IL-paskalehti.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015090720311795_ul.shtml

Kyllä on ämmä päävikainen.
Yksi ainoa asia tekee syyrialaiset ei pakolaiseksi, se on, ei yhdelläkään ole papereita mukanaan, sitä on turha selitellä mitenkään, ei kenenkään.
Lisäksi nuo kusipäät on tulleet jopa kymmenien maiden läpi, ei ole kelvannut lähimaat, ei maat joiden läpi on ravattu, ja miksi, no, sen takia kun suomessa saa enemmän rahaa ja suomen munaton hallistu lupaa maat ja taivaat mulateille.

Minulle on helvetti turha lasketelle mitään paskaa siitä että suomeen tulevat paperittomat maapallon surffarit on mitään muuta kun rahan perässä juoksevia rottia.

Että lähtekööt il toimittaja helvettiin suomesta ennen kun on myöhäistä.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kaikki valtamediat ovat mokuttajia, uskontona siis yletön mokutus ja mamutus. Mamut ovat aina ykkösaihe, ja raivoisan kritiikittömän puolustuksen kohde. Kantasuomalainen on aina pahis, rikollinen, rasisti ja väärässä. Huono ihminen. Ainoa hyvä suomalainen suvakin mielestä on toinen fanaattinen suvakki.

Tuo sontasakki on aivopessyt kansaa, ja kansamme luonteen laatu tuntien pelotellut eri mieltäkin olevat. He ovat siis voittaneet matsin, ja saavat nyt täytettyä Suomen elintasotorakoilla. Lasku, kymmenien miljardien suuruinen, lankeaa sitten aikanaan tämän päivän lasten ja nuorten maksettavaksi. Itsekään en ole ihan viittäkymppiä, mutta koen maamme tulevaisuudessa sen verran kammottavaksi, että harkitsen vakaasti itsaria.

Äänestä
  • Valtamedia on menettänyt täysin uskottavuutensa....ei "nykyihminen" enää usko kaikkea vaikkei olisikaan akateeminen paskahousu.

    Äänestä

"Ensin pitäisi tietää, kenen puolesta heidän pitäisi sotia. Jäisitkö itse sotimaan maailman rikkainta ja raainta terroristijärjestöä vastaan siviilejä pommittavan hallituksen puolesta?"

Ai jaha, eikö siellä siis ositetakaan pyssyllä otsaan? Eivätkö he siis taistelekaan henkensä puolesta?

Minä kun luulin, että ihmiset (naiset) lähtevät pakoon vasta kun oma henki on uhattuna...

Miksei toimittaja Laura Peräpukama sanonut miehelle, että "kuule mitä siitäkin olisi tullut kun ryssä tuli rajan läpi ja suomipojat olisivat soittaneet kännykällä Ruotsiin sukulaisille, että heipparallaa, onkos siellä maja ja päivällinen valmiina meitiille?"

Äänestä

Ei vaan media vaan muutkin toimijat. Ei kirkonkaan ovet suomalaisille asunnottomille auenneet. Vasta vääräuskoiset "sotalapset" sulattivat piispojen jäiset sydämet.

Äänestä

Olipa hirveää paskaa tuon ämmän kirjoitus. Kenelle vajakeille hän kirjoittaa? "Vaikka pakolaisella on iPhone, heillä ei ole asuntoa", auttakaaaaaaaaaa

Äänestä

Otin kännystä koko sovelluksen pois. Ihmeellistä kritiikitöntä pakko syöttöä.

Lehdistö on nyt heikoilla jäillä jolle ei mun mielestäni kuulu kannanotto vaan uutisointi neutraalisti. Kaikkein hölmöin temppu on rajoittaa keskustelua.

Hysärin lukemisen lopetin keväällä ja nyt loppu iltalehtien osto.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jännetulehtu kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015090720311795_ul.shtml

Kyllä on ämmä päävikainen.
Yksi ainoa asia tekee syyrialaiset ei pakolaiseksi, se on, ei yhdelläkään ole papereita mukanaan, sitä on turha selitellä mitenkään, ei kenenkään.
Lisäksi nuo kusipäät on tulleet jopa kymmenien maiden läpi, ei ole kelvannut lähimaat, ei maat joiden läpi on ravattu, ja miksi, no, sen takia kun suomessa saa enemmän rahaa ja suomen munaton hallistu lupaa maat ja taivaat mulateille.

Minulle on helvetti turha lasketelle mitään paskaa siitä että suomeen tulevat paperittomat maapallon surffarit on mitään muuta kun rahan perässä juoksevia rottia.

Että lähtekööt il toimittaja helvettiin suomesta ennen kun on myöhäistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu