Raamattu itse kannustaa tutkimaan pyhiä kirjoituksia, joista on kerätty koko Raamattu. Tutkimalla Raamattua ennakkoluulottomasti ja rukouksen hengessä, löydämme sieltä hengellisiä aarteita, jalokiviä, joita voimme soveltaa elämämme eri aloille. Saamme Jumalan siunauksen kun tottelemme, ts. toteutamme hänen tahtoaan, pyrkimällä toimimaan elämässämme Hänen antamien ohjeiden mukaisesti. Hänen antamansa ohjeet suojelevat meitä monilta vaaroilta, joihin saattaisimme omassa viisaudessamme langeta.
Tässä kirjoituksessa, jonka otsikoin "Raamatun tutkimisen tavoite paljastuu!", kuitenkin tarkoitan tahoja, jotka tutkivat Raamattua tarkoitushakuisesti kritisoidakseen sitä.
Mikä voisi olla tuollaisen kritisoivan Raamatun tutkimisen tavoite?
Olen ollut huomaavinani erään piirteen kritisoivan Raamatun tutkimisen tavoitteessa. Kritiikin tavoitteena on kyseenalaistaa Raamatussa olevat Jumalan Suvereeniudessa antamat vaatimukset luomuksilleen,siis meille ihmisille. Se on suora kapina Kaikkeuden Suvereenia vastaan! Mutta miksi tuo kapina on puhjennut kirkon sisällä? Kirkonhan piti edustaa Raamattua ja Raamatun Jumalaa! Kuka voisi olla se taho, joka on johtamassa kapinaa Jumalaa, kaikkeuden Luojaa vastaan? Se on Raamatun Jumalan päävastustaja! Tiedätkö kuka on Raamatun Jumalan päävastustaja, kuka on se voimakas henkipersoona, joka sai aikaan kapinan Eedenin puutarhassa? Todennäköisesti, todisteiden mukaan hän johtaa edelleenkin kapinaa Raamatun Jumalaa vastaan! Johtaa kapinaa Raamatun Jumalaa vastaan!
Tässä kirjoituksessa, jonka otsikoin "Raamatun tutkimisen tavoite paljastuu!", kuitenkin tarkoitan tahoja, jotka tutkivat Raamattua tarkoitushakuisesti kritisoidakseen sitä.
Mikä voisi olla tuollaisen kritisoivan Raamatun tutkimisen tavoite?
Olen ollut huomaavinani erään piirteen kritisoivan Raamatun tutkimisen tavoitteessa. Kritiikin tavoitteena on kyseenalaistaa Raamatussa olevat Jumalan Suvereeniudessa antamat vaatimukset luomuksilleen,siis meille ihmisille. Se on suora kapina Kaikkeuden Suvereenia vastaan! Mutta miksi tuo kapina on puhjennut kirkon sisällä? Kirkonhan piti edustaa Raamattua ja Raamatun Jumalaa! Kuka voisi olla se taho, joka on johtamassa kapinaa Jumalaa, kaikkeuden Luojaa vastaan? Se on Raamatun Jumalan päävastustaja! Tiedätkö kuka on Raamatun Jumalan päävastustaja, kuka on se voimakas henkipersoona, joka sai aikaan kapinan Eedenin puutarhassa? Todennäköisesti, todisteiden mukaan hän johtaa edelleenkin kapinaa Raamatun Jumalaa vastaan! Johtaa kapinaa Raamatun Jumalaa vastaan!
Vastaukset 16
Vanhimmat
Olet aivan oikeassa! Raamatun erehtymättömyyden ja arvovallan kyseenalaistaminen on hyökkäys ja kapina itseään kaikkivaltiasta Jumalaa vastaan. Kun tämän raamattukriittisen tutkimustradition varassa koulutetaan kirkolle pastoreita on selvää, ettei se voi saada aikaan iankaikkiseen elämään vaan kadotukseen kantavaa hedelmää.
Kuulostaa ihan siltä, että nimimerkit berealainen ja paljastaja taitavat olla vartiotornilaisia jotka yrittävät tehdä salakavalaa myyräntyötä?
Sanokaapa vietättekö Joulua ja uskotteko, että Jeesus on Jumala.
-Corrector-
Mitäs tuo nyt olevinaan?
Ne, jotka hylkäävät Raamatun erehtymättömänä Jumalan sanana ovat ihan yhtä lailla kristikunnan ulkopuolella kuin jehovantodistajatkin - viettivätpä joulua tai ei. Kumpikin näet hylkää Raamatun Herran, joka on maailman Vapahtaja, jota ei voida tuntea muutoin kuin Jumalan sanan kautta.
Joh. 14:23-24 "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan. Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt."
Siunattua Vapahtajan syntymäjuhlaa!
Sähkökynttilät olohuoneen ikkunoissa. Jokos on teillä arvon correckseni.
Jep, niin täälläkin. Hyvä että olette vilpittömin mielin liikkeellä. Täytyy aina ns. "koetella henkiä", ymmärrätte varmaan.
Siunattua Joulua teillekin!
-Corrector-
Ottakaahan rennosti edes näin joulun alla. Mutta jos ette tohdi rauhoittua, niin energiaa voisi käyttää vaikka lukemalla näitä "Jumalaa pilkkaavia" kirjoituksia. Ja kas, voittekin huomata, että niidenkin takaa löytyy ihminen, Jumalan kuva, joka haluaa laajentaa ymmärrystään. Ymmärrystä, joka meillä kaikilla Jumalan kuvana on.
"Saamme Jumalan siunauksen kun tottelemme, ts. toteutamme hänen tahtoaan, pyrkimällä toimimaan elämässämme Hänen antamien ohjeiden mukaisesti." Jos oikein tarkkaan kuuntelet, mitä se Jumalan sana tahtoo sanoa, niin voit huomata, että emme me Jumalan siunausta saa räpiköimällä olemattomilla siivillämme kohti Hänen tahtoaan. Yksin armosta me saamme Jumalalta siunauksen. Ilman pienintäkään omaa tekoa. Kaikki alkaa Jumalasta, ja kaikki palautuu Jumalaan. Jumala kun on niin paljon mailmaa rakastanut!
Jos ohje kuuluu esim. siten, että juopottelu on pahasta. Niin ihminen, joka ottaa vaarin tuosta ohjeesta, saa ohjeen noudattamisella sen siunauksen.Tottelevainen saa siunauksen siten, että hänelle ei tule juoppoudesta ominaisia ongelmia.
Mutta joka katsoo ylen tuon ohjeen, ei luonnollisesti voi saada ohjeen noudattamisesta tulevaa siunausta, koska ei ole noudattanut annettua ohjetta. Saako juoppo armosta siunauksen siten, että hänelle ei tule juoppoudesta ongelmia?
Raamattu on täynnä ohjeita jokaiselle elämä alueelle: yksityiselämään, perhe-elämään, työelämään, liike-elämään jne. Ja Jumala on sanassa Raamatussa antanut takuut siitä, että ohjeet ovat edelleenkin ajankohtaisia nykyihmisille.
Lukekaa Raamattua ja etsikää siitä neuvoa ja noudattakaa sen neuvoja, sillä ne neuvot ovat Raamatun Jumalalta!
Mitäpä jos täytän sen kaiken, minkä rakkauden laki vaatii, mutta elämä kohlii siitä huolimatta. Olenko silloin vailla Jumalan siunausta? Seuraako kaikesta Jumalan tahdon noudattamisesta aina hyvää, vai voiko joskus tahdon noudattaminen synnyttää myös maan päällisen helvetin? Entä voiko Jumala siunata myös ihmisen, joka elää synnissä? Eikö juuri siinä tule Jumalan ääretön rakkaus kaikkein väkevimmin ilmi, että Hän nimenomaan rakastaa syntisiä? Jos minä syntinen saan siunauksen vain noudattamalla Jumalan tahtoa, voinko minä perisynnin läpeensä turmelema ihminen koskaan saada siunausta muutoin, kuin yksin Jumalan armosta?
Jumala on salattu, rakkauden Jumala. Hän siunaa jokaista, joka uskoo Kristukseen. Mutta hänen siunauksensa on viime kädessä salaista. Toiselle hän antaa voimaa taistella alkoholiongelmaa vastaan, toiselle ei. Meillä ei ole mitään siunausautomaattia. Meillä on vain toivo Kristuksessa.
Ajatelkaa mitä kirjoitatte, ettette kirjoittele mitä ajattelette.
Olisiko Jumala jotenkin puolueellinen, että asettaisi kaksi samanuskoista ihmistä eriarvoiseen asemaan auttaakseen vain toista, ja hyläten sen toisen?
Niinkö, että Jumala antaa toiselle voimaa taistella alkoholiongelmaa vastaan, mutta toiselle ei. Teillä tuntuu olevan erikoinen tapa uskoa Jumalaan.
Raamattukin vakuuttelee, että Jumala ei ole puolueellinen: >>Niin Pietari avasi suunsa ja sanoi: "Nyt minä totisesti käsitän, ettei Jumala katso henkilöön [Jumala ei ole puolueellinen], vaan että jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja TEKEE VANHURSKAUTTA, on hänelle otollinen."
Lain hylkäämisestä muutamia tekstejä.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000100&posting=22000000004933079#22000000004933079
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000100&posting=22000000005210090#22000000005210090
Jumala ei ole puolueellinen, vaan hänen tahtonsa on, että jokainen pelastuu. Ei hän jaa mittatikulla armoaan, vaan lahjoittaa sen kaikille, jotka jo hänen vaikutuksestaan kääntävät katseensa Kristukseen. Se miksi toinen näyttää saavan kauhamitalla onnea ja hyvinvointia, mutta toinen joutuu elämään pelkästään kärsimyksen alla, on salatun Jumalan tahto. Meistä ihmisistä hän ei aina ole oikeudenmukainen maanpäällisissä asioissa, koska hän on salattu. Toisinaan Jumala ilmestyy kaikessa kurjuudessa. Hän on siellä, missä häntä ei osaisi etsiä. Ihminen etsii luonnostaan Jumalaa kaikesta hyvästä ja kauniista, taivaasta, mutta hän ilmoitti itsensä alentuneena ihmiseksi kaiken kärsimyksen, kurjuuden ja kuoleman keskellä ristipuulla. Siellä mistä ihminen ei Jumalaa etsisi.
Se että Jumala mittaisi siunaustaan ja hyväksyntäänsä vain sillä, missä määrin ihminen pystyy hänen tahtoaan noudattaan, voi vain kysyä mihin me tarvitsemme enää armoa? Kuoliko Kristus turhaan meidän syntiemme tähden?
Tietenkin taivaan kotiin pääsee yksin armosta.
Mutta jos syntiä ei sanota synniksi ja aletaan jopa siunaamaan syntiä, niin silloin alkaa olla vaarallinen tilanne.
Antinomismi voi viedä pois pelastavan armon osallisuudesta.
Tarkoitat ilmeisesti ns. kohtalon määräämisoikeutta?
Esim: ( ei raamatullinen)
Mutta ajatellaan sellaista, että kun liikennesäännöt määräävät turvavyön käyttöpakon, niin sen noudattaminen edesauttaa pelastumista liikenneonnettomuudessa ainakin pienillä kaupunkinopeuksilla. Mutta joka ei noudata tuotakaan säännöstä, voi menettää henkensä "nokkakolarissa" jo pienilläkin nopeuksilla. Joten onko Jumalan salaisuus, jos toinen tuossa tilanteessa samoilla ehdoilla pelastuu ja toinen menehtyy? Uskothan kuitenin, että ihminen voi tottelevaisuudellaan jonkin verran vaikuttaa tilaansa ts. olosuhteisiinsa tässä maailmassa?
Samoin on Raamatussa olevien elämänohjeiden tottelemisen suhteen. Siunauksen saa tottelemisesta kunkin ohjeen suhteen, jos noudattaa tuota ohjetta. Tottelematon ei saa siunausta tuon ko. ohjeen suhteen, jos ei noudata ohjetta.
Pelastus on yksin armosta ja uskon kautta ja Kristuksen tähden. Se on varmaa!
Tämä usko tunnetaan kuitenkin Raamatun mukaisista hedelmistään.
Katumattomalle synnintekijälle ei armo kuulu, vaan niille, jotka katumuksessa ja uskossa haluavat tehdä parannusta synneistään.
Käsittääkseni en tarkoita kohtalon määräämisoikeutta, vaan sitä, että Jumalan tahdon noudattaminen ei ole mikään avain maalliseen onneen. Ei Kristuskaan, joka eli synnittömästi, elänyt missään onnelassa, vaan hänen elämäänsä kuului myös tuskaa. Jopa niin suurta tuskaa, että evankeliumin mukaan hän jopa kyseenalaista Jumalan rakkauden "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?" Siten rakkauden lain täyttäminen ei ole tie maalliseen onneen ja menestykseen. Ne johdattavat meidät sielun onneen, joka iloitsee niin kohtaamastaan hyvästä kuin pahasta. Ja sielunkaan onni ei ole itse teoissa, vaan siinä, että me rakkaudessa yhdymme Jumalaan. Ihmisen onni on rakastaa Jumalaa, itseään ja lähimmäistään.
Mitä tulee uskon hedelmiin, ei ihminen pysty mittaamaan itsensä tai toisen uskoa tekojen perusteella. Teot saavat alun Jumalan armosta, joka herättää meissä katumuksen ja siten parannuksen. Itse me emme tähän kykene, vaan kaikki tapahtuu yksin Jumalan armosta. Koska Jumalan armoa ei voi mitata, ei voi myöskään uskon hedelmiä mitata ja sanoa elääkö joku uskossa vai ei. Meillä ei ole varmuutta uskosta - meillä on vain luottamus Kristukseen.
"Autuaat ne, joiden tie on nuuhteeton, jotka Herran laissa vaeltavat!
Autuaat ne, jotka ottavat vaarin hänen todistuksistaan, jotka etsivät häntä kaikesta sydämestänsä, jotka eivät vääryyyttä tee, vaan vaeltavat hänen teillään!
Sinä olet asetuksesi säätänyt että niitä tarkasti noudatettaisiin." Psalmi 119:1-4.
"Näin sanoo Herra, sinun lunastajasi, Israelin Pyhä: Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka opetan sinulle, mikä hyödyllistä on, johdatan sinua sitä tietä, jota sinun tulee käydä.
Jospa ottaisit minun käskyistäni vaarin, niin olisi sinun rauhasi niinkuin virta ja sinun vanhurskautesi kuin meren aallot,--" Jesaja 48:17,18.
"Ja vielä, veljet, kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jo on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa;
mitä myös olette oppineet ja saaneet ja minulta kuulleet ja minusta nähneet, sitä tehkää, niin rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne." Filip. 4:8-9.