Hieman ihmetyttää

Että kun pakolaisista näyttäisi olevan melkoinen osa raavaita nuoria miehiä, että miksi ihmeessä?
Enne ku vainolainen pyrki miehittämään Suomineidon, niin naiset ja lapset lähetettiin turvaan ja miehet lähtivän vainolaista vastaan.
Tuo homma näyttäisi olevan avan peritaka eli toisinpäin. Miehet lähtevät käpälämäkeen.
Kait se nyt on sellainen kulttuuripiirre, jota perisuomalainen tuskin edes ymmärtää näin tavallisena ihmettelijänä.
Toisaala Suomessa on paljon sinkkunaisia. Tähän ongelmaan nuoret uroon olisivat oiva lisä jurojen kotimaisten lisäksi.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Isis pakko värvää miehiä, jos et suostu, kuolet. Jos ei halua osallistua sisällissotaan, täytyy lähteä pois.

Äänestä
  • Ei se mitään pakkovärvää, jos jo sitä ennen on mennyt valmiiksi vastapuolelle ja ottanut aseen käteensä. Voimasuhde on Isis 50 000, syyrialaiset 22 000 000. Kumman luulet voittavan?

    Äänestä

Tätä lähi-idän touhua ei voi verrata Suomeen. Suomi taisteli yhteistä vihollista vastaan. Miehet olivat rintamalla. Naiset,lapset ja vanhukset järjestettiin turvaan. Ruotsi auttoi, mutta ajoi samalla omaa etuaan. Jos Suomi ei olisi puolustautunut, vihollinen olisi hyökännyt Ruotsiin. Ylimielinen vihervasemmisto haluaa häpäistä maamme historian. Lähi-idässä on tapeltu kymmeniä vuosia. Ovat tapelleet keskenään. Ulkopuolinen ei ymmärrrä, mistä on kysymys. Onko se sitä vihervasemmiston ihannoimaa kulttuuria, jota pitää saada tännekin? Miksi omaa kansaa vihataan täällä? Miksi vihervasemmisto ei halua kommunikoida tavallisen kansan kanssa? Miksi meitä haukutaan rasisteiksi ja meiltä kielletään sananvapaus? Mitä pahaa olemme tehneet?

Äänestä

Miten niin kielletään sananvapaus? Täälläkin on mitä merkillisimpiä kirjoituksia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


määjatiie kirjoitti:

Että kun pakolaisista näyttäisi olevan melkoinen osa raavaita nuoria miehiä, että miksi ihmeessä?
Enne ku vainolainen pyrki miehittämään Suomineidon, niin naiset ja lapset lähetettiin turvaan ja miehet lähtivän vainolaista vastaan.
Tuo homma näyttäisi olevan avan peritaka eli toisinpäin. Miehet lähtevät käpälämäkeen.
Kait se nyt on sellainen kulttuuripiirre, jota perisuomalainen tuskin edes ymmärtää näin tavallisena ihmettelijänä.
Toisaala Suomessa on paljon sinkkunaisia. Tähän ongelmaan nuoret uroon olisivat oiva lisä jurojen kotimaisten lisäksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu