siihen on kansa antanut valtakirjan mm. perussuomalaisille.
Olemme parlamentaarinen puolue, olemme hallituspuolue ja kannamme vastuun sillä poliittisella näkemyksellä / kokemuksella kun meillä on.
Joudumme tekemään kipeitäkin ratkaisuja.
Muistan kun ylätalon Matilla oli ripuli ja mietimme sitä, että viemmekö Matin yleislääkäriin vai hammaslääkäriin ja pitkän keskustelun jälkeen veimme Matin eläinlääkäriin ja hän määräsi Matille pirtua ja se auttoi, isä ei enää ollut niin huolestunut.
Tämä esimerkki kuvastakoon sitä perussuomalaista poliittista ajattelua ja ongelmiin ratkaisun löytymistä.
On vaikea tehdä kaikkia miellyttäviä ratkaisuja ja kansa, vaikka emme täydellisesti luota tuon harmaan massa ajattelukykyyn, päättää aina neljän vuoden välein ketkä saavat käyttää päätäntävaltaa.
Naapurissani asuu nuoripari ja heillä on hyvinkin voimakkaita keskusteluja siitä, että kuka perheessä päättää asioista , no asiaan on löydetty ratkaisu,
perheen asioista päättää vaimon äiti eli anoppi.
Me perussuomalaiset olemme ajattelun ja päätännän ulkoistaneet Stubille ja Sipilälle ja näin meidän Timolle jää vain selittäjän tehtävä.
Tämä on viisasta politiikkaa.
Tässä muutama suuntaviiva ja vaikka tiedämme, että ette sitä ymmärrä
lukekaa, kuluupahan aika ja ette ole pahanteossa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Toivottavasti ei anna valtakirjaa seuraavissa vaaleissa.
Hienoa, olen seurannut tarkkaan teidän toimintaa politiikassa ja tuo edellä esitetty selittää paljon.
Samaa mieltä olen minäkin. Poliitikoille annetaan valtakirja neljäksi vuodeksi, eikä äänestäjillä ole valtuuksia heitä erottaa. Sitten vaaleissa jokainen määrittelee, oliko valtuutettu äänen arvoinen. Takkia saa vaikka pyörittää päällään, jos katsoo jatkon olevan siten mahdollinen.