Taneli kekkosesta

olisi ollut Sosilaalidemokraattisen puolueen tehtävissä. Toimikohan jossakin Neukkulassa.

http://ww2.yle.fi/pls/show/page?id=245843


"TV 1 perjantaina 16.huhtikuuta 2004 kello 21.00
Uusinta maanantaina 19. huhtikuuta 2004 kello 16:00


SEKSIÄ, VIINAA JA VAKOILUA

– Suomen diplomaattiedustajien kuumaa kyytiä kylmän sodan Varsovassa.

Toimittajat: Boris Salomon, Olli Ainola

20.000 zlotyä oli kylmän sodan Varsovassa iso raha. 1978 se oli hyvän työntekijän lähes vuoden palkka.

Herra X maksoi tämän suuruisen summan hurmaavalle Anetalle hänen palveluksistaan hotelli Novotelissa. Aneta oli puolalainen prostituoitu.

Herra X väitti olevansa Tanskan suurlähettiläs, mutta todellisuudessa hän kuului Suomen suurlähetystön virkamieskaartiin.

- Huijaus tosin oli molemminpuolinen – sillä petollinen Aneta ei ollut pelkkä ilotyttö. Hän oli Puolan salaisen poliisin SB:n avustajatar.

Suomalaisdiplomaatti kohosi sittemmin vastuullisiin talouselämän tehtäviin, missä hän yhä toimii.

Anetan ja diplomaatin lemmenyö on huolellisesti kirjattu, mapitettu ja taltioitu tänne Varsovan keskustassa sijaitsevaan Puolan salaisen poliisin arkistoon, jonka aineistoa Yleisradio ensimmäisenä suomalaismediana voi esitellä.

Asiakirjojen mukaan suomalaisdiplomaatti oli päätetty houkutella niin sanottuun hunaja-ansaan. Ilotytön piti vietellä suomalainen. Tarkoituksena oli tällä tavalla hankkia suomalaiselta kiinnostavia asiapapereita.

Kuuluisan isän poika, Taneli Kekkonen toimi 1980-luvun alussa Suomen suurlähettiläänä Varsovassa. Hän oli alaistaan tarkempi rahasta ja siksi halusi tinkiä. Gdanskin lääninmiliisin raportin mukaan ilotyttö pyysi Kekkoselta sata markkaa, mutta Kekkonen tarjosi vain kaksi kymppiä.

Paikalla oli myös Puolan salaisen poliisin ”osasto B”. Kekkonen vietti yönsä vieraan naisen kanssa – kuten monesti muulloinkin. Lemmenpuuhia todistamassa olivat usein myös turvallisuuspalvelun virkailijat kameroineen – todellista turvaseksiä ennen kuin sanaa edes keksittiin.

Samaan tapaan moni muu suomalaisdiplomaatti päätyi SB:n sijaamaan vuoteeseen salaisen poliisin silmien alla. Useat maksullisista naisista olivat poliisin avustajia.

Ulkomaalaisia vakoiltiin kaikkialla - kotona, virkamatkoilla ja lomalla. Moni mies joutui tietämättään myös filmille – kenties myös kiristetyksi tai elää ehkä vieläkin kalvavan pelon vallassa odottaen epämieluista yhteydenottoa…Useat heistä ovat yhä ulkoministeriön palveluksessa.

Varakonsuli Matti Hurme, Suomen Varsovan-konsuli 1970-luvulla: ”Tuomitsematta ketään, tilaisuus tekee varkaan… jokainen joka on niitä palveluita käyttänyt, on sen riskin ottanut etukäteen.”

Puolan sotatila.

Kun Puolassa kuohui, Suomen suurlähettiläänä oli Taneli Kekkonen. Hänen raporttejaan pidettiin terävinä. Kylmä sota huipentui kohti loppuaan ja sotatilan jännitys tuntui myös Suomessa.

Aika oli raskasta ja irrottelu sen mukaista. Miten rentoutui lähettiläämme, kun Jaruzelski pamputti työläisiä?

- Salaisen poliisin arkistot tietävät senkin.

Hotelli Victoria Varsovassa. Heinäkuussa 1982 Kekkonen majoittui varsovalaiseen hotelliin kainalossaan ilotyttö Helene. Jonkin ajan kuluttua Kekkonen tupsahti aulaan ympäripäissään, nukahti tuolille ja laski alleen. Ihmiset nyrpistivät nenäänsä.

Kekkonen raahattiin käytävälle ja lopulta selviämään tyhjään huoneeseen. Aamuyöstä hänet löydettiin puolipukeissa kerroskäytävältä. Aamulla hän huomasi kadottaneensa rahansa ja paperinsa.

Samantapaisia raportteja laativat myös Suomen suurlähetystössä työskennelleet puolalaiset avustajat.

Peitenimeä ”Mekaanikko” käyttänyt lähetystön yleismies laverteli poliisille Kekkosen rankasta juopottelusta, siitä että hän virtsaa alleen ja että hän ei käy virkapaikallaan, koska ei aina kykene vaihtamaan vaatteitaan.

Hurme: ”… ei niihin asioihin puututtu. Ei Taneli Kekkonen ollut mikään harvinaisuus. Traagisia juttuja seuras näistä jutuista…”

Suomella oli Puolassa pieni lähetystö. Parinkymmenen ihmisen yhteisössä kaikki tunsivat toisensa. Puolalaiset lähetystötyöntekijät ja palvelusväki olivat kuin jäseniä samassa perheessä.

Mutta ulkokuori petti. Puola oli kommunistimaa ja tavat sen mukaiset. Keittäjiä ja lastenhoitajia myöten suomalaisdiplomaatteja passanneet puolalaiset oli värvätty salaisen poliisin avustajiksi. He pitivät kirjaa suomalaisten tulemisista menemisistä tavoista ja paheista. Edes intiimit asiat eivät pysyneet heiltä salassa.

Matti Hurme toimi Varsovassa 1970-luvulla tärkeissä tehtävissä, muun muassa konsulina. Annoimme hänelle nähtäväksi mitä hänestä oli raportoitu.

Hurme:”Kyllä se vähän hätkähdyttää. Sitä jollain tavalla oppi niihin ihmisiin luottamaan, jouduttiin koti jättämään heidän vastuulleen. Jos tätä luottamusta on käytetty väärin, niin kyllä se kaivelee.”

Raportit eivät anna kaunista kuvaa Suomen tuolloisesta tavasta suhtautua isäntämaan virallisiin säännöksiin. Suomalaisdiplomaatit lahjoivat lihakauppiasta ja rahaa vaihdettiin mustan pörssin kurssiin. Se oli kenties edullista veronmaksajille, mutta nakersi Suomen edustuston uskottavuutta.

1970-luvun puolivälissä liennytettiin, politikoitiin turvallisuutta ja yhteistyötä; nuorison kärkijoukot veljeilivät toverillisesti rajojen yli.

Gierek hallitsi Puolaa ja rakensi suhteita Suomeen.

Suomen ja Puolan kauppa oli vilkasta. Yhä vain parempiin saavutuksiin tähtäävät suhteet tarvitsivat ehommat puitteet. Varsovaan ryhdyttiin rakentamaan uutta suurlähetystörakennusta.

Suurlähettiläs Juha Montonen, Suomen Varsovan-suurlähettiläs 1972-76: ”Sen kyllä muistan että urakoitsija piti silmällä sellaisia seikkoja, jotka eivät kuuluneet varsinaiseen työhön.”

Varsinaisesta rakentamisesta vastasivat suomalaiset työmiehet, mutta illan tullen paikalle saapuivat salaisen poliisin kuutamourakoitsijat. Rakennuksen perustuksista löytyi kaapeloinnit mikrofoneille ja muille tarkkailulaitteille.

Ennen kuin uusi suurlähetystö saatiin pystyyn, osa lähetystöstä oli hajasijoitettu. Suomen sotilasasiamiehen toimisto sijaitsi tässä huvilassa keskustan alueella.

Sotilasasiamiehet kuuluvat lähetystön ”diplomaattivahvuuteen”, mutta varsinaisesti he toimivat pääesikunnan tiedustelupäällikön alaisuudessa osana Suomen sotilastiedustelujärjestelmää.

Talossa toimii nykyisin tietokonefirma. Myös kassakaappi löytyy – sen sisältöön palataan hiukan myöhemmin.

Tässä talossa on tehty Suomen sotilastiedustelun historiaa.

Hän on Raimo Heiskanen, Suomen nykyaikaisen sotilastiedustelun yksi merkittävimmistä upseereista. Heiskanen toimi sotilasasiamiehenä Varsovassa 60-luvulla.

Hän solmi tärkeitä kontakteja Yhdysvaltain ja Ison-Britannian sotilasedustajiin, joiden kautta Suomi sai salaisia tietoja – muun muassa Varsovan liiton miehitysjoukkojen liikehdinnästä Tshekkoslovakian kriisin aikana.

Hän taas on Ilkka Heiskanen – Suomen nykyinen Meksikon-suurlähettiläs – ja Raimo Heiskasen poika. 1972 Ilkka Heiskanen sai vastavalmistuneena maisterina ensimmäisen virkansa – Hänkin aloitti Varsovassa, sotilasasiamiehen avustajana.

- Tällä välin hänen isänsä oli noussut pääesikunnan tiedustelupäälliköksi ja oli Neuvostoliiton herpaantumattoman tarkkailun kohteena.

Oli luonnollista, että myös Ilkka Heiskanen joutui salaisen poliisin piirittämäksi, kun hän tuli Varsovaan…

Ilkka Heiskanen toimi sotilasasiamiehen, everstiluutnantti Jouko Lintusen avustajana. Lintunen oli ollut aiemmin Moskovassa ja herättänyt huomiota pitämällä eräiden muiden suomalaisupseereiden kanssa yhteyksiä länsivaltoihin.

KGB:n salaisen raportin mukaan upseerit olivat yhteistyössä Yhdysvaltain, Kanadan ja Ison-Britannian sotilastiedustelun kanssa.

Lintunen ja Heiskanen pantiin erittäin tarkkaan valvontaan, joka kesti kolme vuotta ja on työllistänyt eri vaiheissa kymmeniä ihmisiä.

Lintusten ja Heiskasten elämää seurattiin lähes vuorokaudet ympäriinsä. Heidän puolalaiset avustajansa ja palvelijansa olivat salaisen poliisin palveluksessa. Heidän kirjeensä avattiin, puhelimia kuunneltiin ja tavarat pengottiin aina kun mahdollista.

Operaatio oli käskytetty Moskovasta. Lintusta epäiltiin luvattomasta tiedustelutoiminnasta eli häntä epäiltiin vakoilijaksi. Tätä varten piti kerätä raskauttavaa aineistoa, joka osoittaisi hänen syyllistyneen kansainvälisen lain rikkomiseen.

Pääjohtaja Leon Kieres, Puolan kansallisen muiston laitos IPN:”Puolan salainen poliisi toimi KGB:n alaisuudessa. KGB perusti ja organisoi Puolan salaisen poliisin 1950- ja 50-luvuilla. Neuvostoliiton kaikkien satelliittien tiedustelupalvelut oli kytketty yhteen.”

Salaisen poliisin raporttien mukaan Lintunen oli jokaviikkoinen vieras Yhdysvaltain sotilastiedustelun edustajien luona. Hän tapasi usein myös kollegaansa Britanniasta, Ruotsista ja Hollannista.

Koska keskusteluja käytiin löylyjen lomassa, poliisi kaavaili mikrofonien asentamista Lintusen saunaan.

Lintusen käräyttämiseksi hänet piti tutustuttaa ”viehättävään naispuoliseen agenturaaliseen figuranttiin” – eli tarkoitus oli vampata Lintunen naisagenttia käyttäen, imeä häneltä tiedot ja syöttää vuoteen kautta väärää tietoa Suomeen. Hanke meni mönkään, sillä Lintunen oli uskollinen puolisolleen.

Lintusen ainoa pahe oli alkoholi, joka tosin maistui hänelle päivittäin. Viinan rohkaisemana hän puhui harkitsemattomasti ja ruokki siten osaltaan epäluuloja.

Kansainvälisen oikeuden professori Martti Koskenniemi, Helsingin yliopisto: ”Sen mitä opimme on se, että pikaisesti emme saa tietoon sitä, millä tavalla meitä on vakoiltu. Myöskin sen voimme oppia, että nämä vuosisataiset diplomatian periaatteet aina pitäisivät. Siinähän on sellainen kaksoistietoisuuden maailma, jossa diplomaatit elävät, jossa toisaalta pidetään yllä selvää ja suoraviivaista luottamuksellisuuden fasadia jonka alla sitten harjoitetaan jonkinlaista puolisalaista vakoilutoimintaa.”

Lintusen havaittiin tekevän vain pintatiedustelua, ei sen vakavampaa. Noin kerran kuussa hän lähti Varsovasta nuuskimaan sotaharjoituksia ja varuskuntia.

Koska pitävää näyttöä varsinaisesta vakoilusta ei löytynyt, salainen poliisi päätti murtautua Suomen sotilasasiamiehen kassakaappiin. Se piti kuitenkin tehdä huomaamatta ja sitä varten tarvittiin avaimet useisiin lukkoihin, joita Lintunen aika ajoin vaihdatti.

Salaisen poliisin saama pohjapiirros sotilasasiamiehen toimistosta. Kuvaan on merkitty lukot ja pääkohde: kassakaappi.

Ensimmäisen kerran tärppää talvella -74. Murron saalis on 200 sivua salaisia asiapapereita. Ne eivät kuitenkaan riitä.

Sotilasasiamiehen avustaja Ilkka Heiskanen lähtee virkamatkalle. Hän majoittuu hotelliin ja lähtee kaupungille hummailemaan.

Salainen poliisi iskee välittömästi huoneeseen. Löytyy Heiskasen laukku ja sieltä kaksi avainnippua. Kaikista otetaan vahakopiot, kahdeksan kappaletta.

Muutama kuukausi myöhemmin iskuryhmä piirittää huomaamatta Suomen sotilasasiamiehen toimiston. Lukot auki; kassakaapista kuvataan 800 sivua salaisia asiapapereita – ennen muuta Ýhdysvalloilta ja muilta länsivalloilta saatua tiedusteluaineistoa.

Tieto murrosta tulee pääesikunnan, ulkoministeriön ja suojelupoliisin tietoon keväällä 2004 – tätä ohjelmaa tehtäessä.

Hurme: ”Kyllä se kuulostaa aika hurjalta.”

Montonen: ”Tieto on hyvin yllättävä, ja jos siinä on perää, niin totta kai tuon tapainen tapahtuma on syytä ottaa vakavasti.”

Koskenniemi: ”Länsimaisia diplomaatteja vakoiltiin erilaisimmin tavoin. Tämä ei tietenkään merkitse sitä, etteikö tämmöinen toiminta olisi ollut lain vastaista. 1961 tehtiin Wienissä diplomaattisia suhteita koskeva yleissopimus, jonka johtaviin periaatteisiin kuului että isäntämaan tulee taata edustustojen loukkaamattomuus. Siinä ei nimenomaisesti sanota, että isäntämaa ei saa suorittaa loukkausta, mutta se on ilmiselvästi keskeinen periaate tässä. Tässä mielessä siis kyseessä oli monenkeskisen, yhden tärkeimmistä, YK-sopimuksen loukkaus.”

Leon Kieres: ”Murto oli tuomittavaa ja siitä pitäisi rangaista.”

Koskenniemi: ”Jos tämä asia olisi tullut tietoon, Suomen olisi tullut reagoida niin, että Puolan sotilasasiamies ja ehkä pari muuta alempaa diplomaattia saavat lähteä Helsingistä. Kun kyseessä oli kylmän sodan aika ja kun siihen liittyi Suomen ja Neuvostoliiton erityinen suhde kuitenkin epäilen, että vaikka tämä asia olisi tullut tietoon olisikohan Suomi näihin vastatoimiin ryhtynyt.”

Dokumentaristi tutkija Maciej Drygas, Varsova: Elimme rautaesiripun eri puolilla. Nyt sitä ei ole. Pamppua heiluttava poliisi on nyt meidän yhteistä historiaamme. Me rautaesiripun toisella puolella asuneet tulemme nyt Eurooppaan. Emme tule vain reput täynnä viljaa ja kanoja.

VUOSI PUNAMULTAA - MUUTTUIKO MIKÄÄN?

Toimittaja: Kai Byman

Kiirastorstaina vuosi sitten siirryttiin äänestäjien tilaamaan Anneli Jäätteenmäen aikaan, kun presidentti Halonen 16 vuoden tauon jälkeen nimitti maahan keskustavetoisen punamultahallituksen.

Hyvin vielä muistissa olevien dramaattisten vaiheiden jälkeen pääministeriä jouduttiin vaihtamaan jo kahden kuukauden kuluttua, jolloin hallituksen johtoon nousi Jäätteenmäen puoluetoveri Matti Vanhanen. Punamultahallituksen salkkujako säilyi ennallaan.

Keskustan ja sosiaalidemokraattien hallitusyhteistyö oli sodan jälkeisinä vuosikymmeninä Suomen lukuisien, toisiaan seuranneiden hallitusten perusratkaisu.

Niin sanottu vanha punamulta kesti 50 vuotta, vuodesta 1937 vuoteen 1987. Hyvinvointivaltio on siis pitkälti punamultayhteistyön luomus.

Mikä sitten tasavallassa on muuttunut uuden punamullan valtakaudella?

Professori Risto Sänkiaho, Tampereen yliopisto: Sikäli on toisin tietysti, että suurempi markinahumu on vähän väljähtäny siinä koska nää kaks kumppania eli ei-kapitalistiset entinen maalaisliitto ja sosiaalidemokraatit ovat löytäneet taas toisensa ja tietysti vois sanoa, et se on tietyl tavalla yleismaailmallinen poliittinen uuskoalitio koska kyl tää niinku politiikan palautuminen on Etelä-Amerikassa havaittu. Varmaan tapahtuu näin Yhdysvalloissa tulevissa vaaleissa. Myöskin EU:n uusi perustuslakiehdotus on aika mielenkiintoinen siinä mielessä, että se ei ole enää markkinavetoinen, vaan siinä otetan pieni ihminen hyvin voimakkaasti huomioon.

Menossa on siis politiikan tutkijan mukaan poliittisen vallan jonkinasteinen rehabilitaatio. Punamultahallitukselta olisi yhtä kaikki voinut odottaa avoimempaakin asettautumista markkinavoimia vastaan; poliitikoille kun näyttää edelleen tuottavan tavattomasti vaikeuksia tarttua todellisuuteen ekonomipuhunnasta poikkeavalla tavalla. Vallalla on yhä ns. vaihtoehdoton sopeuttaminen: politiikka on typistynyt asioiden virkamiesmäiseksi hallinnoimiseksi, jolle talouden mykät pakot asettavat tiukat reunaehdot.Markkinat vievät ja poliittinen valta vikisee.

"Niin onko tämä nykyhallitus -onko se pistänyt edeltäjiään kovemmin nimenomaan markkinavoimille kampoihin?"

Historioitsija Jukka Relander, Helsingin yliopisto: No ei se kyllä varsinaisesti oo kampoihin pistäny markkinavoimille ja se ei oo nyt ainakaan vielä näköpiirissä, että politiikka yrittäisi jälleen talouden yläpuolelle ja mä en tiedä, millä tavalla se yleensä vois olla mahdollista kansallisissa puitteissa...sen takia, että rajat on jo avattu -se on jo mahdollista, että työ siirretään Kiinaan.

Niin sanotun tavallisen kansan arjessa ei punamullan paluu ole vielä näkynyt.

Relander: Konkreettisessa politiikassa toistaseks muutokset on hyvin pieniä. Hammaslääkäreissä on edelleen samanlaiset jonot kuin oli ennenkin, mielenterveysmäärärahat ei oo noussu yhtään, vaikka tarve on suuri. Politiikan liikkumatila nykymaailmassa kansallisella tasolla on kaventunu huomattavasti siitä, mitä se oli aikasemmin.

Rikkaiden kansalaisten hallitukseksi ei näytä Vanhasen kabinetista olevan. Erityisesti taannoinen pääoma- ja yritysveroratkaisu sapettaa vaurasta väestönosaa.

Relander: Uuden hallituksen verolijaukset tuntus osoittavan, että nykyinen hallitus ymmärtää erittäin varakkaita ihmisiä huonommin kun edellinen hallitus, joka ymmärsi heitä korostuneen hyvin.

Jos mikä on uuden punamullan valtakaudella ollut toisin, niin ulkopolitiikka. Ja ihmekkös tuo -ovathan vallankahvassa paraikaa juuri ne poliittiset voimat, jotka ovat olleet epäröivimpiä länsi-integraation syventämisen ja sotilasliitto Naton suhteen.Vanhasen-Halosen-Tuomiojan -linja on merkinnyt paluuta pohjoismaiselle, varovaiselle ulko- ja turvallisuuspoliittiselle suuntaukselle, jota on leimannut "katsotaan ja annetaan muiden töpeksiä" -tyyppinen asenne. Aina aika ajoin mieleen on hiipinyt epäilys, hallitseeko Suomea tällä haavaa sittenkin ruotsalainen demari-hallitus.

Sänkiaho: No kyllä joo ei oo semmosta hirveetä hinkua EU:n ytimeen ja sitä kautta tietyllä tavalla myöskin turvallisuuspolitiikkaan ja totta kai myös Natoon. Siinä suhteessa on kyllä jarrut lyöty aika tiukasti lukkoon.

Hallitus on ulko- ja turvallisuuspoliittisissa linjauksissaan tullut lähelle kansan valtaenemmistön näkemyksiä. Maamme kiivaimmat lännettäjät ovat yhtä kaikki huolestuneet ja moitiskelleet Vanhanen-Tuomioja -akselia Suomen käperryttämisestä ylhäiseen yksinäisyyteensä Itämeren pohjoispuolelle. Pääministerin taannoinen Pohjanmaalla pidetty ulkopoliittinen linjapuhe lienee tuonut helpotusta eu-maanikkojen ahdistukseen. Se lienee selvää, että jos Lipposen sinipunavetoinen sateenkaarihallitus olisikin saanut jatkaa, olisivat paineet Nato-jäsenyyden hakemiseen jo kovat.

Sänkiaho: Kyl tää uus hallitus on tietyllä tapaa erilaisempi kuin edeltäjänsä ja näkyyhän se niinkin, että edellisen hallituksen ministerit koputteli Naton ovia, nykyisen eivät."

> eipä olisi uskonut