Soini tänään tiedotustilaisuudessa

Pystyyn nostettu sika, petturi Timppa Soini, oli tänään pyörtymisen partaalla hallituksen tiedotustilaisuudessa. Ei meinannut jaksaa seisoa sitä aikaa, kun Sipilän puhe kesti.

Joko Timppa on niin huonossa kunnossa?
15<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kylmää kyytiä, mahtaa olla varsinainen jysäri ensi vaalien jälkeen.

Äänestä

Aivan, SOINI, PUOLA SLOVAKIA UNKARI SOINI OVAT TIUKASTI SAKSAN KIINTIÖPAKOLAISIA VASTAAN
TANSKA EI OTA PAKOLAISIA EIKÄ ENGLANTI

SUOMALAISET ÄLKÄÄ KUUNNELKO YLEN JA OSIN MAIKKARIN POLIITTISTA HUIJAUSTA

ERITYISESTI YLEN ANARKISTINEN RÄYHÄJOUKKOTOIMITUS PUHUU EU:N YKSIMIELISESTÄ HALUSTA AUTTAA MAMUJA
TÄLLAISTA YKSIMIELISTYYTTÄ EI OLE

SOSIAALITURVAANSA PUOLUSTAVAT VALTIOT EIVÄT SUOSTU OTTAMAAN MAMUJA

SAKSAN ON TURHA PUHUA PANKKIEN AUTTAMISESTA ELI SIITÄ ETTÄ AUTETTIIN SITÄ PANKKEJAKIN KOSKA AUTETTIIN SAKSALAISIA PANKKEJA
VIELÄKÖ PITÄISI OTTAA MAMUT SAKSASTA SUOMEEN????

SYYRIAILAISTEN MAMUJEN KRITEEREILLÄ, emme suostu jäämään köyhään Unkariin vaan haluamme Saksaan,
KAIKKI UNKARILAISET SLOVAKIT PUOLALAISET VOITAISIIN PANNA SAKSAAN SOSSUUN

eu-kansalainen ei pääse sossuun toisessa valtiossa mutta ulkoeurooppalainen voi shoppailla
KEHITYSAPU ON VAIN PAHENTANUT TILANNETTA SILLÄ SE LUO VÄESTÖRÄJÄHDYKSEN EI TYÖPAIKKOJA


http://www.vihrealanka.fi/uutiset-kotimaa/paavin-vetoomus-ei-saa-soinia-muuttamaan-linjaansa Ulkoministeri Soini sanoi eduskunnassa toimittajille haluavansa tukea pakolaisia, joilla ei ole varaa ostaa matkaa Eurooppaan. "Haetaan pakolaisleireiltä niitä ihmisiä, joilla on pakolaisstatus. Naisia ja lapsia, ihmisiä, joiden turvapaikka-asia on käsitelty ja todettu, että he täyttävät kriteerit", Soini sanoi.

Käytännössä Soini viittaa siis kiintiöpakolaisiin. Suomi on viime vuosina vastaanottanut 750–1 050 pakolaisstatuksen saanutta ihmistä pakolaisleireiltä vuosittain.

Soinin mukaan kiintiötä ei ole syytä korottaa, vaikka maailman pakolaistilanne on pahentunut. Itse asiassa perussuomalaiset ajaa pakolaiskiintiön leikkaamista ja kyseenalaistaa, onko koko järjestelmä enää mielekäs. Samaan tapaan perussuomalaiset on kertonut haluavansa auttaa maailman hädänalaisia ihmisiä näiden kotimaassa, mutta ajanut suuria leikkauksia kehitysapuun.


ULKOEUROOPPALAISIA PAKOLAISIA EI SAA PÄÄSTÄÄ SUOMEEN, ONNENONKIJOITA, JOTKA HALUVAT MAKSIMOIDA ETUNSA KEINOILLA, JOTKA EIVÄT OLE EU-KANSALAISELLE MAHDOLLISIA Halla-aho kertoo https://www.suomenuutiset.fi/halla-aho-suomen-tehostettava-palautuksia/ Europarlamentaarikko Jussi Halla-aho kommentoi turvapaikanhakijoiden taakanjakoa Suomen Uutisille. Hänen mielestään turvapaikanhakijoiden jako EU-maihin ei ole toimiva ratkaisu. – Suomen pitää olla osallistumatta taakanjakomekanismiin ja tehostaa palautuksia etenkin Irakiin, Somaliaan ja Albaniaan. Laivaliikenne seis Välimerellä Halla-ahon mukaan Euroopalla ja Suomella ei ole varaa tällaisiin tulijamääriin. Hän korostaa, että asia pitää ratkaista lähellä kriisin ydintä. – Liikenne pitää lopettaa Välimerellä ja veneet käännyttää lähtösatamiinsa. Syyrian pakolaisia voidaan parhaiten auttaa luomalla EU:n ja YK:n, tai niiden molempien yhteistyössä ylläpitämiä suoja-alueita kriisialueelle tai sen välittömään läheisyyteen.

Äänestä
  • "Pettäminen on kovaa työtä. Tänä iltana kalja maittaa. Onneksi menee köyhien piikkiin."

    Isä Timo

    Äänestä

  • 8pv matkalta kotiin, heti töihin ja huomenna taas JO 08.00.
    Kovaa kuntoa vaatii. 3v7kk jäljellä enää.

    Äänestä

  • Imaise kyrpää Halla-ahon äänestäjä.
    Taas ottavat persit turpaansa medioissa ja sinä reppana kuvittelet pelastavasi puolueen spämmäämällä harhaista paskaasi pitkin nettiä.
    Vittu että olet säälittävä.

    Äänestä

Sitä saa mitä tilaa suomalaisten sortaja

Äänestä

Aivan turhaa on Soinia mollata. Juuri hän on yksi niistä kolmesta Supervetäjästä, mitä Suomi tarvitsee tänään ja nopeasti.
Timo on tehtäviensä tasolla.
Demarit ja vihreät eivät ymmärrä tilannetta ollenkaan. Vähiten Rinne.

Äänestä

Soini on paennut perunakuoppaan.

Äänestä

komu tuo mamua
mamu pudotti lipposkan eduskunnasta
mamu tuo suloa suomeen
ei tarvi lipposen pariskunnan naamaa katsella enää

Äänestä

Sanojen syönti tekee kenet tahansa pahoivoivaksi. Lisäksi jatkuva takinkääntö ottaa pullukalla todella lujille. Vähemmästäkin alkaa pyörryttää.

Äänestä
  • Mitähän työväen edustajaksi itsensä nostanut kuusankoskelainen Jari Lindström keksii palkansaajan päänmenoksi? Voi olla punotus päällä, kun selityksiä ei löydy äänestäjien pettämiselle.

    Äänestä

  • Kivaksi kirjoitti:

    Mitähän työväen edustajaksi itsensä nostanut kuusankoskelainen Jari Lindström keksii palkansaajan päänmenoksi? Voi olla punotus päällä, kun selityksiä ei löydy äänestäjien pettämiselle.

    Luuleekohan että entiset paperityöläiset ja ay-ihmiset antavat äänensä seuraavissa vaaleissa? Kannattaisi nyt katsella työpaikkaa jos joku EK:n poppoosta antaisi palkkioviran "hyvistä töistä". Soinille se on jo luvattu, perästä kuuluu.

    Äänestä

Jatkuva pettäminen tekee huonon oman tunnon ja Timppa syö lohturuokaa.

Äänestä
  • Tai jatkuva takinkääntäminen vie energia ja jatkuva ihmisten kusettaminen vaatii raskaat huvit.

    Äänestä

Sipi ei nää asiota sen PERUNANENÄN TAKAA

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


mikäTimpallaon kirjoitti:

Pystyyn nostettu sika, petturi Timppa Soini, oli tänään pyörtymisen partaalla hallituksen tiedotustilaisuudessa. Ei meinannut jaksaa seisoa sitä aikaa, kun Sipilän puhe kesti.

Joko Timppa on niin huonossa kunnossa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu