Helsingissä on esitetty, että teiden ja katujen varsilla olevia autojen parkkiruutuja saisi vuokrata myyntitarkoitukseen. Voitaisiinko ajatella, että Tampereellakin paikalliset toimijat voisivat vuokrata parkkiruutuja. Se olisi hyvä koekenttä pienimuotoiselle kotitalous kaupankäynnille ja myynnille. Jos ihminen tarvitsisi rahaa, niin hän voisi leipoa kakun myyntiin, myydä omenoita tai kutoa sukkia, myydä pieneksi jääneitä lastenvaatteita jne. Nykyisin ihmisen itsensä auttaminen esim. kotitaloustöillä on tehty aivan liian vaikeaksi.
Myös ruohonjuuritason kaupankäynti ja elinkeinoelämä pitää toimia. Lähialueilla tuotetut hyödykkeet ovat erittäin ekologisia verrattuna siihen, että nykyään monet asiat voidaan tuottaa toisella puolella maapalloa. Pitäisi saada eräänlainen on-line ruohonjuuritason toritoiminta mahdolliseksi. Ja siihen olisi parkkiruutujen vuokraus oiva mahdollisuus.
Lisäksi on esitetty, että henkilöautojen parkkiruutuihin voitaisiin laittaa pyörätelinetä. Jolloin yhä useammat ihmiset pääsisivät esim. kauppojen ovien lähelle, koska yhden henkilöauton viemälle paikalle mahtuu n. parikymmentä polkupyöräilevää asiakasta. Ja sitä samaa oivallusta kannattaa kokeilla myös Tampereella, jossa yksittäiset henkilöautot ovat aiemmin monesti blokkaavat maksavia asiakkaita runsaasti pois tilantarpeellaan.
Samoin tulisi saattaa kevyenliikenteen ajoväylämerkkinnät tiestöön ja maastoon selkeiksi. Siten, että turhia pyöräväylien katoamisia yht äkkiä ja puolen vaihtoja tulisi välttää. Selkeä polkupyörän kuva ja jalankulkijan kuva tiessä tasaisin välimatkoin auttaisi asiaa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.