Haluan tässä kertoa tosi tarinan omasta elämästäni.
Synnyin 12-lapsisen perheen toiseksi nuorimmaksi pieneen Keski-Suomalaiseen kuntaan. Asuimme keskellä metsää, lähimpään kauppaankin oli yli 30 kilometriä matkaa.
Isäni oli neliraajahalvaantunut, mutta pystyi elättämään meidät hakemalla nevalta juurakoita, joita sitten kuskattiin hevosella. Hevonenkin oli aika huonokuntoinen, sillä oli vain yksi jalka. Äitini löi meitä lapsia päivittäin puulusikalla jos hölmöilimme. Kouluun piti kävellä kesät talvet. Kamalin oli portin vieressä vartova karhu, joka aina nappasi ensimmäisestä kulkijasta palasen pois. Yleensä se oli se huonoiten käyttäytynyt, joka laitettiin ensin kävelemään. Jotta kengät eivät kuluisi, piti meidän kävellä käsillämme kouluun. Talvella kädet olivat ihan jäässä ja opettaja mätki karttakepillä sormille ja kerran siskoni sormet jäätyivät niin pahasti, että vasemman käden sormet napsahtivat iskuista poikki. Keräsimme sormet lattialta talteen, ja näytimme kotona äitille. Äiti mätki meitä puulusikalla ja ompeli sitten sormet takaisin paksulla villalangalla, mutta ei siitä kädestä entistä tullut koskaan.
Pääsimme sitten muuttamaan onneksi kaupunkiin ja saimme asunnoksi pannuhuoneen. Siellä oli pimeää, ahdasta ja meluisaa, mutta yleensä lämmintä. Talonmies kävi välillä mätkimässä meitä luudalla, mutta muuten muistelen kaiholla niitä aikoja. Hevonen piti laittaa lihoiksi ja me lapset saimme nakertaa ylijäänyttä kaviota jouluna.
Isäni sai töitä hausdankaivajana, mutta pahaksi onneksi hänet haudattiin kerran vahingossa valmiiksi kaivettuun hautaan, kun hän nukkui nokosia sen pohjalla. Meillä ei ollut rahaa kaivauttaa häntä ylös, joten pidimme vain muistotilaisuuden ja elämä jatkui.
Sain itse töitä teurastamolta ja tulimme hyvin toimeen, koska nyt sain kotiin viemisiksi mm. jalkoja ja peräsuolia. Muutin lopulta kotoa pois hautaustoimiston takahuoneeseen ja pystyin ostamaan itselleni yksipyöräisen, jolla pääsin nopeasti töihin. Jouduin kuitenkin onnettomuuteen ja molemmat käteni leikkaantuivat irti tuhoisassa törmäyksessä liikennevalopylvääseen. Onneksi säilytin valoisan elämänasenteeni ja sain uuden työpaikan kellosepän apulaisena. Hänellä oli ikävä tapa mätkiä minua kellon puntarilla, mutta muuten pidin työstä; sain ojentaa kellosepälle tarvikkeita ja tehdä asiakaspalvelutyötä esittelemällä kelloja ja niiden toimintoja.
Tein työtä monta vuotta ja pääsin eläkkeelle. Onnettoman eläkkeen ansiosta jouduin muuttamaan takaisin maalle maakellariin. Olen kuitenkin kiitollinen kaikesta saamastani ja veikkaankin, että valoisa elämänasenteeni on ollut tässä suurena apuna.
Synnyin 12-lapsisen perheen toiseksi nuorimmaksi pieneen Keski-Suomalaiseen kuntaan. Asuimme keskellä metsää, lähimpään kauppaankin oli yli 30 kilometriä matkaa.
Isäni oli neliraajahalvaantunut, mutta pystyi elättämään meidät hakemalla nevalta juurakoita, joita sitten kuskattiin hevosella. Hevonenkin oli aika huonokuntoinen, sillä oli vain yksi jalka. Äitini löi meitä lapsia päivittäin puulusikalla jos hölmöilimme. Kouluun piti kävellä kesät talvet. Kamalin oli portin vieressä vartova karhu, joka aina nappasi ensimmäisestä kulkijasta palasen pois. Yleensä se oli se huonoiten käyttäytynyt, joka laitettiin ensin kävelemään. Jotta kengät eivät kuluisi, piti meidän kävellä käsillämme kouluun. Talvella kädet olivat ihan jäässä ja opettaja mätki karttakepillä sormille ja kerran siskoni sormet jäätyivät niin pahasti, että vasemman käden sormet napsahtivat iskuista poikki. Keräsimme sormet lattialta talteen, ja näytimme kotona äitille. Äiti mätki meitä puulusikalla ja ompeli sitten sormet takaisin paksulla villalangalla, mutta ei siitä kädestä entistä tullut koskaan.
Pääsimme sitten muuttamaan onneksi kaupunkiin ja saimme asunnoksi pannuhuoneen. Siellä oli pimeää, ahdasta ja meluisaa, mutta yleensä lämmintä. Talonmies kävi välillä mätkimässä meitä luudalla, mutta muuten muistelen kaiholla niitä aikoja. Hevonen piti laittaa lihoiksi ja me lapset saimme nakertaa ylijäänyttä kaviota jouluna.
Isäni sai töitä hausdankaivajana, mutta pahaksi onneksi hänet haudattiin kerran vahingossa valmiiksi kaivettuun hautaan, kun hän nukkui nokosia sen pohjalla. Meillä ei ollut rahaa kaivauttaa häntä ylös, joten pidimme vain muistotilaisuuden ja elämä jatkui.
Sain itse töitä teurastamolta ja tulimme hyvin toimeen, koska nyt sain kotiin viemisiksi mm. jalkoja ja peräsuolia. Muutin lopulta kotoa pois hautaustoimiston takahuoneeseen ja pystyin ostamaan itselleni yksipyöräisen, jolla pääsin nopeasti töihin. Jouduin kuitenkin onnettomuuteen ja molemmat käteni leikkaantuivat irti tuhoisassa törmäyksessä liikennevalopylvääseen. Onneksi säilytin valoisan elämänasenteeni ja sain uuden työpaikan kellosepän apulaisena. Hänellä oli ikävä tapa mätkiä minua kellon puntarilla, mutta muuten pidin työstä; sain ojentaa kellosepälle tarvikkeita ja tehdä asiakaspalvelutyötä esittelemällä kelloja ja niiden toimintoja.
Tein työtä monta vuotta ja pääsin eläkkeelle. Onnettoman eläkkeen ansiosta jouduin muuttamaan takaisin maalle maakellariin. Olen kuitenkin kiitollinen kaikesta saamastani ja veikkaankin, että valoisa elämänasenteeni on ollut tässä suurena apuna.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.