea "herkkyytenä" sen, että joutuvat jatkuvasti pelastamaan itsensä häpeäromahduksilta valheillaan, mutta eivätpä he koe empatiaa eivätkä syyllisyydentuntoa niitä ihmisiä kohtaan, joista he sen hinnalla kutovat jatkuvasti uusia vääriä todistuksia tarpeen mukaan.
Olen katsonut tuon Poirot -elokuvan. Kirjailija Agatha Christie näyttää mainiona ihmistuntija olleen perillä myös narsismin piirteistä. Niin täydellisen kuvaava oli juuri tuo filmitähtösen hahmo.
Noita tyyppejä varmaan vilisee Englannin ylhäisöpiireissä. Ei ole kaukaa tarvinnnut hahmoa etsiä. Eikös Agathalla itselläänkin ollut tällainen romahdus avioeronsa jälkeen.
Tuossa jaksossa kuvattiin itseasiassa useamman naisen ja yhden miehen narsisimia.
Vaimo oli narsisti/läheisriippuvainen, joka ei kestänyt ajatusta jätetyksi tulemisesta.
Miehen rakastajatar tuhosi oman onnensa odottaessaan tätä toisen naisen aviomiestä, jonka kuvitteli saavansa, mutta joka vain leikki hänen tunteillaan, hyläten ihmisen, joka olisi rakastanut häntä todella.
Entinen aviovaimo menneisyydestä sekotti koko narsistimiehen toimivan kuvion, kohtalokkain seurauksin. Mies oli kuluneista vuosista huolimatta edelleen ex. narsistivaimonsa omaisuutta.
Loppupelissä kenellekään ei käynyt hyvin.
Tuttua draamaa varmaan aika monessa perheessä nykyaikanakin. Ihmismieli ei ole pohjimmiltaan muuttunut miksikään olipa kysymys mistä aikakaudesta tahansa.
No huh. Katsoin juuri äsken 1996 minisarjan "The tenant of wildfell hall", brittiläinen pukudraama, ja huh huh mitkä flashbackit tuli omaan suhteeseeni narsistin kanssa. Ihan pirun nopeasti sitä puolisona alistuu siihen narsistin maailmankuvaan, jonka tarkoitus on pirstaloida minussa kaikki hyvä ja kunniallinen.