pyhäpäivät

Ihanaa! Arkipyhät palkattomiksi ja pyhätyön korvaus pienemmäksi...yes! Miksi niistä pitäisikään maksaa mitään tai lisiä sillä eihän ole mitään pyhää tai pyhiä. Pyhät pois ja kaikki arkipäiviksi, halvemmat palkkakulut jne
6120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ai pahus, noinko se menee. Pitääkin siis päättää että maksetaan sekä pyhälisä että arkikorotus, ja otetaan monta pyhimyspäivää lisää. Saadaan kaikki paljon palkkaa vähällä työllä. Mitenkähän se hallitus ei ole sitä keksinyt?

Äänestä

Ihmisten jaksamisen vuoksi kannatan, että jokaisella on työviikossa mahdollista pitää 1-2 vapaapäivää. Mutta minulle on ihan sama minä viikonpäivänä nämä vapaat pidetään. Eivät kirkot ole joka sunnuntai olleet täynä enää vuosikymmeniin. Pelkkä vapaapäivähän se on ollut kansalle jo pitkään.

Äänestä

Vapareiden haave on aina ollut, että arkipyhät palkattomiksi ja pyhäkorotukset pois duunareiden palkoista.
Evl kirkko ja SAK panevat hanttiin, mutta näille uskiksille näytetään mistä vaparisetä pissii.

Äänestä

En voi olla vielä lisäämättä.
Oikein kuvottaa kun ajattelee, että bussilasteittain uskovaisia kokoontuu Senaatintorille taistelemaan arkipyhien ja tavallistenkin pyhien säilyttämisen puolesta. Miltei koko maa pysäytetään kysymättä mitään ateisteilta ovatko he pyhien säilyttämisen puolesta.
Sitten se uskovaisten terrori menee huippuunsa, jos ne vielä pysäyttävät Suomen satamat ja koko ulkomaan viennin, kuten ovat uhanneet.
Vapaa-ajattelijoiden täytyy julkisesti ja jyrkästi irtisanoutua tällaisesta pyhien puolustustaistelusta ja olla valmiina rikkurityövoimaksi vaikkapa ahtausalalle, jotta satamat saadaan pysymään auki.

Äänestä
  • Vaikutti että tänään mielenosoituksia oli juuri vasemmistovoittoista sakkia. Monijohan uskovainen edes osallistui tämän päiväiseen lakkoon tai mielenosoitukseen. Ne muutama tunnustaa kristitty, jotka tunnen, eivät ainakaan ole koskaan lakkoilleet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ateistiantti kirjoitti:

Ihanaa! Arkipyhät palkattomiksi ja pyhätyön korvaus pienemmäksi...yes! Miksi niistä pitäisikään maksaa mitään tai lisiä sillä eihän ole mitään pyhää tai pyhiä. Pyhät pois ja kaikki arkipäiviksi, halvemmat palkkakulut jne

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu