KIKKELISKOKKELIS

Kaupunginhallitus toteaa päätöksessään, että Lapuan kaupunki haluaa osaltaan helpottaa katastrofaaliseksi muodostumassa olevaa pakolaisongelmaa selvittämällä mahdollisimman pian mitkä voisivat olla ne toimenpiteet ja ratkaisut, millä kaupunki voi edesauttaa apua tarvitsevien perheiden joustavaa ja nopeaa sijoittumista myös Lapualle.

KYSYMPÄ VAAN ETTÄ MONTAKO PERHETTÄ ON TULLUT? 80% TULIJOISTA ON 16-35V KARVAPALLI MIEHIÄ!!!
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tuoreen tilaston mukaan pakolaisista suurin osa on Irakista, seuraavaksi eniten Somaliasta ja ALBANIASTA, joka on turvalliseksi luokiteltu maa. Juurikin Suomesta pantiin 30 albanialaista poliisijoukon turvaamina lentokoneeseen ja lähetettiin takaisin kotimaahansa.

Tervetuloa vaan Lapualle albanialaiset poikamiehet, valitahan ei tulijoita voi, vaikka kuinka haluaa. Kun tulijat pitkän odotusajan jälkeen on lopulta saatu tutkituksi ja turvapaikkakielto voimaan, sen jälkeen he voivat valittaa päätöksestä Hallinto-oikeuteen ja Korkeimpaan oikeuteen. Sen ajan, tollaset pari kolme vuotta, he ovat Lapuan 'vieraina' ja ylläpidettävinä. Hyvältä näyttää.

Äänestä

Ei pakolaisia lapualle! Lapualaiset saa itse äänestää ja kaupunginhallitus toimii sen mukaan..älkää enää ehdotelko suoralta kädeltä että tänne otettaisiin noin vain. Järki käteen tollot.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PAKOLAPUA kirjoitti:

Kaupunginhallitus toteaa päätöksessään, että Lapuan kaupunki haluaa osaltaan helpottaa katastrofaaliseksi muodostumassa olevaa pakolaisongelmaa selvittämällä mahdollisimman pian mitkä voisivat olla ne toimenpiteet ja ratkaisut, millä kaupunki voi edesauttaa apua tarvitsevien perheiden joustavaa ja nopeaa sijoittumista myös Lapualle.

KYSYMPÄ VAAN ETTÄ MONTAKO PERHETTÄ ON TULLUT? 80% TULIJOISTA ON 16-35V KARVAPALLI MIEHIÄ!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu