Demografinen kriisi, huono ja yksipuolinen talouden tila sekä jääminen Lännen ja Kiinan puristuksiin. Siinä ryssän kohtalokas tulevaisuus.
Näemmekö Venäjän lopullisen luhistumisen pian?
ryssän-loppu-lähenee
37<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
EN näe. mutta eurooppa on jo polvillaan -lue
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13791220/mietipa-kantaasi-laittomaan-siirtolaisuuteen#comment-80652655
Taitaa pikemminkin jäädä Euroopan mantereen viimeiseksi kansallisvaltioksi. Ei pelkästään törmäile hätääntyneenä eksyksissä ja pyörittele avuttomana peukaloitaan ulkoisen uhan edessä.
Olet nääntynyt kohtaloon ja tuhlaat aikaasi turhuuteen.
Putin sanoi ajat sitten, että parin vuoden päästä helpottaa. Se on aina oikeassa.
Ryssallä on aina mahtava menneisyys ja loistava tulevaisuus. Vain nykyisyys mättää päin bersettä. Kestotilanne jo tuhat vuotta.
Mikä mahtaa olla Suomen taloudellisen alamäen päätepiste? Ehkä sinun kannattaisi olla siitä huolissasi enemmän kuin Venäjästä.
Suomen lamasta kärsivät vain suomalaiset. Venäjä on perinteisesti levittänyt omaa pahaa oloaan mahdollisimman laajalle naapurimaihin.
------Venäjä on perinteisesti levittänyt omaa pahaa oloaan mahdollisimman laajalle naapurimaihin.-----
Miksi sinä voit pahoin nyt kun Venäjällä menee huonosti, onko sukuvika, että ihan geeneissä?
Olet erehtynyt. En ole Venäjän naapurimaa.
Voit koko ajan seurata Suomen luhistumista, miltä tuntuu, kivaltako`?
Lama ei ole luhistuminen. Suomi ei ole raaka-aineiden viennistä riippuvainen kehitysmaa. Ryssa on.
Suomessa ei ole lama vaan taantuma jo ties monettako vuotta peräkkäin. Opettele termejä jos aiot keskustella.
Kun Suomi meni 2002 euroon oltiin BKT/nenä Ruotsin kanssa tasoissa. Nyt eroa on Ruotsin hyväksi jo n. 20 %, revi siitä sitä lamaasi.
Taantumakaan ei ole luhistuminen. Itänaapurissa on menossa jo kolmas luhistuminen 100 vuodessa.
Juu Suomen valtiovelka per asukas n 28.000$ ja Venäläisten vastaava 1600$(koko eu.lla 24.000€ ja Yhdysvalloilla 56.000$) Kumpi on luhistumisen partaalla? Ja mitä v#ttua Suomi sitten vie,koivuhalkojako maailmalle? Mielenkiinnolla odotan vastausta
oikein ja tarkasti.
"Putin sanoi ajat sitten, että parin vuoden päästä helpottaa. Se on aina oikeassa."
Eli Putin ennustaa maansa romahtavan 2 vuoden sisällä? Hän on aina oikeassa!
Mitä tarkoittaisi "Venäjän luhistuminen". Sen voisi ymmärtää talouden romahtamisena. Esimerkiksi niin, ettei mikään valtio ostaisi Venäjältä mitään tuotteita tai raaka-aineita. Se tarkoittaisi ankaraa kansainvälistä taloussaartoa.
Sen seurauksena voisi Venäjän hallinto joutua irtisanoutumaan opposition vaatimuksesta ja hallintoa pitäisi uudistaa järjestämällä vaaleja uusien edustajien valitsemiseksi.
Tätäkö tarkoittaa "luhistuminen"?
Tuskin mikään valtio sotatoimia aloittaisi Venäjää kohtaan.
Federaatio voisi hajota pienemmiksi alueiksi ja mahdollisesti jopa valtioiksi. Mutta tuskin sotatoimia sentään tulisi.
Venäjä ei ole koskaan luhistunut. Se vaan käy aallon pohjalla ja nousee uudelleen ylös.
Suomi on luhistumassa parastaaikaa, täysin toimintakyvytön hallitus joka on antanut vierasmaalaisten viedän itseään täysin kuin amööbat, oman maan kansalaisten halveksunta on rajaton. Näin ei tapahtuis Putinin vallan alla ikinä!
Lues tuo linkki niin tulet ehkä toisiin aatoksiin.
http://www.mtv.fi/uutiset/talous/artikkeli/suomalaisyritykset-avaavat-tehtaita-venajalle-vienti-suomesta-liian-kallista/5299864
Eihän pakotteitten näin pitänyt vaikuttaa. Siis että tehtaita siirretään Suomesta Venäjälle ja täällä tulee työttömiä kun siellä työllisyys paraneen. Kyllä on Suomessa tyhmä johto ja tyhmä porvaristo. Odotellaan vaan Venäjän kaatumista kun oma Suomemme kaatuu koko ajan.
Onhan täältä siirretty esim. puunjalostusteollisuuden tuotantoa Ruotsiin ja taas ollaan siirtämässä Valkeakoskeltakin. Miten se näin menee, Ruotsihan Ei ole euromaa eli eikö virran tulisikin olla päinvastainen.
Suomen oma yhteiskunta on hyvää vauhtia hajoamassa talouden kurjistumiseen ja sisäisiin riitoihin (pian yleislakkoillaan ja heilutaan kaduilla !) mutta täällä eräät neropatit odottavat kieli pitkällä miten Venäjä on häviämässä jonnekin. Uskokaa vaan te erilaiset retardit, ei Venäjä tuosta minnekään häviä, siinä se on 100 v kuluttuakin teidän kiusananne.
100 v kuluttua ei välttämättä ole enää Suomea, ei ainakaan suomalaisena kansallisvaltiona. Mutta Venäjä on, ei haihdu savuna ilmaan.
Toivottavasti tilalle ei tule islamilaista fasistista Venäjää?
Pieni kansantalous, joka on riippuvainen raaka-aineiden viennistä. Ja joka laittaa tuloistaan ylisuuren osan omiensa vahtimiseen, aseisiin ja riehumiseen.
Saddamin Irak? Idi Aminin Uganda? Ei vaan Sputkinin Venäjä! Tällä kertaa.
Samaa tietä menossa...
Juustonvientikielto ja boikotit itseasiassa hyödyttää Venäjän omaa taloutta.
Hyödyttäisi, jos vaan sitä kunnollista omaa taloutta OLISI!
Telkusta tuli raportti. Venäläiset kuluttajat oli tyytymättömiä omiin juustoihinsa.
Venäläiseen perusmentaliteettiin on istutettu. "Olemme saarroksissa ja länsi aikoo tuhota meidät." Myös eikommunistit.
Älä pelkää, ei Venäjä luhistu! Euroopan yhdistymis yritys vei talouden kuralle useimmissa pienissa EU-maissa. Saksa ja Ranska yrittävät määrätä! ..ja onnistuvatkin- vielä! ?? Saas´ nähdä eroaako Britannia EU:sta. Mitäs sitten???
Itsenäinen Suomi, sitä kaipaan. Nyt vain nöyristellään ja kumarrellaan.
Obama on rapauttanut koko ajan kierosti valkoisenmiehen ja jenkkien valtaa merkittävästi. Liikaa muslimeja hyysäillyt. Putin on viimeinen valkoisen miehen vallan voimakas puolustaja. Se on arvokkainta ja välttämätöntä maailmassa. Burkhaväkeä ei pidä päästää maailman johtoon. On varmaa, että Venäjä on uuden nousun partaalla. Toivon kaikesta sydemestäni , että Putin onnistuu tappamaan kaikki Isiksen jäsenet, myös kaikki suomalaiset. Hollanden homolaumasta ei ole niissä hommissa mihinkään. Ne ei saa ketään hengiltä. Tarvitaan Putinin päättäväsisyyttä ja raakaa voimaa. Samalla voisi kaupanpäälliseksi losauttaa muutaman pakolaiskeksuksen Suomessakin taivaan tuuliin. Niissäkin veronmaksajien rahoilla majailee iso lauma Isisken massamurhaajia ja raiskaajia. Ne aiheuttavat suuren terroririskin Suomen lisäksi myös Venäjälle. Siksi Venäjän on hyvä kartoittaa tilanne ja toimia kuten Ruotsi... eihän Ruotsikaan kysellyt mitään kun lähetti kaikkia sopimuksia halveksien sen kutsumattoman (tai Silpilän kutsuman)roskaväen Suomeen.
Kiitos hyvästä tekstistä, asiat on juuri noin kuin kirjoitat! Valkoisen vallan voimakas ja viimeinen puolustaja.
Emme näe. :)
Siis Venäjän romahtamisen ja alkavan homotuksen ja mamutuksen riemuvoiton sielläkin?
Seuraa sinä oikeistohörhö vaan tätä Suomen luhistumista. SAK ja vasemmisto vihreät mieluummin tuhoavat vaikka koko maan ettei vain hallitus onnistuisi. Saavat sitten enemmistön 2019 vaaleissa vaikka niillä vaaleilla ei tule olemaan enää mitään merkitystä, kaikki on jo mennyt sen siliän tien.
Maa ja kansa, joka ei ole lähtenyt eikä lähde mukaan homotusvillitykseen ei kukistu eikä katoa koskaan. Moraaliltaan rappeutuneet homottakansat ovat kukistuneet, tämän opettaa historia.
Entisestä kommunistimaasta on nyt tullut ortodoksiuskonnon puolestapuhuja.