Kun sananvapautta loukataan, loukataan muutakin vapautta.
Nykyisin kaikki on kuin ORWELLIN 1984 meitä valvotaan, holhotaan ja syötetään sitä kuuluisaa pajunköyttä. Ei anneta oikeita aitoa tietoa. Kaikki siivilöidään valta eliitin mielen mukaan. Sanomalehdet, Tv, radio, nettikin. Ihmislapsen täytyy itse katsoa ymärilleen nähdäkseen totuuden edes osittain.
Meille valehdellaan, ja me uskotan että ISO VELI tietää. Herran pelko on juurtunut jo äidin maidosta, eikä se siitä helpolla lähde. Luotetaan niiden sanoihin jotka ovat saaneet käydä koulua enemmän. Mutta sivistystä heillä ei ole.
Erkki Liikanen olisi voinut lahjoittaa sen liksansa, esim. Maaseudun syrjäkylillä asuu vanhuksia jota ovat sidottu asuntoonsa. Ei ole varaa, eikä terveyttäkään jotta pääsisi kylille hoitamaan asioita. Käydä lääkärissä, tavata niitä vielä elossa olevia tuttujaan.
Kotikin on siivoksen tarpeessa ja kaupankäyti on jäänyt, kun ei ole avustajaa. Jos E K olisi antanut liksansa vanhusten avustajien palkkaan. Hän olis tavisten silmisä saanut sen gloorian jota vaille nyt jäi.
" Rikas antaa paljoudestaan, köyhä vähästään" Missä on se lähimmäisen rakkaus jota jaatte noille valloittajille jota nauravat teille takanapäin. Kantaen hyvää tarkoitaen kerätyt vaatelahjoitukset maastoon poltettaviksi. Eikä noilla SPR ihmisillä ole mitään häpyä. Opettakaa ne nuoret miehet omatoimiseksi, aloitetaan vaikka että korjaavat lattialle pudottanet vaattensa. valmis kattaus pois.
Omatoimisuutta muuhunkin kuin joukkoraiskaukseen.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Lukekaa Orwellin 1984 se on tätä päivää.
Tai Huxleyn "Uusi iljas maailma".