Juha Sipilä aikoo edelleen asua ykköskodissaan Kempeleessä, taloon ottamiensa turvisten seassa: "- Perheemme ykköskoti säilyy tietysti edelleen Kempeleessä ja olen lupaukseni mukaisesti seuraavissakin eduskuntavaaleissa ehdolla Oulun vaalipiiristä."
Iltasanomat uutisoi näin sanoen:
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä muuttaa arvokkaaseen omakotitaloon meren rannalle, kertoo Sipoon Sanomat.
Sipilän talo sijaitsee merellisellä asuinalueella Etelä-Sipoossa. Alueelta tulee kiinteistöjä myyntiin aniharvoin.
Sipoon Sanomat kertoo, että kolmikerroksisen talon myyntihinta oli 1 480 000 euroa. Ostajaehdokkaiden maksukyky tarkastettiin etukäteen. Naapuruston asukkailla on käytössään yhteinen pienvenesatama.
- Talo on mukavalla paikalla ja en koskaan maksa pyydettyä kauppahintaa, Sipilä viestitti talokaupasta Iltalehdelle.
Suomenmaa-lehti uutisoi talokaupoista viime viikolla. Sipilä kertoi asiasta myös blogissaan.
- Luovumme Töölön asunnostamme ja pääkaupunkiseudun asumisosoite muuttuu Sipooseen loppuvuodesta, kun vuokralainen lähtee pois ja saamme remontin tehtyä. Tämä mahdollistaa myös hetkittäisen irrottautumisen politiikasta käsillä tekemisen harrastuksiin - puu- ja metallitöihin, Sipilä kirjoitti.
- Perheemme ykköskoti säilyy tietysti edelleen Kempeleessä ja olen lupaukseni mukaisesti seuraavissakin eduskuntavaaleissa ehdolla Oulun vaalipiiristä.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288700719769.html
Sipilän aikoo asua turvisten seassa Kempeleessä
12
<50
Vastaukset
- Avara_sydän
Pahoittelen vahingossa typottamaani N-kirjainta otsikon Sipilä-nimen perässä. Tuli nyt epähuomiossa N-sana.
- CHaglund
No niin sitä pitää. Jalasmökki-Sippilä...
- Väyrystyttävää
Jalasmökki... Hetkinen, missä olenkaan kuullut tuon termin aikaisemmin..?
- bbdbdnzkzkzkk
"en koskaan maksa pyydettyä kauppahintaa, "
no en mäkään. juuri eilen heitin kaupassa pihvipaketin takin alle. - fgdfgfgdf
Se on hyvä, että saavat asukkaat ja tuloa tarpeettomaksi käyneestä kodistaan; olisi tullut kalliiksi pitää yllä kahta taloa ilman tuota avustusta meiltä veronmaksajilta.
Sipilä ehkä tietää, että hänen eleellään ei tule olemaan vaikutusta seuraavien vaalien äänimääräänsä, koska ehkä seuraavia vaaleja ei tulekaan. Ehkä olemme silloin jo sen totalitäristisen maailmanhallituksen alla, jota ollaan puuhaamassa. Sipiläkö menee New Yorkiin tämän kuun loppupuolella allekirjoittamaan YK:n 2030 Agendan? Luovuttamaan loputkin vapaudestamme diktatuurille?
Tuli mieleeni sekin, että tämä saattaa olla taas yksi yritys saada aikaan mellakointia, jonka taltuttamiseen sitten voisi kutsua apuun kansainvälisiä joukkoja. Suomalaiset vaan eivät hevin mellakoi.- suomi_kaupan
Minulla on ihan sama epäilys tuosta allekirjoituksesta.Kaipaamme vastauksia!
- ähvätti
Ei oman pääni tuotosta, mutta:
Aikooko ne saada meidät suuttumaan? Venäläiset kerran yritti...
- Mannheimer
Myös muualla hallituksessa oli halua pakolaisten majoittamiseen – turvamiehet estivät
Aikoinaan myös Mannerheim majoitti evakoita kotinsa alakertaan.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ei ole ainoa hallituksen ministeri, jolla on halua turvapaikanhakijoiden majoittamiseen.
Samanlaisia suunnitelmia on ollut muillakin ministereillä, koska hallitusta on pidetty velvollisena näyttämään esimerkkiä pakolaiskriisin hoidossa.
Muut majoitushankkeet ovat kuitenkin kaatuneet valtioneuvoston turvallisuusyksikön nihkeyteen tinkiä ministerien turvallisuudesta.
Sipilällä on myös edeltäjä sotien jälkeiseltä ajalta. Presidentti C.G. Mannerheim luopui aikoinaan Kaivopuiston kotinsa alakerrasta Karjalan evakkojen aiheuttaman asuntopulan hoitoon.
http://yle.fi/uutiset/myos_muualla_hallituksessa_oli_halua_pakolaisten_majoittamiseen__turvamiehet_estivat/8283350- IdioottejaPiisaa
Eikö vintti enää toimi?
Älä nyt h-vetin maanpetturi vakavalla naamalla puhu oman maan evakoista ja vieraasta kulttuurista tulevista ählämeistä samassa lauseessa.
Evakot olivat meitä suomalaisia - mukana rakentamassa Suomea - ja pakenivat koska maa oltiin viemässä alta. Evakot pakenivat oikeaa sotaa ja syystä, toisin kuin nämä ählämit jotka pakenevat vain vastuuta. - ähvätti
IdioottejaPiisaa kirjoitti:
Eikö vintti enää toimi?
Älä nyt h-vetin maanpetturi vakavalla naamalla puhu oman maan evakoista ja vieraasta kulttuurista tulevista ählämeistä samassa lauseessa.
Evakot olivat meitä suomalaisia - mukana rakentamassa Suomea - ja pakenivat koska maa oltiin viemässä alta. Evakot pakenivat oikeaa sotaa ja syystä, toisin kuin nämä ählämit jotka pakenevat vain vastuuta.Lepakoita vintillä? Ovathan nämä "siirtolaiset" kahtasuomalaisia ja kuuluvat siis kansaan, heti kun pääsevät rajan yli. Passi kun on päässyt hukkumaan, annetaan suoraan Suomen passi käteen.
- jlsiiuouoau
Yhden kommentojan kommentti lainattu:
"
Minä tunnen tuon Sipilän ihan henkilökohtaisesti. Helikopteristaan kun tyyppi on nähnyt, että Suomessa on "tilaa" niin että kaikki suot ja korvet pitäisi täyttää ties millä pakolaisilla, mitä maailmalta vain löytyy. Sääli sanoa, mutta tyhmää kansaa on jälleen kerran kusetettu. Nyt niitä pakolaisia tulee sitten ovista ja ikkunoista ja valtion johto on vain riemuissaan. Tuo tyyppi vihaa työttömiä, jotka ovat hänen mielestään vain työtä vieroksuvia.
Kannattaisi varmaan miettiä, mitä johtuu että yllättäen Suomeen pyrkivien pakolaisten määrä on kymmenkertaistunut ja pakolaisia otetaan vastaan mm. Ruotsista.
Hatunnosto tietysti Siplälle siitä, että on saanut tahkottua miljoonaomaisuuden valmistamalla antennisuodattimia 90% katteella ensimmäisiin kännyköihin. Kaikki ei vain satu olemaan juuri oikeaan aikaan sillä allalla, mistä on kehittymässä maailman luokan bisness. Ei taida kännykkäbisness enää tuottaa miljonäärejä, vaikka kuinka kovasti yrittäjät yrittäisi."
Sipilällä on posketon meno, hän tuntuu haluavan näyttää suomalaisille tempuillaan, että joku onnistuu. Me emme halua tätä uskonnon ja yrittäjyyden sankaria enää vetämään tämän maan asioita.
Sipilän hallituksesta on päästävä eroon niin pian kuin mahdollista. Miten se onnistuu, kun oppositio on täynnä vielä pahempia suvakkeja? - UN_2030_Agenda
The United Nations 2030 Agenda decoded: It's a blueprint for the global enslavement of humanity under the boot of corporate masters
Friday, September 04, 2015
http://www.naturalnews.com/051058_2030_Agenda_United_Nations_global_enslavement.html
The 2030 Agenda: This Month The UN Launches A Blueprint For A New World Order With The Help Of The Pope
Tyler Durden's picture
Submitted by Tyler Durden on 09/03/2015 20:55 -0400
http://www.zerohedge.com/news/2015-09-03/2030-agenda-month-un-launches-blueprint-new-world-order-help-pope
The 2030 Agenda: This Month The UN Launches A Blueprint For A New World Order With The Help Of The Pope
Tyler Durden's picture
Submitted by Tyler Durden on 09/03/2015 20:55 -0400
In September 2015, Agenda 21 Will Be Transformed Into The 2030 Agenda
By Michael Snyder, on August 6th, 2015
http://endoftheamericandream.com/archives/in-september-2015-agenda-21-will-be-transformed-into-the-2030-agenda
Transforming our world: the 2030 Agenda for Sustainable Development
https://sustainabledevelopment.un.org/post2015/transformingourworld
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 911445
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1541137En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1031020Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll15877- 82850
- 64760
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?40747Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli289733Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107728En oikeastaan usko että sinä tai kukaan
Olisi oikeasti ihastunut tai rakastunut. Se on joku harhakuva joka minusta miehestä syntyi. Ja kun se särkyy, niin "tunt44692