"Naomi Klein kuvasi kirjassaan käytännönläheisesti, miten USA-vetoinen länsimaiden imperialismin pitkään historiaan nojaava uusliberalistinen shokkikapitalismi ruhjoo kansoja ja kansakuntia aikaansaaden laajaa tuhoa. Tuhon saalistajana toimii finanssioligarkia samalla kun yksilöt, pienyhteisöt ja kansakunnat käyvät epätoivoista tappioon tuomittua vastarintataistelua koko ihmiskunnan ylitse pyyhkivää virtausta vastaan."
Kaikkeen muuhun siteerauksessa ja kolumnissa voi yhtyä paitsi toivottomuuteen. Ryöstökapitalismin ideologia, uusliberalismi sai ideologista ulottuvuuttaa NL:n kaatumisen seuraksena. Finassioligarkia pystyi tuudittamaan köyhälistön miljardijoukot uneksimaan lottovoitosta tai toivottomasta odotuksesta, että hänelle tipahtaa firma taivaasta kuin sampo Pohjolan kalliomäkeen. Työväenluokka ei ole menettänyt mitään. Se on vain ollut hunningolla hunajan hajusta saamatta sitä kuitenkaan maistaa. Natosodat ja pakolaisvirrat tulevat pakosta jokaisen kotiin pohdittavaksi ja sen mukana yhteiskuntapoliittinen tilanne.
0Äänestä
tram
Naomi olisi voinut sanoa, että natokapitalismi tappaa jatkuvasti ihmiskunnan kansalaisia ja ampuu asunnot alta. Sitten erilaiset peruseurooppalaiset hakkaavat onnettomia ja sylkevät päälle.
Kiiskinen puuttuu pakolaisuuden syihin. Hän pitää Sipilän asunnonantamista poliittisena pelehtimisenä ja jolla ihmisten mielet suunnataan epäolennaiseen. Pakolaisongelman ratkaisu olisikin mummojen ja pappojen auttamishalkussa. Pakolaisia tulee eniten sotien jaloista. Ne ovat pääsääntöisesti nykyaikaisen imperialismin synnyttämiä ja etupäässä USA:n imperialismin toimista. Pakolaisia tulee luonnollisesti auttaa. Auttaminen ei poista syitä. Sipilän hallitus noudattaa täsmälleen samaa uusliberalistista politiikkaa kuin natokapitalismikin.
Parempi aihe ja ajankohtaisempikin olisi TUHOSOSIALISMI vers. DEMOKRATIA.
Ihmisen touhut ovat joskus tuhoavia mutta viime aikoina on sosialismi ollut se suurin tuhon lähde melkein millä mittarilla hyvänsä ja onneksi se on häipymässä kuvioista jonnekin historian kirjojen sivuille.
"Pääministerin omatunto kolkuttaa se lie selvä. Hän kun on harvinaisen rehellisen näköinen mies kapitalistiksi ja yhteiskunnallisen eriarvoisuuden kasvattamisen kannattajaksi. Sipilä keräilee kuitenkin poliittisia irtopisteitä ja luo yhteiskuntaan ilmapiiriä, jonka mukaan jokaisen palkannauttijan ja kynnelle kykenevän tulisi nyt seurata hänen esimerkkiään ja majoittaa yksi pakolainen, vaikka koko asia tulisi hoitaa tyylikkäästi ja suuremmitta keskusteluitta valtion ja sen hallituksen asiaa varten asettamin varoin. Tässä kaikessa näkyy hyvin se, että oikeisto ja sen politiikkaa ohjaava EK haluavat valtion irti kaikesta, mikä liittyy yhteiskunnassa sosiaali- ja terveys- sektoriin. Tästähän on ollut kyse koko ajan, kun on ajattu alas julkista sektoria." http://harritkiiskinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/201799-nyt-luodaan-tarkoituksella-vaaraa-kuvaa-pakolaisuuden-syista-ja-ratkaisuista
Erittäin selkeästi ilmaistu ajan mediapoliittinen henki. Rikkaat pummit lahjoittavat pieniä summia ja ostavat myötätuntoa sille, että saisivat verohelpotuksia tai että niiden veronkiertoon ei puututtaisi. Sipilän hallitus käy rajulla voimalla työväen elinehtojen kimppuun rikkaiden pummien hyväksi. Pummit näkevät sotusektorille menevät varat heiltä varastetuiksi ja haluavat ne itselleen. Valtionvelka koostuu pääosin lahjoituksista rikkaille pummeille. Ylipäänsä valtionvelka on yksityisen sektorin velkaa, finanssikeinottelun tuloksia, natosotien aikaansaannosta ja haluttomuudesta työttömyyden vähentämiseksi.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Linkissä mainittu kirja täytyy hankkia.
"Naomi Klein kuvasi kirjassaan käytännönläheisesti, miten USA-vetoinen länsimaiden imperialismin pitkään historiaan nojaava uusliberalistinen shokkikapitalismi ruhjoo kansoja ja kansakuntia aikaansaaden laajaa tuhoa. Tuhon saalistajana toimii finanssioligarkia samalla kun yksilöt, pienyhteisöt ja kansakunnat käyvät epätoivoista tappioon tuomittua vastarintataistelua koko ihmiskunnan ylitse pyyhkivää virtausta vastaan."
Kaikkeen muuhun siteerauksessa ja kolumnissa voi yhtyä paitsi toivottomuuteen. Ryöstökapitalismin ideologia, uusliberalismi sai ideologista ulottuvuuttaa NL:n kaatumisen seuraksena. Finassioligarkia pystyi tuudittamaan köyhälistön miljardijoukot uneksimaan lottovoitosta tai toivottomasta odotuksesta, että hänelle tipahtaa firma taivaasta kuin sampo Pohjolan kalliomäkeen.
Työväenluokka ei ole menettänyt mitään. Se on vain ollut hunningolla hunajan hajusta saamatta sitä kuitenkaan maistaa. Natosodat ja pakolaisvirrat tulevat pakosta jokaisen kotiin pohdittavaksi ja sen mukana yhteiskuntapoliittinen tilanne.
Naomi olisi voinut sanoa, että natokapitalismi tappaa jatkuvasti ihmiskunnan kansalaisia ja ampuu asunnot alta. Sitten erilaiset peruseurooppalaiset hakkaavat onnettomia ja sylkevät päälle.
Erinomainen kirjoitus Harri Kiiskiseltä aihetta sivuten: http://harritkiiskinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/201799-nyt-luodaan-tarkoituksella-vaaraa-kuvaa-pakolaisuuden-syista-ja-ratkaisuista
Kiiskinen puuttuu pakolaisuuden syihin. Hän pitää Sipilän asunnonantamista poliittisena pelehtimisenä ja jolla ihmisten mielet suunnataan epäolennaiseen. Pakolaisongelman ratkaisu olisikin mummojen ja pappojen auttamishalkussa.
Pakolaisia tulee eniten sotien jaloista. Ne ovat pääsääntöisesti nykyaikaisen imperialismin synnyttämiä ja etupäässä USA:n imperialismin toimista.
Pakolaisia tulee luonnollisesti auttaa. Auttaminen ei poista syitä.
Sipilän hallitus noudattaa täsmälleen samaa uusliberalistista politiikkaa kuin natokapitalismikin.
Tuhokapitalistien kätyreiden toimia käsittelee myös tämä blogi:
http://kaarle.puheenvuoro.uusisuomi.fi/201731-kulttuurien-sotkemisen-alkulahteilla
Parempi aihe ja ajankohtaisempikin olisi TUHOSOSIALISMI vers. DEMOKRATIA.
Ihmisen touhut ovat joskus tuhoavia mutta viime aikoina on sosialismi ollut se suurin tuhon lähde melkein millä mittarilla hyvänsä ja onneksi se on häipymässä kuvioista jonnekin historian kirjojen sivuille.
Harri Kiiskinen on jatkaa erinomaista kynäilyään: http://harritkiiskinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/201866-porvarillinen-naennaiskeskustelu-ei-kesta-totuutta-sotakapitalismin-seurauksista
"Pääministerin omatunto kolkuttaa se lie selvä. Hän kun on harvinaisen rehellisen näköinen mies kapitalistiksi ja yhteiskunnallisen eriarvoisuuden kasvattamisen kannattajaksi. Sipilä keräilee kuitenkin poliittisia irtopisteitä ja luo yhteiskuntaan ilmapiiriä, jonka mukaan jokaisen palkannauttijan ja kynnelle kykenevän tulisi nyt seurata hänen esimerkkiään ja majoittaa yksi pakolainen, vaikka koko asia tulisi hoitaa tyylikkäästi ja suuremmitta keskusteluitta valtion ja sen hallituksen asiaa varten asettamin varoin. Tässä kaikessa näkyy hyvin se, että oikeisto ja sen politiikkaa ohjaava EK haluavat valtion irti kaikesta, mikä liittyy yhteiskunnassa sosiaali- ja terveys- sektoriin. Tästähän on ollut kyse koko ajan, kun on ajattu alas julkista sektoria."
http://harritkiiskinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/201799-nyt-luodaan-tarkoituksella-vaaraa-kuvaa-pakolaisuuden-syista-ja-ratkaisuista
Erittäin selkeästi ilmaistu ajan mediapoliittinen henki. Rikkaat pummit lahjoittavat pieniä summia ja ostavat myötätuntoa sille, että saisivat verohelpotuksia tai että niiden veronkiertoon ei puututtaisi.
Sipilän hallitus käy rajulla voimalla työväen elinehtojen kimppuun rikkaiden pummien hyväksi. Pummit näkevät sotusektorille menevät varat heiltä varastetuiksi ja haluavat ne itselleen.
Valtionvelka koostuu pääosin lahjoituksista rikkaille pummeille. Ylipäänsä valtionvelka on yksityisen sektorin velkaa, finanssikeinottelun tuloksia, natosotien aikaansaannosta ja haluttomuudesta työttömyyden vähentämiseksi.