Pääministeri vihaa palkansaajia

On tultu tilanteeseen jossa suomella on oman maan palkansaajia vihaava pääministeri.
Pääministeri tähän asemaan ovat auttaneet etupäässä maaseudun maanviljelijät ja heidän kaupungeissa asuvat perillisensä.
Näillä ryhmillä on hallussaan muutamia selkeästi suomen mittakaavassa suuria yrityksiä kuten Valio ja Atria.
On suorastaan kuvottavaa ajatella, että palkansaajat tukevat näiden yritysten toimintaa ostamalla niiden tuotteita, koska yritysten omistajat vihaavat palkansaajaa.
Varmaan heilläkin menee paremmin kun pääministerin "pyynnöstä" maan surkeuden aiheuttajat, palkansaajat, eläkeläiset, opiskelijat ja lapset lopettavat tämän petojen ruokkimisen ja lopettevat näiden yritysten ostot.
22<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Köyhiä pääministeri vihaa eniten sillä nää joutuvat maksumiehiksi.Ajattelee kovin vähän, sillä on kovin yksipuolinen toi maksujen keräämis kohde. VAIN JA AINOASTAA KÖYHILTÄ.Oma pääministeri haluaa viedä suomalaisen köyhän suusta leivän.Samaan aikaan ottaa mamuja kotiinsa ja antaa leivän heille.Köyhä on maksanut veronsa yhtäläisti rikkaan kanssa. Rikkaalla on rahaa enemmän muttei mitään leikkauksia,miksi näin.Eikö rikkaan raha kelpaa pääministerille?.

Äänestä

Aivan hieno kirjoitus. Laitetaan kaikki suomalaiset tuotteet boikottiin. Ostetaan vain ulkomaista. Ajetaan loppukin suomalainen tuotanto alas, kun ulkomailta saa kaiken halvemmalla. Otetaan raksatyöläiset Virosta ja Bulgariasta, ne on halvempia - kai. Jatketaan kaikkien suomalaisfirmojen kurjistamista ja myydään laitteineen, patentteineen ja ideoineen ulkomaille. Saadaan rahaa, ihan niinkuin kusemalla housuun saa lämmintä. Kieltäydytään heti töistä, jos ei miellytä.

Sitten käydään kaikki joukolla vaatimaan hallitusta taikomaan työpaikkoja ja maksamaan ainakin työttömyyskorvausta. Ja tiestö on saatava kuntoon, auto- ja bensavero pois. Ja ALV.

Joku tässä suunnitelmassa .. taitaa ... . ... . . mättää . .

Äänestä
  • Ei paljon äly loisa nupistasi kun luulet että hallitus makselee työttömyyskorvauksia. Kyllä ne tulee duunarin pussista, samoin kuin ministerien palkatkin.

    Äänestä

Joo, lakataan ostamasta mitään kotimaista. Ei käydä kotimaan partureissa eikä oteta suomalaista remonttimiestä. HYVÄ SIITÄ TULEE ja hyvä se on meidän huonokin!

Äänestä

Suomalaiset ovat melkein kuin venäläiset, jotka uskovat Putinin (suomalaiset Sipilän) voivan panna kaikki asiat kuntoon. Sveitsissä talous perustuu laajaan luovaan yrittämiseen ja Sveitsillä ei ole varsinaista valtion päämiestä lainkaan.

Äänestä
  • Onko noita jotka todella uskovat Sipilään no uskossa voi olla .

    Mutta valtiontalous on ensivuonna todella pahassa jamassa näillä teeseillä.

    Valtion pitää nyt luoda hankkeita muuallekin kuin Hesaan. Eikä mitään museoita vaan sellaista millä on kansantaloudelle merkitystä.

    Länsi-Suomeen teitä.

    Itä-Suomi on jo venäjän painostuksesta tiestetty.

    Äänestä

Kannattikohan äänestää lestaadiolaista miljonääriä?

Äänestä
  • Aivan.Tämä lahkolais-miljonääri pyllistää Suomen köyhille,ja kumartaa syvään Irakin muslimeille.Lahkolainen haluaa Suomeen lisää musulmaaneja.Oiskos joku 3 miljoonaa tarpeeksi.Ei varmaan.

    Äänestä

  • Suurempien yritysten johtajat kauhulla seuraavat kuinka Sipilä ajaa hyvinvointiyhteiskuntaa alas.

    Ja samalla järkyttää työrauhaa , häkämies on vain ammattiyhdistyspomojen jolla ei ole mitään käsitystä työnteosta päivääkään ei työtä tehnyt.

    EK pomo joka elää muissa maailmoissa ja todella ...

    Äänestä

Olen aivan samaa mieltä,eihän maanviljelijöiden tarvitse osallistua näihin talkoisiin.
Minä en osta Atrian tuotteita koska ne ovat paljon huonompia kuin muiden.
Valion tuotteitakaan en osta.
Enkä tule koskaan enää äänestämään persuja enkä keskustaa.

Äänestä

Olen tullut siihen tulokseen, että Suomessa on liikaa tyhmiä ja jopa idiootteja.
Maajusseja kun on kuritettu jo vuosia, niin nyt ne perkuleet ovat tulleet kaupunkeihin ja tekevät meidän työt: Lumet aurataan traktoreilla, maat ajetaan perävaunuilla, klapit myydään koteihimme ja vielä lisäksi pitävät kotipuotejaan ja myyvät mansikoita tienvarsilla.
Yhteiskunnan firmat eivät tässä kilpailussa näitä sinnikkäitä maaseudun miehiä vastaan pärjää ja ukkoa ajetaan kortistoon kiihtyvää tahtia.
Myös suuremmat firmat ovat alkaneet vähentää oikuttelevaa ja epäluotettavaa kallista henkilöstöään, siirtyen aliurakoitsijoiden eli maajussien traktorien käyttöön töissään.
Suomalainen kateellinen työntekijä jää jalkoihin, ei edes oma työkaveri teetä töitä, vaan tilaa maajussin vaikka salaojaremonttiin.

Äänestä
  • On kyllä huvittavaa kuinka työtekijöitä haukutaan kenen lauluja laulat taidat olla trolli.

    Onko nää työnantajat noin persläpiä

    Ootko nähnyt viljelijän joka haukkuu omaa Valmettiaan

    Äänestä

Olen minäkin keksijäyrittäjänä tullut siihen tulokseen, että palkkaan vain jonkun aivan tutun tai otan hankkeeseen mukaan vain hyvin tuntemani ja pystyvän henkilön. Tähän mennään, kohta lähes kaikki ovat yksin tai tuttujen kera yrittäjiä. Suuret firmat siirtävät kaiken mahdollisen työn ulkomaille.

Äänestä
  • Johtuu siitä kun suomessa ei kannata työtä teettää,kustannustaso on liian korkea.
    Mihinkä se nyt tämä Pukkilan laatta siirtyykään,olikohan Portukali.

    Nyt olis syytä Sakon Lylynkin tämä ymmärtää,kustannustasoa on alennettava.

    Ja vouhotus pois,sillä ei edes Sakoossa pitkälle pötkitä. Olen kuunnellut juttuja uhoamista työpaikallani.Loppuu uho kun eusta tulee porukka joka sanoo mistä leikataan.Siinä vaiheessa ei kysytä edes Lylyltä,mitä mieltä hän mahollisesti jostakin asiasta on:

    Äänestä

  • Niinpä Jos EK Insinöörikin ymmärtäisi että työnantajat ei työtekijät , työpaikkoja luo.

    Mutta kun valtion laitokset ulkoistaa ja teettää töitä ulkomailla verovaroilla niin ei ole ihme ettäettei onnistu.

    En vaan ymmärrä miksi EK haukkuu työntekijöitä jotka ovat tienanneet heille elintason.

    Kylä nää on itserakasta porukkaa

    Äänestä

  • Sakoonjäsentornio kirjoitti:

    Johtuu siitä kun suomessa ei kannata työtä teettää,kustannustaso on liian korkea.
    Mihinkä se nyt tämä Pukkilan laatta siirtyykään,olikohan Portukali.

    Nyt olis syytä Sakon Lylynkin tämä ymmärtää,kustannustasoa on alennettava.

    Ja vouhotus pois,sillä ei edes Sakoossa pitkälle pötkitä. Olen kuunnellut juttuja uhoamista työpaikallani.Loppuu uho kun eusta tulee porukka joka sanoo mistä leikataan.Siinä vaiheessa ei kysytä edes Lylyltä,mitä mieltä hän mahollisesti jostakin asiasta on:

    Tässä taas yksi joka ei ymmärrä että tyhjän saa pyytämättä .

    Lestadiolainen vain elää pyhästähengestä.

    Mutta ei tämä mies ole uskovainen vaan kansan petturi.

    Ja nyt en puhunut susta.

    Äänestä

  • Sakoonjäsentornio kirjoitti:

    Johtuu siitä kun suomessa ei kannata työtä teettää,kustannustaso on liian korkea.
    Mihinkä se nyt tämä Pukkilan laatta siirtyykään,olikohan Portukali.

    Nyt olis syytä Sakon Lylynkin tämä ymmärtää,kustannustasoa on alennettava.

    Ja vouhotus pois,sillä ei edes Sakoossa pitkälle pötkitä. Olen kuunnellut juttuja uhoamista työpaikallani.Loppuu uho kun eusta tulee porukka joka sanoo mistä leikataan.Siinä vaiheessa ei kysytä edes Lylyltä,mitä mieltä hän mahollisesti jostakin asiasta on:

    Niin nää vaan valittaa ja silti on varaa isoihin omakotitaloihin ja pitkiin etelän lomiin.

    Tiedätkö ahneella on paskanen loppu.

    Äänestä

hallituksen ehdottamilla irtisanottujen muutosturvalla sekä työterveyshuollon jatkumisella puoli vuotta irtisanomisen jälkeen.

Mikä on irtisanottujen muutosturva .

Tietääkö joku mitä tää tarkoittaa.

AKK opettajille töitä jotka kysyvät sulat että miettikää mitä nyt pitää tehdä ja tehkää cv harjoitellaan oikein.

Sitten tämä työterveyshuollon jatkuminen . .?
arvauskeskukseen pääsee kaikki siis täyttä pluffia.

EK muka tullut vastaan .

Hallitus ei ymmärrä että työpaikkoja ei tule työntekijöitä kouluttamalla tätä tehdään vain tilastojen korjaamiseksi.

Äänestä
  • Siis tuolla puhuu joku kustannusten alentamisesta. Nimen omaan puoluetue pois ne ovat aivan turhaa myös yli 5000 € eläkkeet niitä ei pidä maksaa kenellekään hyvätuloiset ovat keränneet työelämässään valtavat omaisuude mitä niille vielä kuuluu .

    Eduskunta on hiljaa näillekkin maksetaan sopeutumisturvaa mikä erityisasema näillä on

    Äänestä

  • Ollaan Nokian tiellä täällä kuten Nokiallakin ei saanut kertoa totuutta.

    Ei insinöörillä riitä järkeä ajatella laajasti kun on putkiaivot

    Äänestä

Maanviljelijöiden tuet pitää puolittaa ei niitä tukiloisia voi kukaan elättää tässä taloustilanteessa,mamut,mustalaiset ja maanviljelijät ovat tän yhteiskunnan pahimmat loisijat ja hyväksi käyttäjät,tornioon tulee 500 maanviljelijää vuorokaudessa ilmankos Sipilä suomen köyhiltä leikkaa.

Äänestä

On mun kotimaani vailla vertaistaan ......

Vain missä keinui kehotin ja leikit leikittiin....


Kun neidon vieraanmaan on silmät tulta säihkyvää vaa ........


Miettikää tätä .....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aloitan_jo_tänään kirjoitti:

On tultu tilanteeseen jossa suomella on oman maan palkansaajia vihaava pääministeri.
Pääministeri tähän asemaan ovat auttaneet etupäässä maaseudun maanviljelijät ja heidän kaupungeissa asuvat perillisensä.
Näillä ryhmillä on hallussaan muutamia selkeästi suomen mittakaavassa suuria yrityksiä kuten Valio ja Atria.
On suorastaan kuvottavaa ajatella, että palkansaajat tukevat näiden yritysten toimintaa ostamalla niiden tuotteita, koska yritysten omistajat vihaavat palkansaajaa.
Varmaan heilläkin menee paremmin kun pääministerin "pyynnöstä" maan surkeuden aiheuttajat, palkansaajat, eläkeläiset, opiskelijat ja lapset lopettavat tämän petojen ruokkimisen ja lopettevat näiden yritysten ostot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu