SIPILÄ ON KANSAINVÄLINEN SANKARI

rwrweer

Jopa USA:ssa asti Sipilää hehkutetaan medioissa hienona ihmisenä. Sen sijaan Soini vaikuttaa Sipilän rinnalla kuin haisevalta paskakikkareelta. Eipä taida Soini enää kehdata vaatia Suomea olematta mukana EU:n taakanjaossa. Ja mitä merkitystä tuollaisella vaatimuksella onkaan, kun siis taakanjaossa puhutaan pelkästään muutamista sadoista ihmisitä, kun samaan aikaan tuhansia ihmisiä tulee rajojen yli kenenkään kutsumatta. Soinin kusetuksestahan tässä on kyse, kun puhutaan lillukanvarsista pääasian sijasta.

Soinin varapääministerikausi tulee siis olemaan synkin Suomen historiassa, kun katsotaan että miten Suomea mamutetaan. Soini ei ole edes ehdottanut, että esim. Somalia voitaisiin julistaa turvalliseksi maaksi, vaikka tällaiset julistukset kuuluvat nimenomaan ulkoministeriön vastuualueeseen. Äänestäjät voivatkin siis aiheellisesti kysyä, että mistä hyvästä Soinille maksetaan ministerin ökypalkkaa?

5

50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaisanoasaa

      Lestadiolainen pääministeri on hyvin otettu ja mielissään tästä huomiosta. Onhan nyt maailmallakin noteerattu se, kuinka paljon parempi ihminen hän on kuin muut. Se on lestadiolaiselle kaikkein tärkeintä maailmassa, nyt on taas taivaspaikka entistä varmempi, synnit saatu anteeksi ja muita saa Jumala vetäistä kuumalla kivellä päin näköä ja heittää sen jälkeen tulijärveen.

    • lghjhgfds

      Aloitus on provo.

      • Ex-persu

        Mutta totta joka sana.


    • reissuraisa

      Nyt koko maailma tietää, että Suomeen on hyvä pakolaisenkin tulla. Vetovoima lisääntyy.

    • voi pyhä hurskastuneisuus ...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      181
      1248
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      135
      880
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      83
      809
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      47
      664
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      237
      579
    7. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      569
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      305
      566
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      539
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      530
    Aihe