Evolutionistien kauhun päivät joka sunnuntai

Evolutionisteilla ja ateisteilla on kauhun päivät joka sunnuntai, kun maamme kirkoissa pidetään Jumalanpalvelus, joissa kerrotaan Jumalasta, Jeesuksesta ja Raamatun tapahtumista. Ei ihme, että heitä ei juuri näissä tilaisuuksissa olekaan.

18

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eihän niissä jumalanpalveluksissa ole yleensä ketään muutenkaan, kovimpia uskovaisia eli lahkolaisia varsinkaan.

    • ItseJumala

      Jumala on nyt hyvin hyvin vihainen.

      Jaakob-Markille.

      Pohtikoon hän miksi.

    • IlkimysJaAtteEvokki

      Meillä grillataan ja syödään viikolla varastettuja pikkulapsia joka sunnuntai jumalanpalveluksen aikaan.

      • HiskiJaNaapurinKissa

    • Kreationismi_on_sairaus

      Eihän sunnuntai ole mikään kauhunpäivä. Mukava vapaapäivä. Minua ainakin huvittaa kun te jeesuksenmorsiammet kuuntelette taikauskoseuroissanne satuja ja jeesuspörinää. Ja idiootteina vielä uskotte niihin satuihinne.

    • Taikauskonnoton

      Ei sunnuntaissa muuta vikaa ole, kuin että kaupat on silloin vähän huonommin auki kuin arkena. Onneks tuostakin krisseliriesasta ollaan pääsemässä pian eroon.

      Jos olisin päättämässä laeista, haluisin säätää uskisten mieliksi lain, joka kieltäisi yli 100m² kirkoilta sunnuntaiaukiolon. Nää krisselithän tykkää näistä sunnuntairajoituksista.

      • IlkimyksenIsomummi

        Loistava ajatus! Äkkiä kansalaisaloitetta pykäämään!


    • lhgpohogho

      Maamme kirkoista valtaosa on luterilaisia. Suomen luterilainen kirkko ei kiellä evoluutioteoriaa. Taisi taas kressun kommentti rakentua tyhjän päälle.

      • "Maamme kirkoista valtaosa on luterilaisia. Suomen luterilainen kirkko ei kiellä evoluutioteoriaa. Taisi taas kressun kommentti rakentua tyhjän päälle"

        Ateistit ja evolutionistit pelkäävät mennä Jumalanpalvelukseen jo sen takia, että siellä puhutaan Jumalasta ja se muistuttaa heitä Jumalan olemassaolosta. Vielä vähemmän he uskaltavat mennä ns. vapaiden uskonsuuntien tilaisuuksiin, jotka usein myös ovat sunnuntaisin. Jumalfobia on vallannut heidät niin täydellisesti, että he kiertävät kaukaa kaikki hengelliset tilaisuudet.
        Jeesus voi kuitenkin vapauttaa heidät Jumalfobiasta, jos he vain uskaltaisivat ottaa sen askeleen, että menisivät johonkin hengelliseen tilaisuuteen.


      • PerkeIe

        Jälleen kerran pitää minun kiittää sinua. Teet niin loistavaa työtä ateismin hyväksi, ettei siihen moni muu pysty.


      • joo-0
        Mark5 kirjoitti:

        "Maamme kirkoista valtaosa on luterilaisia. Suomen luterilainen kirkko ei kiellä evoluutioteoriaa. Taisi taas kressun kommentti rakentua tyhjän päälle"

        Ateistit ja evolutionistit pelkäävät mennä Jumalanpalvelukseen jo sen takia, että siellä puhutaan Jumalasta ja se muistuttaa heitä Jumalan olemassaolosta. Vielä vähemmän he uskaltavat mennä ns. vapaiden uskonsuuntien tilaisuuksiin, jotka usein myös ovat sunnuntaisin. Jumalfobia on vallannut heidät niin täydellisesti, että he kiertävät kaukaa kaikki hengelliset tilaisuudet.
        Jeesus voi kuitenkin vapauttaa heidät Jumalfobiasta, jos he vain uskaltaisivat ottaa sen askeleen, että menisivät johonkin hengelliseen tilaisuuteen.

        "Jeesus voi kuitenkin vapauttaa heidät Jumalfobiasta, jos he vain uskaltaisivat ottaa sen askeleen, että menisivät johonkin hengelliseen tilaisuuteen."

        Miksi, eikö Jumalan pitäisi olla kaikkialla?


      • Rymy-Ietu
        Mark5 kirjoitti:

        "Maamme kirkoista valtaosa on luterilaisia. Suomen luterilainen kirkko ei kiellä evoluutioteoriaa. Taisi taas kressun kommentti rakentua tyhjän päälle"

        Ateistit ja evolutionistit pelkäävät mennä Jumalanpalvelukseen jo sen takia, että siellä puhutaan Jumalasta ja se muistuttaa heitä Jumalan olemassaolosta. Vielä vähemmän he uskaltavat mennä ns. vapaiden uskonsuuntien tilaisuuksiin, jotka usein myös ovat sunnuntaisin. Jumalfobia on vallannut heidät niin täydellisesti, että he kiertävät kaukaa kaikki hengelliset tilaisuudet.
        Jeesus voi kuitenkin vapauttaa heidät Jumalfobiasta, jos he vain uskaltaisivat ottaa sen askeleen, että menisivät johonkin hengelliseen tilaisuuteen.

        Täydellisenä ateistina (minuun ei nappaa sen enempää Helinä-keijut kuin jumalatkaan) voin kertoa että olen käynyt kirkossa n. 3-4 kertaa vuodessa ja viihdyn sen tunnin jonka palvelus kestää. Papeilla on yleensä hyvä puheääni jota on miellyttävä kuunnella.

        Frank Zappa-vainaa kertoi eräässä haastattelussa että hän olisi mieluummin säveltänyt instrumentaali-biisejä mutta eräs hänen musiikkia pitkään harrastanut ystävänsä kehotti häntä myös sanoittamaan biisit koska ihmiset pääsääntöisesti haluavat kuulla puhetta ja laulua eli ihmiset haluavat kuulla ihmisääntä.Ehkä minulla on sama halu kuulla ihmisääntä. Toisekseen, pidän myös teatraalisuudesta ja rituaaleista esim joissain konserteissa mutta myös jumalanpalveluksissa. (en käy baletissa tai oopperassa)

        Krisseleille tiedoksi; veisaan virret ja hyrisen rukoukset ja uskontunnustukset ilman mitään pelkoa että Jeesus-pörinä alkaisi päristää päätäni


    • Mark-Obadja-Jaakob, olet oikeassa kun sanot, etteivät ateistit ja evolutionistit uskalla mennä jumalanpalvelukseen. He pelkäävät että Jumala tekee heistä samanlaisia kuin sinä.

      Olen kyllä milloin tahansa avoin kaikenlaisten jumalien yhteydenotoille. Nimeni ja osoitteeni ja puhelinnumeroni ovat puhelinluettelossa, minkä täten ystävälliseksi vihjeeksi ilmoitan.

      Huomasin naapurin kissan maininneen, että virusturvan päivitys avasi tien Suo24:n sisimpään. Minä taas pääsen nyt kirjautumaan ja kirjoittamaan, kun vaihdoin operaattoria. Toinen juttu on sitten se, että moni vakiokirjoittaja näyttää Suo24:n uudistuksen myötä lopettaneen ja palstasta on tullut Jyrien ja Jaakobien temmellyskenttä, niin että vähän turhaa täällä on käydä.

      • Keväinen suomi24-uudistus oli kyllä surkeuden huippu.


      • rää-ä-ä-ää-ää-men
        kekek-kekek kirjoitti:

        Keväinen suomi24-uudistus oli kyllä surkeuden huippu.

        Rämen


      • rää-ä-ä-ää-ää-men kirjoitti:

        Rämen

        Rāmen?


    • ItkisköVaiNaurais

      Aina välillä lipsahdan miettimään, ettei Mark5-Jaakob kerta kaikkiaan voi olla tosissaan - ja sitten muistan erään noin vuosi sitten edesmenneen sukulaiseni. Tämä iäkäs nainen tiesi, että

      - Kuussa ei ole voitu käydä, sillä koska suihkumoottori perustuu ilman imemiseen ja puhaltamiseen, se ei voi toimia avaruuden tyhjiössä. Turhaa oli edes yrittää selittää, että raketti ja suihkumoottori ovat kaksi eri asiaa.

      - että Raamattu on totta, vedenpaisumus on totta ja Nooan arkki on totta, koska Raamattu on Jumalan sanaa eikö Jumala voi valehdella.

      - että fossiilit ovat kiviä, jotka vain sattuvat näyttämään eläimiltä ja kasveilta.

      - ja että Putin on antikristus ja valloittaa Suomen ja Euroopan ja koko maailman ennemmin tai myöhemmin. Afrikasta ja Lähi-idästä Eurooppaan tulevat pakolaiset ovat kuulemma Putinin leivissä. Ja "ryssänkirkko" on tietenkin harhaoppinen.

      • IlkimyksenVetohärkä

        "Kuussa ei ole voitu käydä, sillä koska suihkumoottori perustuu ilman imemiseen ja puhaltamiseen, se ei voi toimia avaruuden tyhjiössä. Turhaa oli edes yrittää selittää, että raketti ja suihkumoottori ovat kaksi eri asiaa."

        Olen muistavinani että jossakin salaliittoteoriassa asia esitetään siinä muodossa, että rakettimoottori ei voi toimia tyhjiössä, kun ei sillä ole takanaan mitään mihin sen suihku kohdistuisi. Vai oliko se painovoimattomassa tilassa?

        Yhtä kaikki, jaksan edelleen odottaa että joku esittää sen todellisen todisteen siitä ettei Kuussa ole käyty. Se kun on edelleen näkemättä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      72
      2729
    2. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

      Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
      Ikävä
      25
      2478
    3. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      42
      2171
    4. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      13
      2006
    5. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      110
      1492
    6. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      167
      1353
    7. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      52
      1032
    8. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      28
      974
    9. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      16
      798
    10. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      99
      781
    Aihe