Ilman v. 1918 tyylistä puhdistusta ei selvitä!!!

Se on nyt selvää. Eli nyt alkaa suurlakon (1905) tavoin valmistautuminen seuraavaan suureen rytinään. Edessä on seuraavan 20 vuoden sisällä uusi sisällissotien sarja Euroopassa.
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Pääsemme luvan kanssa tappamaan aggressiivisia mamuttajavasureita.

Äänestä

  • "- Nykyisen väestöennusteen oletuksena on noin 17 000 hengen vuosittainen nettomuutto Suomeen. Turvapaikanhakijoiden määrän yllättävän kasvun seurauksena tämä luku ylittyy kuitenkin reippaasti kuluvana vuonna ja hyvin todennäköisesti myös seuraavina vuosina. Varovaisesti voidaan arvioida, että turvapaikanhakijoiden määrän kasvu johtaa Suomen väestön kasvuun noin 100 000 henkeä ennustettua suuremmaksi tämän vuosikymmenen aikana. Kasvu ei luultavasti jää tähän. Perheenyhdistämiset ja syntyvyyden kasvu tulevat kasvattamaan väestöä myös vuoden 2020 jälkeen, Kiander pohtii."

    Tuostahan voidaan selvästi lukea, että kaavailujen mukaan saadaan 100 000 henkeä ennustettua enemmän "turvapaikanhakijoita" tämän vuosikymmenen aikana! Eikä jää tähän. Ja tätä pidetään positiivisena asiana kansantalouden kannalta! Voin lyödä vetoa, että sen loppuvaikutus kansantalouteen tulee olemaan negatiivinen siinä vaiheessa, kun sharia astuu voimaan!

    Äänestä

Kätkekää ne suvun käsiaseet, metsästyskiväärit ja haulikot. Voi olla että itsepuolustukseksi niitä joudutaan vielä käyttämään. Ei kukaan vuonna 1900 voinut uskoa millaiseksi tilanne myöhemmin kehittyi.

Äänestä
  • Ja missä ajassa =D

    Äänestä

Tietysti on,mutta toivon silti rauhaa sillä rakastan ajatusta missä feministi lehmät tungetaan huntuun ja pakotetaan pelolla keittiöön. Nukkuvat lattialla läskeineen ja kelaavat että miksi tämä meni näin vaikka istuimme naistutkimuksen verran yliopistossakin?

Äänestä
  • March of Folly. Lukekaapas tämä:

    http://pelontorjunta.suntuubi.com/fi/Blogi/?cat=8&y=2015&m=02&oldday=2010-10-26

    " Barbara Tuchman on mainiossa kirjassaan March of Folly kerännyt historiasta tapahtumakulkuja, joiden turmiollisuus tiedettiin ennakolta, mutta joihin silti mentiin mukaan, koska totuutta ei haluttu katsoa silmiin. March of Folly, hulluuden riemumarssi jatkuu yhä.

    Presidenttipalaverissa vuonna 2009 kaksi presidenttiä, nykyinen ja entinen puhuivat maahanmuutosta. Toinen kannatti runsasta työperäistä maahanmuuttoa ja toinen kauhisteli sellaista omaneduntavoittelua, että tärkeimpänä ei pidetty ihmisten hätää tai yleensä oikeutta asettua minne huvittaa, vaan halpoja rahallisia arvoja. "

    Äänestä

Korkeampaa moraalia tässä tarvitaan. Perhearvoja, lasten kasvattamista ja palaamista takaisin ns. säädyllisyyteen ja kohtuullisuuteen.

Äänestä

Luuletko että vuoden 2015 suomalaisvätyksistä olisi enää munaa leikata syöpäkasvain pois?

Äänestä

Kaikki on ennalta järjestettyä niin ongelmat kuin ratkaisutkin. Järjestäjät nettoavat rahaa ja saavat lössiä tapetuksi. Älkää IHMISET menkö aina yhä uudestaan samaan retkuun.

!DISOBEY!

Äänestä

1918 uusintaan en usko mutta jotain tulee vielä tapahtumaan jos asiat eivät muutu, niin paljon Suomessa on nyt vihaista porukkaa. Syyt ovat kaikkien nähtävillä, nyt vaan pitäisi tehdä niille jotain.

Äänestä
  • Kipinästä se Turunkin tuhonnut suurpalo alkoi. Ei tarvita, kuin muutama veriteko, niin siitä se alkaa ja aseet puhuvat.

    Äänestä

  • Noin se aina menee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kapteeni-Kalm kirjoitti:

Se on nyt selvää. Eli nyt alkaa suurlakon (1905) tavoin valmistautuminen seuraavaan suureen rytinään. Edessä on seuraavan 20 vuoden sisällä uusi sisällissotien sarja Euroopassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu