Miksi vietätte joulua? Joulua ei raamatussa käsketä viettää. Jos se olisi tärkeä juhla, ei-pakanallinen siitä olisi varmasti kirjoitettu. Jeesus käski viettää vain toistuvasti hänen kuoleman muistoa. Miten selitätte että Jeesus syntyi jouluna kun kedolla oli paimenet lampaineen? Olettehan tutkineet asiaa, jopa tietosanakirja määrittelee joulunvieton pakanalliseksi juhlaksi.Uskoen harva viettää joulua edes uskonnollisesta syystä. Se on tapa ja kauppiaiden juhla.
Joulu
Diane
501686
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 50
Vanhimmat
voi sinua katkeraa poikarukkaa.
Mielenkiintoista tuossa asiassa on tuoda kuvaan mukaan Ilmestyksen 18:3: "Sillä hänen [uskonnollisessa mielessä porttona toimivan Baabelin ts. Suuren Babylonin: väärän uskonnon maailmanmahdin] haureutensa vihan viinin takia kaikki kansat ovat langenneet hänen uhreikseen, ja maan kuninkaat ovat syyllistyneet haureuteen hänen kanssaan, ja maan matkustavat KAUPPIAAT ovat RIKASTUNEET hänen häpeämättömän ylellisyytensä voimasta."
Miten muistuukaan mieleen joulunaika, kun luette Ilmestyksen 18:3.
**matkustavat KAUPPIAAT ovat RIKASTUNEET hänen häpeämättömän ylellisyytensä voimasta." **
Tuosta tuleekin mieleen joitakin tuntemiani jehovantodistajia ja varsinki eräät jotka ovat päässeet rikastumaan, heillä on tosiaan mammonaa ja he näyttävät sen häpeilemättä. Tosin niinkuin he sanovat *voi olla rikas kunhan on hengellinen* just otanpa esimerkkiä heistä vielä, johan tulisi nuhteluita. Jos köyhä alkaa jotain rikkautta tavoitteleen nii sanotaan, että on materialisti ja se ei sovi kristityille. Itse kyllä saavat kartuttaa yltäkyllin kun on jo kaikkea ennestään ja itsellä puuttuu melkeen kaikki perustarpeetkin nii tokihan se on yletöntä materialismia kun alan hankkimaan PALJON kaikkea vaikka se olisikin vain perustarpeita esim. auto tai uus asunto.
>> perustarpeita esim. auto
Ohjeessa on jumalinen viisaus!
Mikäli asetat elämässäsi päämääräksi rikastumisen, niin 'rakkaus rahaan' vie sinut mukanaan moniin vaikeuksiin: varomattomuus sijoituksissa (on tahoja jotka lupaavat äkkirikastumista osoittautuen kuitenkin bluffiksi), epärehelliseen voitontavoitteluun, ylivelkaantumiseen, yms. vaikeuksiin, jotka kuluttavat sinua sekä ajan että oman "pääomasi" suhteen. Ja päästäksesi taloudelliseen tasapainoon, sinun aikasi menee ei-hengellisten asioiden parissa. Kertakaikkiaan sinulle ei jää aikaa henkilökohtaiseen Raamatun tutkimiseen, kokouksissa käymiseen, valtakunnan hyvänuutisen eteenpäin viemiseen. Ja kohta olet sitä mitä "syöt".
Jeesus varoitti tästä: "Kukaan ei voi olla kahden isännän orja, sillä hän tulee joko vihaamaan toista ja rakastamaan toista tai liittymään toiseen ja halveksimaan toista. Ette voi olla Jumalan ja rikkauden orjia." (Matteus6:24).
Myös Paavali varoittaa: "Sillä rakkaus rahaan on kaikenlaisen pahan juuri, ja tätä rakkautta tavoittelemalla jotkut ovat harhautuneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä joka puolelta monilla tuskilla."(1.Tim.6:10)
Liikemaailmassa on tunnettua se, että ilman alkupääomaa tai käyttöpääomaksi otettua suurehkoa velkaa, on melko mahdotonta saada liiketoimintaa tuottamaa voittoa. Siksi on ymmärrettävää, että niillä, joilla on rikkauksia, voivat saada sen "poikimaan lisää", jos ovat järkeviä toimintansa suhteen. Varomaton saattaa menettää kaikki, mitä hänellä on.
Vai 'surkeuden huippu'.. kun aito jt sanoo noin epäilen hänen aitoa hengellisyyttään, sekä jos tähän aikaan sunnuntaina kirjoittelet siellä (jolloin on kokoukset) sekä kun yleensäkkin luet näitä sivuja. Itse en edes ole jt enkä aio edes koskaan olla, satun vain tuntemaan heitä lähemminki. Tämä rikastunut jt perhe ei kyllä laita aikaansa todellakaan hengelliseen työhön, kentälllä käyntejä tuskin on paljoakaan, enemmin heidät tavoittaa shoppailemasta kalliita lelujaan tai loma matkoiltaan tai ajelemassa uusilla leluillaan ympyrää näillä kulmilla. Kaikenlisäksi hän kuuluu vanhemmistoon. Saahan sitä olla nii hengellinen kuin olla voi, mutta ulkopuolinen näkee mikä on heidänki todellinen jumala.
Sinäkö olet tuomari hengellisyytemme mittari? Oletko asettanut itsesi Kristuksen sijaan asettautumalle meille tuomariksi. Sinäkö näet sydämemme sopukoihin? Etkö vaan näekin silmän näöllä ja kuule korvan kuulolla. Miksi siis etsit lähimmäisesi silmästä tikkua, kato kun omassasi on tukkipuu.
Tosi on että näen vain silmän näöllä jne, mutta niinhän jt haluavat antaakin ulkopuolisillekin kuvan tai tietyn kuvan itsestään ja sillä kuvan antamisella onki suuri merkitys. Jehova tosiaanki näkee sinne sydämen sopukoihin, minulle on aivan sama millaiset ne ajatukset on ja sydämennne tunteet, päättelen vain asioita siitä mitä näen ja olen kuullut ja kokenut(koska joudun olemaan heidän kanssaan aika tiiviissäkin tekemisissä) Ristiriitaisuuksia tulee esiin paljon siksipä en ole sydäntäni saanut heltymään niin paljon, että voisin alkaa kiinostumaan tosissaan.
Kyllä taidat oikea jt olla kun alat jo haukkumaan täällä nimellä *surkeuden huippu* hyvin ominaista jt:llä kun ampiaspesää hiukan sohaisee. Missäs se kristillinen hillitty käytös sekä kielto ottamasta osaa tällaisiin keskusteluihin.
Kirjoita viesti
Otsikko
Pyydän lue se oikein
Nimimerkki
surkeuden huippu olet
Kirjaudu sisään jos haluat käyttää rekisteröitya nimimerkkiäsi
Sähköposti
Täytä kenttään sähköpostiosoitteesi, jos haluat ilmoituksen, kun viestiisi vastataan. Osoitetta ei käytetä muihin tarkoituksiin.
Viesti
Kirjoita viesti
Otsikko
Pyydän lue se oikein
Nimimerkki
surkeuden huippu olet
Kirjaudu sisään jos haluat käyttää rekisteröityä nimimerkkiäsi.
Sähköposti
Täytä kenttään sähköpostiosoitteesi, jos haluat ilmoituksen, kun viestiisi vastataan. Osoitetta ei käytetä muihin tarkoituksiin.
Tulit vain ottaneeksi tällaiseen keskusteluun osaa. Otan osaa.
Just ominaista tuokin, tuoda esille omaa säkenöivää älykkyyttään ja hoksaavaisuuttaan ja toisen hieman vähempää älykkyyttä. Hyvin hyvin ominaista paistatella älyllään ja kaikella muullakin. Jatkahan vaan väittelyä kunnes se menee jo naurattavan lapselliseksi riitelyksi ja kinasteluksi, ilmeisesti opit ovat mennet hyvin perille. Toivotttavasti saan lisää haukkuja ja matalaksi panemista.
kaiku vastaa ! ! ! !vastaa ! ! !vastaa ! ! !
Ilmeisesti kentälläkin ollessasi tai keskustellessasi muuten vaan ihmisten kanssa käyttäydyt/puhut samalla lailla. Suurin pelkosi taitaa olla toiseksi jääminen ja se ettet saa sanottua viimeistä sanaa. Lempeys ja rakkaus on varmaanki outo käsitys sinulle. Keskittyisit enemmän raamatun sanoman lukemiseen ja uskontosi kirjallisen aineiston tutkimiseen kuin täällä kinasteluun. No uskonnostanne voi vain sanoa, että hedelmistään puu tunnetaan.
En minä kulje kentällä
vaikka ei ole terveydellisiä esteitä, ei luonnollisestikaan todista Jehovasta, onko hän tuolloin Jehovan todistajakaan? Vastaa !!! tähänkin
Vaikka olisikin terveydellisiä esteitä jopa invalidi kävelemisen, voi olla kenttä työssä.
Tunnut olevan perillä heidän kyvyistään kenttäillä.
Älä suotta vaivaa ajatuksiasi joululla. Me kaikki normaalit suomalaiset vietämme joulua vaikka se olisi kuusta lähtöisin.
Mene sinä vain jehovasi luokse kääntelemään kirjoja jotka ehkä eivät tänään vielä ole käyneet hämäriksi eli valottomiksi.
Ole tarkkana että kuljet tarkkaan Tornisi ohjeiden mukaan.
Ole kuin robotti joka aina tekee isäntänsä ohjelmoinnin mukaan!!
"kaikki", sillä vaikka olenkin suomalainen enkä ole JT, niin silti minua kyseinen juhla sytytä. Puhu VAIN omasta puolestasi!!!!!!!!
"Vaikka onkin niitä, joita sanotaan 'jumaliksi', joko taivaassa tai maan päällä, niin kuin on monia 'jumalia' ja monia 'herroja', niin todellisuudessa meillä on yksi Jumala, Isä."(1. Korint.8:5,6).
"Et saa kumartaa niitä, sillä minä, Jehova, sinun Jumalasi, OLEN YKSINOMAISTA ANTAUMUSTA VAATIVA JUMALA, joka aiheutan rangaistuksen isien erheestä pojille, kolmanteen ja neljänteen sukupolveen niille, jotka vihaavat minua."(2.Moos.20:5).
"Et saa kumartaa heidän jumaliaan etkä taipua palvelemaan niitä, ETKÄ SAA TEHDÄ MITÄÄN HEIDÄN TEKOJENSA KALTAISTA, vaan sinä syöksemällä syökset ne maahan ja murskaamalla murskaat heidän pyhät patsaansa."(2.Moos.23:24).
"....Mitä yhteistä on vanhurskaudella ja laittomuudella? Tai mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä? Edelleen, miten sopivat yhteen Kristus ja Belial? Tai mitä osuutta uskollisella on ei-uskovan kanssa? Ja miten sopivat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? ....'Lähtekää siksi ulos heidän keskuudestaan ja erottautukaa', sanoo Jehova, 'lakatkaa koskemasta epäpuhtaaseen, ja minä otan teidät vastaan'. 'Ja minä tulen olemaan teille isänä, ja te tulette olemaan minulle poikina ja tyttärinä', sanoo Jehova, Kaikkivaltias."(2.Korint.6:14-18)
"Sillä minä sain Herralta sen, minkä myös välitin teille, että Herra Jeesus sinä yönä, jona hänen oli määrä joutua luovutettavaksi, otti leivän, ja esitettyään kiitoksen hän taittoi sen ja sanoi: 'Tämä tarkoittaa minun ruumistani, joka on teidän puolestanne. TEHKÄÄ TÄMÄ TOISTUVASTI MINUN MUISTOKSENI'. Samoin hän menetteli maljankin suhteen nautittuaan illallisen ja sanoi: 'Tämä tarkoittaa uutta liittoa minun vereni perusteella. Niin usein kuin sitä juotte, TEHKÄÄ TÄMÄ TOISTUVASTI MINUN MUISTOKSENI.'"(1.Korint.11:23-25).
Mitä Jeesus käski viettämään muistokseen? Jouluako,alkuperäistä Saturnalia-juhlaa riitteineen ja pakanallisine menoineen?
EI ! ! ! ! ! !
Joulu itsessään on Jeesuksen syntymän muistojuhla. Se, että useat maallistuneet ihmiset
eivät anna sille omassa kodissaan uskonnollista merkitystä, ei poista Joulun kristillistä tarkoitusta Kristuksen syntymäjuhlana. On hyvä muistaa, että enkelitkin juhlistivat Jeesuksen syntymää laulaessaan Jumalalle ylistystä, joten miksi me emme saisi niin tehdä?
Joulu ja Saturnalia eivät siis ole samoja juhlia, vaikka niitä vietettiinkin samoihin aikoihin.
Tämän ei pitäisi edes jehoville olevan ylivoimaisen vaikeaa tajuta, koska onhan jehovillakin omat juhlansa joita he pitävät samanaikaisesti toisten viettämien juhlien kanssa. Esimerkeiksi käyköön vaikkapa jehovien epäraamatulliset konventit jokaikinen Juhannus,
vaikka he eivät itse Juhannusta vietäkään, paitsi ehkä salaa. Tahi jos jehovien tärkein vuotuinen juhla ehtoollisestakieltäytyminen - jota myös jehovien keskuudessa muistonvietoksi sanotaan - osuu samaan aikaan kuin kristittyjen Pääsiäinen, niin tuskin jehovat sanovat viettävänsä Pääsiäistä, vai mitä.
On myös syytä muistaa, että juutalaisillakin oli sellaisia juhlia joita he viettivät ilman että Jumala olisi käskenyt niin tehdä, ja jotka (juhlat) olivat hyväksyttäviä. Esimerkiksi Hanukka, joka oli temppelin uudelleenvihkimisjuhla, oli Jesuksenkin mielestä hyväksyttävä. Hänesta kerrotaan kuinka hän käyskenteli Hanukan aikoihin tempeelialueella Salomonin pylväikössä:
"Sitten oli temppelin vihkimisen muistojuhla Jerusalemissa, ja oli talvi. Ja Jeesus käyskeli pyhäkössä, Salomon pylväskäytävässä." [Johannes 10:22-23]
Hanukan viettämien oli oikein, joten myös Jeesuksen syntymän muistojuhlan viettäminen on aivan oikein ja hyväksyttävä tapa.
Joulua viettävien kristittyjen juhla on siis kristillinen, kun taas jehovien viettämä salajoulu - jota he itse nimittävät Saturnaliaksi - on pakanallinen juhla. Myös jehovien mandaatilla - joka perustuu maailmanlopun laskelmaan, jota siis Raamatun mukaan ei olisi saanut tehdä - on pakanallinen tahi tarkemmin sanottuna TAHALLISEEN SYNNINTEKOON perustuva tausta.
Jehovilla on kaksi eripituista mittakeppiä joita he käyttävät aina sen mukaan kuin heidän tarkoitusperiinsä sopii. Lisäksi heillä on malka silmässä. Sekö aiheuttaa jehoville heidän kansansairautensa:
puusilmäisyyden?
-Corrector-
kirkolliskokous Nikeassa päätti, että jeesus on syntynyt samaan aikaan kuin Saturnalisjuhlaa vietettiin. Varsinkin kun raamatussa ei ole mitään päivämäärää. Tästä kirkolliskokouksesta muistan jo historianopettajani kertoneen muutama kymmen vuotta sitten.
jeesus muuten oli lainalainen ja vasta itse poisti lain kuolemallaan. jos olet jonkin lainalainen, niin silloin sinun tulee toimia sen lain mukaan, joten hän varmasti kunnioitti lakia ollessaan temppelissä juhlan aikaan.
Mikä laki velvoitti viettämään Hanukkaa?
ei löydy raamatusta, juutalaisten toorasta saattaa löytyä, en tiedä, en ole lukenut. Raamatussa ei ainakaan puhuta mistään hanukasta :)
Juutalaisillakin oli sellaisia juhlia joita he viettivät ilman että Jumala olisi käskenyt niin tehdä, ja jotka (juhlat) olivat hyväksyttäviä.Esimerkiksi Hanukka, joka oli temppelin uudelleenvihkimisjuhla, oli Jesuksenkin mielestä hyväksyttävä. Hänesta kerrotaan kuinka hän käyskenteli Hanukan aikoihin tempeelialueella Salomonin pylväikössä.
"Sitten oli temppelin vihkimisen muistojuhla Jerusalemissa, ja oli talvi. Ja Jeesus käyskeli pyhäkössä, Salomon pylväskäytävässä." [Johannes 10:22-23]
-Corrector-
"Vihkimisjuhlaa vietetään sen muistoksi, että juutalaiset vapautuivat syyrialais-kreikkalaisesta herruudesta ja Jerusalemin temppeli vihittiin uudelleen Jehovalle. Temppelin oli häväissyt Antiokhos IV Epifanes, joka käytti itsestään nimeä The-os' E-pi-fa-nes' (merk.'loistava jumala'). Hän rakensi alttarin sen suuren alttarin päälle, jolla aikaisemmin oli uhrattu päivittäisiä polttouhreja (1.Makkabilaiskirja 1:54-59). Tässä tilaisuudessa (25. kislevkuuta 168 eaa.) Antiokhos uhrasi alttarilla sian ja pirskotutti sen lihasta valmistamansa liemen kaikkialle temppeliin ilmaistakseen siten vihansa ja halveksuntansa juutalaisten Jumalaa Jehovaa kohtaan ja saastuttaakseen perusteellisesti hänen temppelinsä. Lisäksi hän poltti temppelin portit, hajotti pappien kammiot ja vei pois kultaisen alttarin, näkyleipäpöydän ja kultaisen lampunjalan. Serubbabelin temppeli vihittiin uudelleen Olympoksen pakanajumalalle Zeukselle.
Kaksi vuotta myöhemmin Juudas Makkabi valtasi kaupungin ja temppelin takaisin. Pyhäkkö oli autiona, ja rikkaruohot rehottivat temppelin esipihoissa. Juudas hajotti vanhan, saastutetun alttarin ja rakensi uuden alttarin hakkaamattomista kivistä. Juudas teetti temppeliastiat ja toi temppeliin suitsutusalttarin, näkyleipäpöydän ja lampunjalan. Kun temppeli oli puhdistettu saastutuksesta, se vihittiin uudelleen 25. kislevkuuta 165 eaa., päivälleen kolme vuotta sen jälkeen kun Antiokhos oli uhrannut alttarilla pakanajumalalle. Päivittäisiä eli vakituisia polttouhreja ryhdyttiin jälleen uhraamaan. (1. Makkabilaiskirja 4:36-54; 2. Makkabilaiskirja 10:1-9). Raamatun ymmärtämisen opas 2. osa, s.1308-1310 Vihkimisjuhla.
Onko jouluna pöydässä oleva sika epäjumalille uhrattua?
Et ole näköjään jostain kumman syystä ymmärtänyt tahi halunnut ymmärtää, mistä tässä on kysymys, vaan yritätä ohjata keskustelua jehovamaisesti poisitse asiasta. EI ONNISTU!
Pointti on siinä, että kun jehovat vetoavat siihen, että Raamatussa ei ole pyydetty viettämään Joulua niin ei siellä ole pyydetty viettämään Hanukkaakaan, ja kuitenkin Hanukan viettäminen oli hyväksyttävä tapa. Kun siis Hanukan viettäminen oli hyväksyttävä tapa, niin Jeesuksen syntymän muistoksi vietettävä juhla on myös hyväksyttävä tapa.
-Corrector-
"Miljoonien ympäri maailmaa asuvien ihmisten valmistautuessa viettämään joulua juutalaisten tavallisesti valmistautuvat viettämään erilaista juhlaa, jota kutsutaan nimellä hanukka. Mikä on hanukka? Ei-juutalaiset ajattelevat usein sen olevan eräänlainen "juutalaisten joulu", mutta tällainen käsitys on kaukana totuudesta.
Joulun oletetaan esimerkiksi olevan Jeesuksen Kristuksen syntymän muistojuhla, mutta sellaisilla juhlan kannalta keskeisillä asioilla kuin joulupukilla ja ikivihreiden puiden koristelulla ei ole itse asiassa mitään tekemistä Jumalan, Jeesuksen tai Raamatun kanssa. Itse päiväkään, 25. joulukuuta, ei ole Jeesuksen vaan tarunomaisen auringonjumalan, Mithran, syntymäpäivä. Toisaalta hanukka on Jumalan muinaiseen kansaan merkittävästi vaikuttaneen historiallisen tapahtuman vuosipäivä." (Heratkää! 1990, 8/12, s.11.)
Ketjun aloittaja esitti näin kuten jehovat yleensäkin tekevät: "Joulua ei raamatussa käsketä viettää... Jeesus käski viettää vain toistuvasti hänen kuoleman muistoa."
Ei Hanukkaakaan käskestty viettä, mutta sitä vietettiin silti eikä tuomittu.
Jehovilla on kumma tapa räksyttää asioista ja kiinni jäädessään sama räksytys jatkuu, mutta eri korkeudelta - ainakin seuraavaan päivään asti, jolloin kiinnijääminen on jo unohtunut.
Teille salajoulua viettäville jehoville juhla onkin Saturnalia kuten sitä toisille honotatte, mutta niille kristityille jotka viettävät Joulua se on Jeesuksen syntymän muistelemista samassa hengessä kuin niillä enkeleillä jotka ylistivät laulamalla Jumalan kunniaksi.
-Corrector-
Tämä vihkimisjuhla pidetään 25. kislevkuuta, joka on meidän nykyisen kalenterimme marraskuun loppua ja joulukuun alkua vastaava juutalainen kuukausi.
Miksi vihkimisjuhlaa (hakukka) ei vietetä vuosittain esimerkiksi nisankuussa?
"Vielä nykyäänkin juutalaiset viettävät vuosittain joulukuussa juhlaa, jota he sanovat hanukaksi. Sitä vietetään niiden vihkiäisten (hepr. hanuk-kah')muistoksi, jotka järjestettiin Juudas Makkabin puhdistettua temppelin vuonna 165 eaa., sen jälkeen kun Antiokhos IV Epifanes oli saastuttanut sen. Tämä juhla mainitaan Johanneksen 10:22:ssa, missä siitä käytetään kreikkalaista sanaa en kai'ni a (kts. VIHKIMISJUHLA*). Tämä sana tulee samasta kantasanasta kuin (en kai niäzo), joka on Heprealaiskirjeen 9:18:ssa ja 10:20:ssa käännetty useimmiten sanalla "vihkiä" (KR-38, Sa, UM)."
*VIHKIMISJUHLA: "- - .Kun temppeli oli puhdistettu saastutuksesta, se vihittiin uudelleen 25. kislevkuuta 165 eaa., päivälleen kolme vuotta sen jälkeen kun Antiokhos oli uhrannut alttarilla epäjumalalle.- -"
Vihkimisjuhlaa vietetään päivälleen sinä päivänä, kun temppeli vihittiin uudelleen 25. kislevkuuta 165 eaa, koska se on temppelin vihkimisen vuosijuhla.
Edellinen kirjoitukseeni on " " -merkein lainattu lähdeteoksesta nimeltä: Raamatun ymmärtämisen opas II-osa, s.1308 Vihkimisjuhla,s. 1308 Vihkiminen, vihkiäiset.
miksi hyökkäät vastaan buddyni, etkö tunnista ystävääsi. Mutta hauskahan näitä on lukea
"Jehovilla on kumma tapa räksyttää asioista ja kiinni jäädessään sama räksytys jatkuu, mutta eri korkeudelta - ainakin seuraavaan päivään asti, jolloin kiinnijääminen on jo unohtunut. "
viettotavasta tunnistaa se vihkimisserenomia, jolla Antiokhos IV Epifanes vihki temppelin Olympoksen pakanajumalalle Zeukselle?
*"Temppelin oli häväissyt Antiokhos IV Epifanes, - - Hän rakensi alttarin sen suuren alttarin päälle, jolla aikaisemmin oli uhrattu päivittäisiä polttouhreja. - - Tässä tilaisuudessa (25. kislevkuuta 168 eaa.) Antiokhos UHRASI ALTTARILLA SIAN JA PIRSKOTUTTI SEN LIHASTA VALMISTAMANSA LIEMEN KAIKKIALLE TEMPPELIIN ILMAISTAKSEEN SITEN VIHANSA JA HALVEKSUNTANSA JUUTALAISTEN JUMALAA, JEHOVAA KOHTAAN JA SAASTUTTAAKSEEN PERUSTEELLISESTI HÄNEN TEMPPELINSÄ."
(* Raamatun ymmärtämisen opas II-osa, s. 1308.)
Pakana-alttarilla uhrattiin uhri Zeukselle.
Vihkimisjuhlan (hanukan) viettotavoista mainitsee Raamatun ymmärtämisen opas osa II (sivu 1309) seuraavasti:
"Viettotavat. Juhlan luonne jo itsessään teki siitä hyvin iloista aikaa. Sitä vietettiin hiukan samaan tapaan kuin lehtimajajuhlaa. Juhla kesti kahdeksan päivää kislevkuun 25.päivästä eteenpäin (1. Makkabilaiskirja 4:59). Temppelin esipihat olivat yhtä suurta valomerta, ja kaikki yksityisasunnot oli valaistu koristeellisilla lampuilla. - - Lamppujen sytyttämisen yhteydessä laulettiin lauluja, joissa ylistettiin Jumalaa, Israelin Vapauttajaa. Josefus sanoo juhlan alullepanosta: 'He olivat niin mielissään tapojensa elvyttämisestä ja pitkän ajan jälkeen odottamatta saamastaan oikeudesta pitää omia jumalanpalveluksiaan, että he säätivät jälkeläisilleen lain, jonka mukaan näiden tuli viettää temppelipalveluksen ennallistamisjuhlaa kahdeksan päivää. Ja siitä lähtien tähän aikaan asti olemme viettäneet tätä juhlaa, jota sanomme valojen juhlaksi ja jolle on luultavasti annettu tämä nimi siksi, että saimme palvontaoikeuden aikana, jolloin tuskin uskalsimme toivoa sitä.' (Jewish Antiquities, XII, 324, 325 [vii,7]). Raskaan työn tekeminen oli sallittua, koska tätä juhlaa ei katsottu sapatiksi."
Mitä niistä voidaan tunnistaa?
Minkä juhlan tunnistat alla olevista viettotavoista?:
"Joulukuun 25. päivä oli Roomassa moninkertainen juhlapäivä Baabelin uskonnon pohjalta. Se oli talvipäivän seisauksen, auringonjumalan, Mithra-jumalan ja lopulta myös keisarin syntymäpäivä, riippumatta siitä, milloin keisari oli todellisuudessa syntynyt. Lisäksi Roomassa vietettiin joulukuussa kauheaa ja irstasta Saturnaalia-juhlaa, jossa uhrattiin saastainen sika epäjumalalle. Myös muinaiset germaanit ja skandinaavit juhlivat vuoden pimeimpänä aikana talvipäivän seisausta ja sadonkorjuun loppua. Freidalle, sateen ja auringonpaisteen, hedelmällisyyden ja kasvun jumalalle uhrattiin porsas. Konstantinus siirsi joulukuun 25. päivälle kristillisen sisällön ja teki muinaisesta Tammuksen syntymäjuhlasta muka Kristuksen syntymäjuhlan. Eräiden tietojen mukaan joulu virallistettiin v. 354 jKr. Mukaan tuli Tammukselle pystytetty puu, joulukuusen nimellä nykyään, sekä Saturnaalia-juhlan sikauhri eli joulukinkku. Joulukuusi tuli Suomeen Saksasta 1800-luvun alussa. Saksassa joulupuu juhlisti joulua jo 1500-luvulla. Tämä on meidän ns. kristillisen joulun alku.
Baabelin kuningatar Semiramis määräsi myös, että tulisi viettää hänen poikansa Tammuksen syntymäjuhlaa, joka oli auringonjumala Nimrodin eli Baalin ruumiillistuma. Hän asetti joulukuun 25. päivän Tammuksen syntymäpäiväksi, koska Baabelin astrologit selittivät, että tuona päivänä eli talvipäivänseisauksena, aurinko oli kaikkein kauimmaisessa pisteessään kiertoradallaan. Astrologit selittivät, että 21. päivä joulukuuta auringonjumala Baal eli Nimrod kuoli ja sitten 24. päivä joulukuuta hän alkoi palata jälleen elämään ja 25. päivä joulukuuta oli hänen syntymäpäivänsä. Tammuksen syntymäjuhlasta tuli vuotuinen merkkipäivä, jolloin juhlittiin, juopoteltiin, irstailtiin ja uhrattiin lapsia Baalille. Elämän symbolista, ikivihreästä puusta, tehtiin Tammuksen symboli ja sitä käytettiin keskitalvella Tammuksen syntymäjuhlan aikaan. Tammukselle pystytetty havupuu koristeltiin pyöreillä palloilla, jotka symbolisoivat aurinkoa. Raamattu kieltää epäjumalille koristeltujen puiden pystyttämisen (Jer.10;1-4). Muinaiseen Baabelin uskontoon ja auringonpalontaan kuului myös aurinkovaunut. Kun kuningas Joosia aikoinaan puhdisti uskoa Baabelin pakanuudesta, hän myös löi murskaksi auringonvaunut (2.Kun.23:11). Aurinkokultti levisi myös Pohjolaan. Siitä on todisteena arkeologisissa kaivauksissa eräästä suosta Tanskassa löydetyt aurinkovaunut. Aurinkovaunujen pyörä symbolisoi aurinkoa ja sitä kutsuttiin muinaisissa pohjoismaiden germaanisissa kielissä, niin kuin nykyäänkin, nimellä HJUL. Tästä on tullut sana JUL eli JOULU. Kun siis vietämme joulua, me juhlimme aurinkovaunujen pyörää." (Viite: lähde, josta lainaukset: http://members.surfeu.fi/israelapu/joulu.html#alkuun )
Miksi te jehovat sitten vietätte Saturnaliaa kun se on pakanallinen juhla?
Miksi ette vietä Kristuksen syntymäpäivää?
Voisiko joku selittää?
Jeesus sanoi, että minä ja Isä olemme yhtä. Jumala antoi kymmenen käskysanaa kansalleen, jola silloin oli Israel, joten tästä johtuu, että myös Jeesus oli lain antaja. Nyt nämä samat käskysanat ovat hänen tarkasti tietämänsä kansan ohjeena, joten ne ovat ainoat, jotka ovat taivaallinen laki, joita tulisi noudattaa.
Jeesuksen kuoleman muisto on pikemminkin kaste kuin ehtoollinen, johon ilmeisesti viittaat. Kasteessa meidät liitetään Kristukseen, ja meidän vanha minämme upotetaan veteen, ja se kuolee. Uusi ihminen nousee sieltä ylös, ja aloittaa vaelluksensa Kristuksen yhteydessä, jolloin juuri synnin, lain ja armon merkitys on tullut syntiselle, parannuksen tehneelle selväksi.
On kolme asiaa, jota tulee muistaa: tunne rikoksesi, tunnusta ne ja hylkää ne, ja saat armon Jumalan edessä.
Joulusta puheen ollen, se on aivan selvä asia, että se on pakanallis-kristillinen juhla, johon on lisäilty aikain saatossa monia asioita. Ainoa juhla, joka on Jeesuksen seuraajalle tärkeä on sapatti. Se on luomisen ja lunastuksen muisto, jonka arvo ei koskaan tule häviämään. Vielä ikuisuudessa sitä vietetään. Kaikki muut juhlapyhät, olivat ne tässä ajassa kuinka tärkeitä tahansa, kalpenevat sapatin, Herran päivän, rinnalla.
että hän ja opetuslapset ovat yhtä. Joten toteamuksesi mukaan opetuslapsetkin ovat jumalia, niinhän.
sanooko triniteetti-oppi sinulle mitään...? Isä,Poika ja Pyhä henki...
Tietenkin on vielä Pyhä Henki, jonka Jeesus itse sanoi lähettävänsä maailmaan. Hän opastaa, nuhtelee, puolustaa, muistuttaa, antaa voimaa eli tekee sitä työtä maailmassa, mitä Jeesuskin aikanaan täällä teki. Minä nyt vai otin Jumala siksi, että hän antoi omalla sormellaan kirjoitetun lakinsa, ja se on tärkeä asia niin Jeesukselle kuin Pyhälle Hengellekin.
Nuo kolme toimivat yhdessä, niinkuin toimivat ne jotka ovat yhtä hengessä ja totuudessa. Ketään heistä ei tule jättää pois, joten anteeksi kömmähdys, tarkoitus ei ollut mitenkään vähentää Pyhän Hengen työn arvoa. Me nimenomaan elämme Pyhän Hengen aikaa, sillä vielä sen vaikutus näkyy. Ajatuksemme eivät "kaiken aikaa ole pahat". Rauhallista juhla-aikaa!
Totta että joulu on entinen keskitalven pakanajuhla, mutta ajatus on tärkein. sitä paitsi jouluhan on lasten juhla ja eikös Jeesus sanonut että taivasten valtakunta on lasten kaltaisten.... sitä paitsi tapahtumat Jeesuksen syntymästä sijouttuvat kovin paljon etelämmäksi kuin meidän ilmastomme...
Ja vielä... miksi yritätte todistella että teidän uskomukset ovat oikeampia kuin muiden... Minulle ainakin riittää oma henkilökohtainen usko minun ei sitä kenellekään tarvitse todistella tai ehostella.
mutta... Rauhallista joulua kaikille!!
Itse olen haksahtanut joulun viettoon aivan muista kuin uskonnollisista syistä. Se on rauhoittumisen aikaa, jolloin tavataan sukulaisia valoisissa merkeissä vuoden pimeimpään aikaan. Luulenpa, että 99% suomalaisista viettää joulua joulun itsensä takia, eikä minkään Kristuksen synttäreiden takia. Liitän joulun viettoon lämmön ja rakkauden, joka on jt-vuosien jälkeen ihana tunne!
... mutta tehkää kaikki Jumalan kunniaksi. Vaikka et uskokaan joulun olemassaoloon, voit silti perheessäsi viettää (Jeesuksen kunniaksi) juhlaa. En usko Jumalan sitä meiltä kieltävän. Jouluna voi tehdä hyvää ympärilleen, antaa lahjoja liiastaan, on aikaa pienille palveluille, ilahduttaa yksinäisiä tai muistaa sukulaisia.
Muistakaa, että Jeesuksen syntymää seurasi heti vaino, joka ajoi hänet maanpakoon vieraaseen maahan. Pakolaisia on nytkin keskellämme, voimme olla heillekin ystävällisiä.
Kun hän palasi takaisin kotimaahansa, vallanpitäjät tekivät hänen elämänsa vaikeaksi. Hän sanoi: "Ketuilla on luolat ja taivaan linnuilla pesät, mutta Ihmisen Pojalla ei ole mihin päänsä kallistaa." (Matt. 8:20) Muistetaan, että meillä sentään on suhteellisen hyvä olla maassamme, olipa joulua tai ei, se ei vaikuta olosuhteisiimme kokonaisuutena paljoakaan.
Ehkä sentään työllistää, ketä sitten työllistää, täällä vai kaukomailla?
"Konstantinus siirsi joulukuun 25. päivälle kristillisen sisällön ja teki muinaisesta Tammuksen syntymäjuhlasta muka Kristuksen syntymäjuhlan. Eräiden tietojen mukaan joulu virallistettiin v. 254 jKr. Mukaan tuli Tammukselle pystytetty puu, joulukuusen nimellä nykyään, sekä Saturnaalia-juhlan sikauhri eli joulukinkku." Lähde: members.surfeu.fi/israelapu/joulu.html#alkuun
Joten, mitä yhteistä on vanhurskaudella ja laittomuudella? Tai mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä? Tai miten sopivat yhteen Kristus ja Belial? Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? (vrt. 2.Kor.6:14-16).
oikaisu tekstiin
peloteltu JOULUPUKILLA!!!- Siis eiks joulupukkii ookkaa!