http://favim.com/orig/201105/14/lonely-lost-sad-teddy-bear-woods-Favim.com-44395.jpg
Luulenpa, että moni meistä on joskus tuntenut olevansa kuin metsään eksynyt resunalle. Kylmissään, allapäin, yksin. Nalle, joka on aikaisemmin löytänyt tiensä muiden pariin tai joku on sattunut löytämään hänet tielle luhistuneena. Hetken nalle on ollut onnellinen, ollut pää pyörryksissä, haaveista, toisen läsnäolosta, äänestä, kosketuksista, yhteisestä aamupalasta.
Jotenkin sinne korpeen nalle taas on päätynyt, miettii tätäkö tämä elämä on? Ajattelee, että hänen kohtalonsa on jäädä nojaamaan vanhaan vaahteraan, silmissään kyyneleitä. ”Mikä ei tapa se vahvistaa” pitää paikkansa, nyt nalle sen uskoo ja suoristaa ryhtinsä. On hyvästellyt rakkaita toiseen maailmaan, luullut kuolevansa siihen ikävään. Huomaa, että aika taakkaa keventää. Pikkunallena ihmetteli miksi isänalle ei koskaan itkenyt hautajaisissa, nyt ymmärtää.
Eräänä syysaamuna nalle säpsähtää. Joku ottaa hänet kainaloonsa, vie kotiinsa, puhdistaa liat, hellästi käsin pesusienellä kuuraa ja lopuksi kuivaa, ei tunge pesukoneeseen, jotta nalle saisi tuntea olevansa turvassa, jonkin arvoinen. Ei luppakorva unohda pimeitä öitä, tuulisia päiviä metsän keskellä ypöyksin. Jonakin päivänä kuitenkin nallukka oppii pikkuhiljaa luottamaan, että joku voi välittää hänestä, vaikka itsestä tuntuukin, että hienompiakin nalleja olisi tarjolla, vähemmän parsittuja, niitä joilla turkki aina kiiltää ja itseluottamusta olisi ammentaa muillekin.
Rakkaus se vain teki ihmeitään......... ja nalle kiittää ja rakastaa takaisin.
En tiedä missä on se minun komia nalleni, en tosirakkautta ole vielä kohdannut, mutta enää en pelkää kulkea hämyisen metsän poikki. Mitä sitten jos askeltaessa vähän vapisee.
Uskon, että jonakin päivänä se löytää sinutkin, kun vain ei anna periksi...... ei anna.......
Luulenpa, että moni meistä on joskus tuntenut olevansa kuin metsään eksynyt resunalle. Kylmissään, allapäin, yksin. Nalle, joka on aikaisemmin löytänyt tiensä muiden pariin tai joku on sattunut löytämään hänet tielle luhistuneena. Hetken nalle on ollut onnellinen, ollut pää pyörryksissä, haaveista, toisen läsnäolosta, äänestä, kosketuksista, yhteisestä aamupalasta.
Jotenkin sinne korpeen nalle taas on päätynyt, miettii tätäkö tämä elämä on? Ajattelee, että hänen kohtalonsa on jäädä nojaamaan vanhaan vaahteraan, silmissään kyyneleitä. ”Mikä ei tapa se vahvistaa” pitää paikkansa, nyt nalle sen uskoo ja suoristaa ryhtinsä. On hyvästellyt rakkaita toiseen maailmaan, luullut kuolevansa siihen ikävään. Huomaa, että aika taakkaa keventää. Pikkunallena ihmetteli miksi isänalle ei koskaan itkenyt hautajaisissa, nyt ymmärtää.
Eräänä syysaamuna nalle säpsähtää. Joku ottaa hänet kainaloonsa, vie kotiinsa, puhdistaa liat, hellästi käsin pesusienellä kuuraa ja lopuksi kuivaa, ei tunge pesukoneeseen, jotta nalle saisi tuntea olevansa turvassa, jonkin arvoinen. Ei luppakorva unohda pimeitä öitä, tuulisia päiviä metsän keskellä ypöyksin. Jonakin päivänä kuitenkin nallukka oppii pikkuhiljaa luottamaan, että joku voi välittää hänestä, vaikka itsestä tuntuukin, että hienompiakin nalleja olisi tarjolla, vähemmän parsittuja, niitä joilla turkki aina kiiltää ja itseluottamusta olisi ammentaa muillekin.
Rakkaus se vain teki ihmeitään......... ja nalle kiittää ja rakastaa takaisin.
En tiedä missä on se minun komia nalleni, en tosirakkautta ole vielä kohdannut, mutta enää en pelkää kulkea hämyisen metsän poikki. Mitä sitten jos askeltaessa vähän vapisee.
Uskon, että jonakin päivänä se löytää sinutkin, kun vain ei anna periksi...... ei anna.......
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minä en anna periksi ikinä!
Oikea asenne! (:
Aivan ihana kirjoitus, kiitos! Todellakin osui suoraan sydämeen.
Kiitos. Kauniita unia sinullekin (:
Olipas kaunis, ihana tarina. Rohkeutta sinulle <3
Kiitos ja oikein hyvää yötä sinnekin päin. Rohkeutta tarvitaan, siihen metsän pimeyteen voi joskus tottua........
Nätti tarina, kunpa kaikissa tarinoissa olisi onnellinen loppu. Kerran joku oli nakannut pikkunallen aidan yli mun kotitalon pihalle. Otin sen ja pesin sen käsin, tuli kuin uusi. En raskinut nallea roskiin heittää vaikka oli vähän sotkunen ennen kuin siistin sen.
saa hymyilemään. Mä kanssa olen pelastanut ja putsannut kaksi vanhaa nallea . Toisen roskiksista, sellaisen sahanpurutäytteisen ja toisen vanhan talon ullakolta.
Aloittajan kertomus oli suloinen.