trollienhan mielestä on jo 5 vuotta sitten pitänyt hajota EU mutta ei vieläkään hajoa millään :D
0Äänestä
Veteranfan
Ainoastaan Valon Kantajien Veljeskunta uskoo EU:n pelastavan maailmantalouden pankkiirisuvun Rotschildien avulla. Nämä nk. Valon Tuojat ovat Luciferin palvojia,eli revi siitä sitten huumoria!!!
0Äänestä
4021
Eipä yllämainittuun kommenttiin ole ainakaan minulla mitään lisättävää
0Äänestä
sirpaminfosta
Minulla hieman olisi tietoa lisätä, eli samaan okkultismiin liittyy myös vapaamuurarijärjestö, jota ei pidä - todellakaan! - sotkea mystiikkaan. Ja valon tuominen Luciferilta perustuu taas siihen ideaan vapaamuurarijärjestön mukaan, että ei voi tuntea hyvää, jos ei tutustu myös pahaan. Mutta jos ihan oikean, oikeasti pohditaan, niin koko Luciferikin on kristittyjen keksintöä ja kuuluu raamattunormistoon, ja jos vieläkin tarkempia ollaan, niin katolisen kirkon oman arvion mukaan heidän raamatuntulkintansa taas perustuu saatananpalvontaan - nimittäin sama alkemisti, jonka katolinen kirkko tuomitsi saatananpalvojana on myös heidän koko raamatuntulkinnan laatija. Että sillälailla.
0Äänestä
faktalinkki
sirpaminfosta kirjoitti:

Jos omaa kyvyn yhdistellä palikoita, lukea pidempääkin tekstiä, niin tästä Baijerilaisesta luotarista löytyneestä tekstistä tehdystä tutkimuksesta tuo totuus selviää.
Lucifer on voimakkaampi kuin ns. hyvä jumala. Kenelle jeesus uhrattiin? Luciferille!!!!!!
0Äänestä
sirpaminfosta
Miten niin "uhrattiin"?!
Totuushan löytyy Pietarin ilmestyksestä - Nag Hammadista löytyneistä papuryskääröistä, jotka munkit olivat piilottaneet saviruukuissa autiomaan hiekkaan. Muistaakseni löytö tehtiin 1945. Niin, siis siellä Pietari paljastaa, että Jeesuksen sijasta ristiin naulittiin toinen henkilö.
Tässä tulee jälleen todistettua Jeesuksen yliluonnolliset kyvyt - tällä kertaa jälleen ennustajan lahjoina (profeetia). Pietari nimittäin ristiinaulittiin ylösalaisin olevaan ristiin, joka on myös saatananpalvojien tunnus.
Nimittäin Jeesus jätti Pietarille taivasten valtakunnan avaimet.
Tässä vähän aivojumppaa.
Edellä oleva alkemistien Aurora Consurgens -kirjoitus sitten selvitti loput näistä kirkon ajatuksista. Enään vain häiritsee, että miksi EU otti tunnuksekseen nuo Apokalyptisen Madonnan 12 tähteä Ilmestyskirjasta?
Raamatun Ilmestyskirjan kautta ei asiaan löydy selitystä - mutta tuon vanhan alkemiakirjoituksen ajatuksen mukaan kyllä: alkemiassahan oli kyse kullan valmistamisesta halvoista metalleista.
Mahdollinen vaihtoehto jatkoa ajatellen on myös se, että he valitessaan tunnukseksi nuo 12 tähteä tulkitsivat väärin Apokalyptisen Madonnan sisällä olevan valkoisen kiven, ja kullan sijaan iskivätkin kirveensä kiveen.
0Äänestä
kuin
tässä ollaan oltu viime aikakoina pelastamassa euta ja euroa eikä suinkaan jäsenmaita jonka takia eu aikoinaan luotiin.
0Äänestä
sirpaminfosta
Ja mitä tulee Suomen kansan yritykseen pelastaa Suomi äänestämällä.
Siitä on oikein hyvä esimerkki keväältä 2011, kun Soini meni Stubbin kanssa peliaitioon ja ilmoitti sen jälkeen, että perussuomalaiset eivät voikaan mennä hallitukseen, koska eivät kannata hallituksen EU-linjaa.
Hallitusta ei tuolloin oltu edes muodostettu, mutta tällä ilmoituksella Soini kertoi sillä olevan jo jopa linjakin. Tästä olisi pitänyt koko Suomen kansan silloin jo käsittää ja älähtää. Tämä ilmoitus ja sen hyväksyminen oli demokratian kuoleminen, koska vaaleilla on ollut demokratiassa juuri se takoitus, että sen perusteella kasataan hallitus ja tehdään äänestäjien valtuuttamat linjaukset tuolle hallitukselle.
Kenen näitte häiriintyvän tästä koko demokratian tuohonneesta menettelystä? Tuskin kenenkään muun kuin minun.
Kirjoitin silloin 2011 aiheesta jopa erään professorin blogin kommenttiosioon, ja hän vastasi minulle, että hän ei ymmärrä yhtään mistä puhun. Voijumankekka, silloin ajattelin, että millä helvetillä Suomesta on onnistuttu tuhoamaan kaikki järki ja äly jopa professoritasolla - ja sama peli jatkuu.
Mutta ennen kaikkea Soinista. Soinin poliittinen neuvonantaja tulee Suoraan EU:sta ja Economic Scoolista Lontoosta, Oskari Juurikkala, Jeesuksen aasi, kuten saman koulun kasvatti Alexander Stubb, Italialaisen KGB-miehen Romano Prodin poliittinen neuvonantaja EU:sta.
"Vuosina 1995–1997 Stubb työskenteli tutkijana Suomen ulkoasiainministeriössä ja vuosina 1997–1999 Suomen Akatemiassa.[2] Hän väitteli filosofian tohtoriksi (PhD) kansainvälisen politiikan alalta London School of Economicsissa vuonna 1999.[4] Väitöskirjan aiheena oli Euroopan unionin joustava yhdentyminen.
Vuosina 1999–2001 Stubb oli erikoistutkijana Suomen EU-edustustossa Brysselissä. Vuosina 2001–2003 hän oli Euroopan komission italialaisen puheenjohtaja Romano Prodin poliittinen neuvonantaja.[2]"
”Se muistuttaa minua Opus Dein perustajasta, pyhästä Josemaría Escrivásta”, Oskari Juurikkala sanoo.
Juuri mitään muuta pienessä huoneessa ei ole esillä. Siististi sijattu sänky, pari valokuvaa, seinällä Neitsyt Maria ja kömpelö maisemataulu. Pöydällä on kirja EU-oikeudesta, jota Juurikkala pänttää. On toukokuun alku, London School of Economicisin tenttikausi alkaa pian.
Hetken pohdittuaan hän huokaisee hiukan, vetää kaapin liukuoven ja sisältä paljastuvan lipaston ylimmän laatikon auki ja ottaa käteensä jotain.
Se on piikkivyö eli cilice. Keskellä on rautalangasta tehty osa, jossa on pieniä hakasia. Se sidotaan vaaleansinisillä naruilla reiden yläosaan, muistuttamaan Kristuksen kärsimyksistä.
Harva on nähnyt piikkivyötä. Mutta moni on siitä lukenut."
Perussuomalaisilla on nyt varsinainen eroaalto puolueesta. Minä en vaan oikein ymmärrä, että mitä se hyödyttä tässä vaiheessa?! Siksi toiseksi, en usko, että Soini olisi nyt syyllistynyt mihinkään sen enempää kuin aikaisemminkaan?! Onhan pelikenttä ollut kaikkien nähtävissä nämä kaikki vuodet, jos on ollut minunkin.
Tämä Soinin tilanne on hyvä esimerkki siitä, että miten ihminen luo oman todellisuuteensa kuvitelmille, ja kun se paljastuu harhaksi, syyttää siitä muita.
Turhaan Venäjän ystävät yrittävät mollata eeuuta. Se jatkaa vaikeuksista huolimatta. Mutta katsotaan ömiten Putinin liiton käy?
0Äänestä
sylttytehdaslöytyi
Nyt löytyi sylttytehdas. Sky News on saanut käsiinsä arabian kielisen opaskirjan, jota jaetaan ihmisille ainakin Turkissa - mahdollisesti muillakin alueilla. Siinä vakuutetaan, että nyt Euroopan Unioniin on vapaa pääsy ja että vapaus kuuluu nyt kaikille. Järjestön nimi/sivusto on W2eu.info, nyt olisi mielenkiintoista tietää, että kuka kustantaa tämän opuksen ja kuka on organisoinut ja kenen rahoin sen jakamisen ihmisille tuolla alueella. Sivustolla lukee suurin kirjaimin Tervetuloa Eurooppaan.
Kun tämän rahoittaja saadaan kiinni, sitten tiedetään, että kuka on operaation takana; onko peräti itse Euroopan Unioni eli EU, kuten osoite vihjaa (w2eu) vai joku muu ulkopuolinen taho.
0Äänestä
matkavakuutusrahakinko
Kyseinen Sonia, joka ei anna uutisen mukaan nimeään julkisuuteen toimii kuitenkin Itävallasta käsin. Hän kertoo toimintaa järjestävän noin 100 ihmistä Pohjois-Afrikassa ja Euroopassa. Opas jaetaan siis ilmaiseksi.
Eu Hukkuu Putinin Syyriasta ajamiin pakolaisiin ! Vahvuus muttuu pian katastrofiksi jos EU ei herää ja sulje ulkorajoja ! Ei EU:lla ole varaa kokomaailman ruokkimiseen ! Tässä on samaa järjetömyyttä kuin Portigalin neilikka vallankumouksessa. Toverit majoittivat valtion laskuun hotelleihin kotimaahansa palaavia kansainvälisiä tovereita . Pian leipä loppui ja vallankumous samoin. Euroopan humanismille käy pian samoin ja samalla Venäjä saa pitää Krimin, Ukrainan ja ties mitä osaa Euroopasta ! Vahvuus on helppo tuhlata. Etenkin kun ei ole paljon tuhattavaa !
Vitsikäs vidduilija tämä viddu. Aloitetta pukkaa, putinkohan rahoittajana?
0Äänestä
viddu
Mitäs vitsejä ne mielipiteet on, jos Putin olisi rahoittajana tuskin tarvitsisi täällä mitään selvitellä, ellei olisi joutunut ukon mustalle listalle ja jos sitä omaisuutta olisi niin että olisi sekin takavarikoitu, sen jälkeen vaan odotus kotiarestissa pistääkö linnaan vai ei, nehän tuon Putin ukon toimia aika pitkälle on ym., meillä taas pääministeri palkitsee noita suur Herroja yhä enemmissä määrin, kun niiltä joilla ei juurikaan mitään ns. omaa ole kun vaatteet päällä, nekin tosin vaihdetaan arkkuun pistettäessä, aika turhan päiväistä tuhlausta sekin. Kiristetään enemmän viedään työpaikat ulos muualle, sitten tehdään lait että tällä elinkustannuksilla mitä Oi maamme Suomi kantaa on eläminen sitä kädestä suuhun elämistä vaikka aika pitkälle se on sitä nykyisilläkin palkoilla, työttömistä ja eläkeläisistä puhumattakaan. Te voitte ihan rauhassa jotka haluatte miettiä vaan EU.ssa €urossa pysymistä korkotason vuoksi pysymistä että saa asuntoja ostettua ja sitten pääsee porvaristo kerhoon, ja vielä kun pääsis natoon ai että aurinko paistaisi kun saharan autiomaassa jossa on kai niin helvetin rehevää kasvillisuutta, mutta se tuskin pikku poravaria kiinnostaa, vaikka itse en lukeudu minkään puolueen kannattajaksi. Sattumoisin minullakin on jonkun verran noita poroporvari sukulaisia, taitaa olla jopa tuolla arkadianmäellä ja etelärannassa käsittääkseni melkeinpä verisukulaisia, mutta ei väliä jo pikkukakarana jotakin opin tajuamaan mitä väkeä he ovat, vaikka ei sitä kuvaa vanhemmat luoneet, vaan omat päätelmät ja aika hyvin vieläkin paikkansa pitävät, monet muut sukulaiset kyllä ylistelevät heitä kuinka arvovaltaisia ovat ja mitä ovat aikaan saaneet, toisaalta taas kuulee muitakin juttuja jotka ei oikeastaan edes epäilytä etteikö olisi tosia.
EU ei pelasta edes itseään jos ei nopeasti sulje ulkorajojaan ! Nyt humanismi ja hölmäläisyys lyövät kättä ! Kun Portugali majoitti maailmalta palaavia tovereitaan neilikkavallankumouksen aikaan niin sille nauretiin ja loppuihan se pian rahat loppuivat. Nyt Euroopassa on lähellä sama tilanne ja paljon suuremmassa mittakaavassa. EU ei huonolla politiikalla pelasta mitään vaan tuhuoaa kaiken minkä on saanut aikaan ja Venäjä korjaa potin !!
Hitler yritti yhtä suurta sodatonta suur-valtaa, yhteinäistä Eurooppaa. Ei onnistunut. Nyt Brysselin karakat yrittää samaa, Ei tule onnistumaan. Samat periaatteet, eli Brysselin jenkit ovat uus-nazeja!
0Äänestä
äänestäkääjaloillanne
EU on tuhonnut Suomen.
0Äänestä
jr12
mee nukkumaan rölli eu ei pelasta enää mikään!!! that is ture fact
0Äänestä
kuolemaluouuttaelämää
On aika savijalka-eun kuolla, ja vain niin Eurooppa voi pelastua.
0Äänestä
exfaiteri
Ammu ittes Pässi eu hajoo ja mä annan sille lisä voimaa muovisella H4.lla ja 7lla.
0Äänestä
exfaitteri
Huomaattekos Sipilä Stup Soini maan pettureita. Irakilaiset mielissään Suomesta.
Maksajia riittää. Ensin tulilijalla Sipilä ym hörhöt.
Oletko mamujen holhooja ja aisankannattaaja.
Paapomiselle seis,maassa maantavalla ja muslimit pois.
Älä änkytä tänne ei tarvita vääräuskoisia.
Mikäli sinun sydämmeen sattuu tämä, kerro se tässä ja nyt.
Minulla on ase ollut kourassa 5v Legioonassa,enkä vähättele koskaan, Famasin käyttöä. Siis ase mikä selvittää välit.
Muuta teidän ei tarvii tietää,ette kestä sitä..
150 EX Faitteria valmiina vapauttamaan jopa Sinivalkoisen Suomen
0Äänestä
jr12
404 error
0Äänestä
maailmanparasmaa
TÄH?! Miten niin Irakilaiset olisivat mielissään Suomesta? Ei se maa kelpaa edes pakolaisille - vaikka kantaväestö ei huomaa missään mitään vikaa; miten voisi huomata, kun ei ole vertailukohtaa - ja minä olen täsmälleen samaa mieltä; kylmää, sateista, kallista ja ihmiset sivistymättömiä öykkäreitä.
Mutta viholliselle hyvä maa, kun kansalaiset osaa oikein hyvin priorisoida toisiaan ja perheitään puukoin ja puntarein, ja kansalaisiin uppoaa kaikki mahdollinen propaganda ja manipulointi.
"- Älkää tulko! Tilanne täällä on enemmän kuin sairas. Täällä on turvallista, mutta kylpyhuoneet ovat likaiset, ja vaatteet ja ruoka ovat erittäin kalliita. Ruokaa saa hirvittävän vähän - edes vauva ei tulisi kylläiseksi, Irakista tulleet Ali, Karar ja Ali sanovat Helsingin Narinkkatorilla kuvatulla videolla arabiaksi."
Osaan arvata jo, että miten suomalainen puolustautuu väitteisiin, että muka vessat ja kylpyhuoneetkin ovat likaisia. Voi luoja, voin kuvitella turvapaikanhakijoiden järkytyksen.
Oletteko muuten lukeneet ja kuulleet miten Suomessa vanhukset kuolevat laitoksissa - ja pakotetussa kotihoidossa, johon heidät laitoksista siirrettiin - nälkään ja janoon?
Suomalaiset ovat sivistymätöntä roskasakkia - mitä korkeammalla johtajanpallilla istuu, sitä varmemmin. Ja politiikassa on ne kaikista tyhmimmät kusipäät, mutta kivittäkäähän te vain pakolaisia, siitähän se Suomi paranee.
0Äänestä
mietiaseesikäyttöä
Voisiko se sinivalkoinen suomifani siellä edellä hieman vilkaista, että missä jamassa mahtoi tuo rakastamasi isänmaa olla jo ennen kuin pakolaiset tulivat sijaiskärsijöiksi?
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Ei Putinin trollit saa eeuuta nurin, turha yrittää!
trollienhan mielestä on jo 5 vuotta sitten pitänyt hajota EU mutta ei vieläkään hajoa millään :D
Ainoastaan Valon Kantajien Veljeskunta uskoo EU:n pelastavan maailmantalouden pankkiirisuvun Rotschildien avulla.
Nämä nk. Valon Tuojat ovat Luciferin palvojia,eli revi siitä sitten huumoria!!!
Eipä yllämainittuun kommenttiin ole ainakaan minulla mitään lisättävää
Minulla hieman olisi tietoa lisätä, eli samaan okkultismiin liittyy myös vapaamuurarijärjestö, jota ei pidä - todellakaan! - sotkea mystiikkaan. Ja valon tuominen Luciferilta perustuu taas siihen ideaan vapaamuurarijärjestön mukaan, että ei voi tuntea hyvää, jos ei tutustu myös pahaan. Mutta jos ihan oikean, oikeasti pohditaan, niin koko Luciferikin on kristittyjen keksintöä ja kuuluu raamattunormistoon, ja jos vieläkin tarkempia ollaan, niin katolisen kirkon oman arvion mukaan heidän raamatuntulkintansa taas perustuu saatananpalvontaan - nimittäin sama alkemisti, jonka katolinen kirkko tuomitsi saatananpalvojana on myös heidän koko raamatuntulkinnan laatija. Että sillälailla.
Jos omaa kyvyn yhdistellä palikoita, lukea pidempääkin tekstiä, niin tästä Baijerilaisesta luotarista löytyneestä tekstistä tehdystä tutkimuksesta tuo totuus selviää.
http://www.sleepwalker.fi/julkaisut/auroraconsurgens.pdf
Lucifer on voimakkaampi kuin ns. hyvä jumala. Kenelle jeesus uhrattiin? Luciferille!!!!!!
Miten niin "uhrattiin"?!
Totuushan löytyy Pietarin ilmestyksestä - Nag Hammadista löytyneistä papuryskääröistä, jotka munkit olivat piilottaneet saviruukuissa autiomaan hiekkaan. Muistaakseni löytö tehtiin 1945. Niin, siis siellä Pietari paljastaa, että Jeesuksen sijasta ristiin naulittiin toinen henkilö.
Tässä tulee jälleen todistettua Jeesuksen yliluonnolliset kyvyt - tällä kertaa jälleen ennustajan lahjoina (profeetia). Pietari nimittäin ristiinaulittiin ylösalaisin olevaan ristiin, joka on myös saatananpalvojien tunnus.
Nimittäin Jeesus jätti Pietarille taivasten valtakunnan avaimet.
Tässä vähän aivojumppaa.
Edellä oleva alkemistien Aurora Consurgens -kirjoitus sitten selvitti loput näistä kirkon ajatuksista. Enään vain häiritsee, että miksi EU otti tunnuksekseen nuo Apokalyptisen Madonnan 12 tähteä Ilmestyskirjasta?
Raamatun Ilmestyskirjan kautta ei asiaan löydy selitystä - mutta tuon vanhan alkemiakirjoituksen ajatuksen mukaan kyllä: alkemiassahan oli kyse kullan valmistamisesta halvoista metalleista.
Mahdollinen vaihtoehto jatkoa ajatellen on myös se, että he valitessaan tunnukseksi nuo 12 tähteä tulkitsivat väärin Apokalyptisen Madonnan sisällä olevan valkoisen kiven, ja kullan sijaan iskivätkin kirveensä kiveen.
tässä ollaan oltu viime aikakoina pelastamassa euta ja euroa eikä suinkaan jäsenmaita jonka takia eu aikoinaan luotiin.
Ja mitä tulee Suomen kansan yritykseen pelastaa Suomi äänestämällä.
Siitä on oikein hyvä esimerkki keväältä 2011, kun Soini meni Stubbin kanssa peliaitioon ja ilmoitti sen jälkeen, että perussuomalaiset eivät voikaan mennä hallitukseen, koska eivät kannata hallituksen EU-linjaa.
Hallitusta ei tuolloin oltu edes muodostettu, mutta tällä ilmoituksella Soini kertoi sillä olevan jo jopa linjakin. Tästä olisi pitänyt koko Suomen kansan silloin jo käsittää ja älähtää. Tämä ilmoitus ja sen hyväksyminen oli demokratian kuoleminen, koska vaaleilla on ollut demokratiassa juuri se takoitus, että sen perusteella kasataan hallitus ja tehdään äänestäjien valtuuttamat linjaukset tuolle hallitukselle.
Kenen näitte häiriintyvän tästä koko demokratian tuohonneesta menettelystä? Tuskin kenenkään muun kuin minun.
Kirjoitin silloin 2011 aiheesta jopa erään professorin blogin kommenttiosioon, ja hän vastasi minulle, että hän ei ymmärrä yhtään mistä puhun. Voijumankekka, silloin ajattelin, että millä helvetillä Suomesta on onnistuttu tuhoamaan kaikki järki ja äly jopa professoritasolla - ja sama peli jatkuu.
Mutta ennen kaikkea Soinista. Soinin poliittinen neuvonantaja tulee Suoraan EU:sta ja Economic Scoolista Lontoosta, Oskari Juurikkala, Jeesuksen aasi, kuten saman koulun kasvatti Alexander Stubb, Italialaisen KGB-miehen Romano Prodin poliittinen neuvonantaja EU:sta.
"Vuosina 1995–1997 Stubb työskenteli tutkijana Suomen ulkoasiainministeriössä ja vuosina 1997–1999 Suomen Akatemiassa.[2] Hän väitteli filosofian tohtoriksi (PhD) kansainvälisen politiikan alalta London School of Economicsissa vuonna 1999.[4] Väitöskirjan aiheena oli Euroopan unionin joustava yhdentyminen.
Vuosina 1999–2001 Stubb oli erikoistutkijana Suomen EU-edustustossa Brysselissä. Vuosina 2001–2003 hän oli Euroopan komission italialaisen puheenjohtaja Romano Prodin poliittinen neuvonantaja.[2]"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Alexander_Stubb
Ja sitten Oskari Juurikkalasta:
”Se muistuttaa minua Opus Dein perustajasta, pyhästä Josemaría Escrivásta”, Oskari Juurikkala sanoo.
Juuri mitään muuta pienessä huoneessa ei ole esillä. Siististi sijattu sänky, pari valokuvaa, seinällä Neitsyt Maria ja kömpelö maisemataulu. Pöydällä on kirja EU-oikeudesta, jota Juurikkala pänttää. On toukokuun alku, London School of Economicisin tenttikausi alkaa pian.
Hetken pohdittuaan hän huokaisee hiukan, vetää kaapin liukuoven ja sisältä paljastuvan lipaston ylimmän laatikon auki ja ottaa käteensä jotain.
Se on piikkivyö eli cilice. Keskellä on rautalangasta tehty osa, jossa on pieniä hakasia. Se sidotaan vaaleansinisillä naruilla reiden yläosaan, muistuttamaan Kristuksen kärsimyksistä.
Harva on nähnyt piikkivyötä. Mutta moni on siitä lukenut."
http://www.image.fi/image-lehti/jeesuksen-aasi-oskari-juurikkala
Perussuomalaisilla on nyt varsinainen eroaalto puolueesta. Minä en vaan oikein ymmärrä, että mitä se hyödyttä tässä vaiheessa?! Siksi toiseksi, en usko, että Soini olisi nyt syyllistynyt mihinkään sen enempää kuin aikaisemminkaan?! Onhan pelikenttä ollut kaikkien nähtävissä nämä kaikki vuodet, jos on ollut minunkin.
Tämä Soinin tilanne on hyvä esimerkki siitä, että miten ihminen luo oman todellisuuteensa kuvitelmille, ja kun se paljastuu harhaksi, syyttää siitä muita.
http://yle.fi/uutiset/toinenkin_perussuomalaisvaikuttaja_ilmoitti_erostaan/8294618
Turhaan Venäjän ystävät yrittävät mollata eeuuta. Se jatkaa vaikeuksista huolimatta. Mutta katsotaan ömiten Putinin liiton käy?
Nyt löytyi sylttytehdas. Sky News on saanut käsiinsä arabian kielisen opaskirjan, jota jaetaan ihmisille ainakin Turkissa - mahdollisesti muillakin alueilla. Siinä vakuutetaan, että nyt Euroopan Unioniin on vapaa pääsy ja että vapaus kuuluu nyt kaikille. Järjestön nimi/sivusto on W2eu.info, nyt olisi mielenkiintoista tietää, että kuka kustantaa tämän opuksen ja kuka on organisoinut ja kenen rahoin sen jakamisen ihmisille tuolla alueella. Sivustolla lukee suurin kirjaimin Tervetuloa Eurooppaan.
http://w2eu.info/index.en.html
http://news.sky.com/story/1551853/sky-finds-handbook-for-eu-bound-migrants
Kun tämän rahoittaja saadaan kiinni, sitten tiedetään, että kuka on operaation takana; onko peräti itse Euroopan Unioni eli EU, kuten osoite vihjaa (w2eu) vai joku muu ulkopuolinen taho.
Kyseinen Sonia, joka ei anna uutisen mukaan nimeään julkisuuteen toimii kuitenkin Itävallasta käsin. Hän kertoo toimintaa järjestävän noin 100 ihmistä Pohjois-Afrikassa ja Euroopassa. Opas jaetaan siis ilmaiseksi.
Putin tietenkin ! Uusi strategia Euroopan valloittamiseksi !!
Aloittaja on oikeassa, ei välitetä venäläisten vihan purkauksista!
Eu Hukkuu Putinin Syyriasta ajamiin pakolaisiin ! Vahvuus muttuu pian katastrofiksi jos EU ei herää ja sulje ulkorajoja ! Ei EU:lla ole varaa kokomaailman ruokkimiseen !
Tässä on samaa järjetömyyttä kuin Portigalin neilikka vallankumouksessa. Toverit majoittivat valtion laskuun hotelleihin kotimaahansa palaavia kansainvälisiä tovereita . Pian leipä loppui ja vallankumous samoin. Euroopan humanismille käy pian samoin ja samalla Venäjä saa pitää Krimin, Ukrainan ja ties mitä osaa Euroopasta !
Vahvuus on helppo tuhlata. Etenkin kun ei ole paljon tuhattavaa !
http://jukkadavidsson.fi/2015/05/kuka-sitten-on-eun-todellinen-takapiru/
Vitsikäs aloittaja, eiköhän tämä puhjennut EU. & €.n sekainen pelastuslautta ole jo nähty jota pitää pumpata täyteen milloin mistäkin vuotavaien reikien takia.
Sen monimuotoisine direktiiveineen, lakeineen, koetuksena yhdistää niin erilaiset kansat ja taloudet toisiinsa, joissa on erilaiset olosuhteet, väestösuhdanteet, kansantaloudet, kielet, kulttuurit ja nyt vielä tämä pakolais-sumat rajoilla, niin joo juu sehän on rikkautta se monikulttuurisuus.
https://www.youtube.com/watch?v=u8sMymPxtvk
https://www.youtube.com/watch?v=rP6U6Hhy_2M
https://www.youtube.com/watch?v=OUJNxRqrcyQ
https://www.youtube.com/watch?v=YQ9zv3hsMsY&feature=youtu.be
https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=nZhNqMHXxJ8 suom. tekstitys valit.
https://www.youtube.com/watch?v=QSKPPacUP5o&feature=youtu.be
https://www.youtube.com/watch?v=DJyox_iqhBw suom. tekstitys valit.
https://www.youtube.com/watch?v=4zrSSKC21no
Siinä EU.n pelastus suunnitelma Suomen varalle
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1338
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1406
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1303
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1298
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1521
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1341
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1345
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1329
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1282
JNE. https://www.kansalaisaloite.fi/fi/hae?searchView=pub&offset=0&orderBy=mostTimeLeft&show=running&minSupportCount=50
Vitsikäs vidduilija tämä viddu. Aloitetta pukkaa, putinkohan rahoittajana?
Mitäs vitsejä ne mielipiteet on, jos Putin olisi rahoittajana tuskin tarvitsisi täällä mitään selvitellä, ellei olisi joutunut ukon mustalle listalle ja jos sitä omaisuutta olisi niin että olisi sekin takavarikoitu, sen jälkeen vaan odotus kotiarestissa pistääkö linnaan vai ei, nehän tuon Putin ukon toimia aika pitkälle on ym., meillä taas pääministeri palkitsee noita suur Herroja yhä enemmissä määrin, kun niiltä joilla ei juurikaan mitään ns. omaa ole kun vaatteet päällä, nekin tosin vaihdetaan arkkuun pistettäessä, aika turhan päiväistä tuhlausta sekin.
Kiristetään enemmän viedään työpaikat ulos muualle, sitten tehdään lait että tällä elinkustannuksilla mitä Oi maamme Suomi kantaa on eläminen sitä kädestä suuhun elämistä vaikka aika pitkälle se on sitä nykyisilläkin palkoilla, työttömistä ja eläkeläisistä puhumattakaan.
Te voitte ihan rauhassa jotka haluatte miettiä vaan EU.ssa €urossa pysymistä korkotason vuoksi pysymistä että saa asuntoja ostettua ja sitten pääsee porvaristo kerhoon, ja vielä kun pääsis natoon ai että aurinko paistaisi kun saharan autiomaassa jossa on kai niin helvetin rehevää kasvillisuutta, mutta se tuskin pikku poravaria kiinnostaa, vaikka itse en lukeudu minkään puolueen kannattajaksi.
Sattumoisin minullakin on jonkun verran noita poroporvari sukulaisia, taitaa olla jopa tuolla arkadianmäellä ja etelärannassa käsittääkseni melkeinpä verisukulaisia, mutta ei väliä jo pikkukakarana jotakin opin tajuamaan mitä väkeä he ovat, vaikka ei sitä kuvaa vanhemmat luoneet, vaan omat päätelmät ja aika hyvin vieläkin paikkansa pitävät, monet muut sukulaiset kyllä ylistelevät heitä kuinka arvovaltaisia ovat ja mitä ovat aikaan saaneet, toisaalta taas kuulee muitakin juttuja jotka ei oikeastaan edes epäilytä etteikö olisi tosia.
EU ei pelasta edes itseään jos ei nopeasti sulje ulkorajojaan ! Nyt humanismi ja hölmäläisyys lyövät kättä ! Kun Portugali majoitti maailmalta palaavia tovereitaan neilikkavallankumouksen aikaan niin sille nauretiin ja loppuihan se pian rahat loppuivat. Nyt Euroopassa on lähellä sama tilanne ja paljon suuremmassa mittakaavassa. EU ei huonolla politiikalla pelasta mitään vaan tuhuoaa kaiken minkä on saanut aikaan ja Venäjä korjaa potin !!
http://rayhablogi.blogspot.fi/2015/09/taloustalebanit-tuhoavat-suomen.html
http://rayhablogi.blogspot.fi/2015/09/uusnatsit-eduskunnassa.html
Hitler yritti yhtä suurta sodatonta suur-valtaa, yhteinäistä Eurooppaa. Ei onnistunut.
Nyt Brysselin karakat yrittää samaa, Ei tule onnistumaan.
Samat periaatteet, eli Brysselin jenkit ovat uus-nazeja!
EU on tuhonnut Suomen.
mee nukkumaan rölli eu ei pelasta enää mikään!!! that is ture fact
On aika savijalka-eun kuolla, ja vain niin Eurooppa voi pelastua.
Ammu ittes Pässi eu hajoo ja mä annan sille lisä voimaa muovisella H4.lla ja 7lla.
Huomaattekos Sipilä Stup Soini maan pettureita.
Irakilaiset mielissään Suomesta.
Maksajia riittää.
Ensin tulilijalla Sipilä ym hörhöt.
Oletko mamujen holhooja ja aisankannattaaja.
Paapomiselle seis,maassa maantavalla ja muslimit pois.
Älä änkytä tänne ei tarvita vääräuskoisia.
Mikäli sinun sydämmeen sattuu tämä, kerro se tässä ja nyt.
Minulla on ase ollut kourassa 5v Legioonassa,enkä vähättele koskaan,
Famasin käyttöä. Siis ase mikä selvittää välit.
Muuta teidän ei tarvii tietää,ette kestä sitä..
150 EX Faitteria valmiina vapauttamaan jopa Sinivalkoisen Suomen
404 error
TÄH?! Miten niin Irakilaiset olisivat mielissään Suomesta? Ei se maa kelpaa edes pakolaisille - vaikka kantaväestö ei huomaa missään mitään vikaa; miten voisi huomata, kun ei ole vertailukohtaa - ja minä olen täsmälleen samaa mieltä; kylmää, sateista, kallista ja ihmiset sivistymättömiä öykkäreitä.
Mutta viholliselle hyvä maa, kun kansalaiset osaa oikein hyvin priorisoida toisiaan ja perheitään puukoin ja puntarein, ja kansalaisiin uppoaa kaikki mahdollinen propaganda ja manipulointi.
"- Älkää tulko! Tilanne täällä on enemmän kuin sairas. Täällä on turvallista, mutta kylpyhuoneet ovat likaiset, ja vaatteet ja ruoka ovat erittäin kalliita. Ruokaa saa hirvittävän vähän - edes vauva ei tulisi kylläiseksi, Irakista tulleet Ali, Karar ja Ali sanovat Helsingin Narinkkatorilla kuvatulla videolla arabiaksi."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015092620420344_uu.shtml