Ettei aamuteeveessä ollut mukana sitä ahnetta sikaa! Veljesseuran ja JP sivuston kestokitisijöitä ei myöskään tekoitkua tiruhtamassa.
HYvä haastattelu, kiitos!
HYvä haastattelu, kiitos!
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Ei Leinonen ole ahne, hän tekee vapaaehtoistyötä ilman palkkaa, pelkällä kulukorvauksella.
Oot aivan oikeassa. Leinosella ei ole 50000 euron palkkaa, joten Leinonen ei ole oikea henkilö.
Epäilemättä hyö ovat kuitenkin antaneet panoksensa Ruohon teokseen, kuten kaikkiin muihinkin mahdollisiin paikkoihin.
Suhteellisen ok esiintyminen Ruoholta ainakin minun mielestäni. Toki siinä korostui vain se kovin negatiivinen puoli jehovantodistajuudesta, mutta takana oli tarkoitus tuoda esiin se, että karttamista tapahtuu ihan oikeasti, vaikka Veikko muuta koettaakin uskotella. Kyllä negatiivisista asioista saa keskustella.
Yksi asia siinä kyllä pisti silmään, tai korvaan, eli tämä "teologisesti ajatellen.." vai miten se meni, niin vaikka hän onkin valtakristillisyyttä edustava teologi, ei se tarkoita että hänen tulkintansa raamatusta on se ainoa oikea.
Jokaisella ajattelevalla ihmisellä on oma tulkintansa Raamatussa. Kukaan viisas ihminen ei mene sanomaan toiselle, että "minun tulkintani on ainoa oikea". En myöskään kuullut Ruohon sanovan mitään tuohon viittaavaa. - Toimittaja kysyi häneltä, mihin jehovantodistajat uskovat, ja hän vastasi. Itse kyllä ihmettelin kun hän sanoi, että jehovantodistajien mielestä ihmisellä ei ole sielua... mitä mahtoi sillä tarkoittaa? Eikös jehovantodistajien mielestä juuri tämä maanpäällinen elämä ole ihan perseestä ja paratiisia vain odottelevat. Miten he siellä ovat jos eivät sieluina? Lihallisina olentoina?
"Jokaisella ajattelevalla ihmisellä on oma tulkintansa Raamatussa. "
Ja kirkolla on oma teologiansa, joista ei esim. pappi saa poiketa. Valtakristillisyys tarjoaa ainoaa oikeaa tulkintaa kristinuskosta vaikka kaikki voidellun seuraajat ovat kristittyjä.
"En myöskään kuullut Ruohon sanovan mitään tuohon viittaavaa."
Hän sanoi jotain siitä miten hän teologina tulkitsisi asiaa toisin. Valitettavasti en voi tätä sinulle nyt osoitta tällä hetkellä, mutta palaan asiaan kun pätkä on areenassa katsottavissa.
"jehovantodistajien mielestä ihmisellä ei ole sielua... mitä mahtoi sillä tarkoittaa?"
Jehovan todistajat uskovat että ihminen on sielu. Johtuen siitä, että raamatun nefes-sanaa käytetään muistaakseni sekä ihmisestä että eläimestä. Käsittääkseni sanaa käytetään kyllä tarkoittamaan myös ihan sielua. Tämä taas johtuu siitä, että juutalaisuuteen ryömi muilta kansoilta uskomuksia, koskien kuolematonta sielua. Todistajat taas haluavat palautua siihen alkuperäiseen uskomukseen, eli ihmisillä on ruumiin ylösnousemus ja taivaaseen hilpaisee vain muutama hassahtanut tapaus.
Nimenomaan lihallisina olentoina, ihmisinä. Jehovan todistajat uskovat, että maa(pallo) ennallistetaan/muutetaan paratiisiksi ja "oikeamieliset" jatkavat ikuista elämistä maapallolla.
"Epäilemättä hyö ovat kuitenkin antaneet panoksensa Ruohon teokseen, kuten kaikkiin muihinkin mahdollisiin paikkoihin."
Kyllä varmasti tämän ahneen kestouhrin tarina kirjasta löytyy. No, herra on ainakin saanut kipurahoja kokemaansa "tuskaan"
On aivan hyvä, että pikku hiljaa nousee asiallisuutta noiden kestouhrien pillittämisen takaa. Tuo ahne kestouhri vei kritiikin aivan väärille urille. Suomalaiseen tehoaa asiallisuus.
"Todistajat taas haluavat palautua siihen alkuperäiseen uskomukseen, eli ihmisillä on ruumiin ylösnousemus ja taivaaseen hilpaisee vain muutama hassahtanut tapaus."
Koska kiiruissani kirjoitin hiukan epäselvästi, täsmennän sen verran että en tiedä kuuluuko tuo muutaman hassun meneminen taivaaseen mihinkään juutalaiseen näkemykseen ja että vaikka juutalaisuudessa nykyään on käsityksiä sielusta, niin se mistä raamattu aiemmin puhuu koskenee lähinnä jonkinlaista varjomaailmaa, jossa kuolleet ovat lähinnä tiedottomassa tilassa, muttei välttämättä kokonaan niin. Todistajat taas tulkitsevat nuo raamatunkohdat niin että kuolleet ovat kuolleita, eivät missään varjomaailmassa.
" En myöskään kuullut Ruohon sanovan mitään tuohon viittaavaa"
Kuuntelin se nyt uudelleen, enkä löytänyt siitä sitä kohtaa, johon olin aamusella kiinnittänyt huomiota. Joko kuulin väärin tai sitten sitä on editoitu, veikkaan ensimmäistä vaihtoehtoa.
Se "teologisesti ajatellen" ei liittynyt raamatun tulkintaan sinänsä vaan siihen, että seurakuntaan palaavat eivät tule takaisin uskon takia vaan ihmissuhteiden vuoksi.
Motiivi ei tällöin ole oikea eli hengellinen.
Juuri tähän huomio kannattaa kiinnittää, ettei motiivi seurakuntaan palatessa ole oikea, jos sen tekee ainoastaan ihmissuhteiden normalisoimiseksi. Se ei ole uskontoa, vaan ihmissuhteilla kiristämistä.
Minullakin vähän särähti korvaan, kun Aila Ruoho toi esille mm. kolminaisuutta, joka vaikkakin on suosittu tulkinta, se on kuitenkin tulkintakysymys. Esim. kolminaisuuden tyrkyttäminen on varmimpia tapoja saada JT:n korvat lukkoon kaikelle kritiikille.
Teologia ei tieteenä ota kantaa tai ainakaan sen ei pitäisi ottaa kantaa tulkintakysymyksiin, vaan sen pitäisi pysyä objektiivisena. On eri asia tutkia kolminaisuusopin historiallista kehitystä kuin ottaa kantaa puolesta tai vastaan.
"Todistajat taas haluavat palautua siihen alkuperäiseen uskomukseen, eli ihmisillä on ruumiin ylösnousemus ja taivaaseen hilpaisee vain muutama hassahtanut tapaus."
Mikä on alkuperäinen uskomus ja onko Jt usko alkuperäistä?
En kannata lahkoja, mutta tämä kannattaa kuitenkin lukea.
http://www.uskonpuolesta.fi/Apostolisten_isien_todistus.pdf
"Se "teologisesti ajatellen" ei liittynyt raamatun tulkintaan sinänsä vaan siihen, että seurakuntaan palaavat eivät tule takaisin uskon takia vaan ihmissuhteiden vuoksi."
En sitä kyllä tarkoittanut, minusta hän selitti karttamisesta, että hän ajattelisi siitä teologisesti toisin. Mutta kuten sanoin kuulin väärin tai sekotin jotain.
Joten älä "selvennä" mitä minä olen ajatellut.
"Mikä on alkuperäinen uskomus ja onko Jt usko alkuperäistä?"
No ei ainakaan kolminaisuusoppia, joka liitettiin kristinuskoon vasta myöhemmin joskus 300-luvulla.
apostolisten Isien todistus " ;
Siinäpä juuri Turunen todistaa Oppinsa, KOlminaisuuden alkusynnyn ,Apostoli Paulus sanoi viimeisessä kirjeessään, että hänen jälkeensä Nousee miehiä , jotka puhuvat väärää puhetta , esim , haulla "; _hierapolin piispa Papias , " löytyy lukuisia tekstejä eri ns, kirkkoisistä; Polykarpoksesta Ingnatiokseen , ja , kun useimmat olivat kreikkalaisia filosofeja, heidän pakanakäsitystensä ujuttautumisesta alkuseurakunnan tietojen tilalle ;
".....ei myöskään tekoitkua tirauttamassa..."
Siis tarkoititko tik..tik.. leinosta?
***Veljesseuran
ja
JP sivuston
kestokitisijöitä ei myöskään tekoitkua tiruhtamassa.****
montakos leinosta noissa o ?