SIPILÄ JULISTI SODAN TYÖLÄISIÄ VASTAAN !

http://yle.fi/uutiset/metalliliitto_tama_on_sodanjulistus_kymmenet_tuhannet_liikkeelle/8291227

"Metalliliitto: Tämä on sodanjulistus – kymmenet tuhannet liikkeelle?
Lähes 140 000:ta työntekijää edustava mahtiliitto Metalli luonnehtii hallituksen päätöksiä sodan julistukseksi työntekijöitä kohtaan. Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto sanoo, että vähemmästäkin on saatu kymmeniä tuhansia ihmisiä liikkeelle."


Siitä se alkaa ja yleislakkoa pukkaa!


Late Lapista. SSSS Ry!
1361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Yhteiskuntasopimusta ei tullut. Sitä yritettiin kaksi kierrosta, mutta ammattiyhdistysliike typisti tavoitteet väittämällä, että hallituksen tavoitteena oli 5% palkanalennus. Pitivät siitä väitteestä kiinni ja Lylykin vaahtosi, että ei ole mitään järkeä neuvotella, jos kuitenkin päämäärä on ilmoitettu.
No kun sopumusta ei syntynyt, arveltiin, että ay oli voittanut ja elämä jatkuu samana kuin ennen, vaikka kiristyksiä ja säästöjä on löydyttävä kansantalouden parantamiseksi.
Nyt sitten hallitus iskee omilla päätöksillään, joista puhuttiin myös jo ennakkoon moneen kertaan, ja hallitus korosti, että jos sopimuksilla ei säästöjä synny, niin sitten ne syntyvät ilman sopimusta.
Nyt alkoi taas parkuminen.
Onhan se juu hurjaa, kun krapulapäivä pitääkin viettää palkatta, kuten 37,2 asteen nuhakuume perjantaina.

Äänestä

Juuri näin, Suomi seis!

Äänestä
  • YLEISLAKKO JA HETI!

    Äänestä

EK hyötyi eniten. Ilmankos se on tyytyväinen. Ei osoita tasapuolista kohtelua ay-mafian ja työnantajaleirin välillä. Sipilä & Co. on törkeän puolueellinen päätöksissään. Alfaurokset vauhdissa!

Äänestä
  • SSS-hallituksen toiminta eriarvoistavassa mielessä on härskeintä lähes sataan vuoteen. Paluuta patruunavaltaan ja täydelliseen luokkayhteiskuntaan. Epäilen, että mahtaako kuitenkaan onnistua.

    Äänestä

Kannatetaan !!

Äänestä

SIPILÄKÖ? Missä muut?

Äänestä

Meillä ollaan valmiita lyömään suomi jumiin! Ja kukkarolle jos tullaan lyödään jotain muutakin. Sopii yrittää.

Äänestä

Pitää muistaa, kuinka paljon tässä maassa maksetaan tekemättömästä työstä. Tämä tilanne oli vain ajan kysymys," täytekakun" syöminen loppuu tässä maassa aivan varmasti.

Äänestä

Lakkoon vaan heti kaikki. Sillä se Suomi saadaan taas tuottavaksi ja nousuun. Työnteko on vanhanaikaista -saahan sitä rahaa velkaakin ottamalla. Eiko perseet penkkiin!

Äänestä

SIPILÄ TEKI VIIMEIN OIKEAN LEIKKAUKSEN NÄIN PITÄÄ MENNÄ .

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Late_Lapista1 kirjoitti:

http://yle.fi/uutiset/metalliliitto_tama_on_sodanjulistus_kymmenet_tuhannet_liikkeelle/8291227

"Metalliliitto: Tämä on sodanjulistus – kymmenet tuhannet liikkeelle?
Lähes 140 000:ta työntekijää edustava mahtiliitto Metalli luonnehtii hallituksen päätöksiä sodan julistukseksi työntekijöitä kohtaan. Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto sanoo, että vähemmästäkin on saatu kymmeniä tuhansia ihmisiä liikkeelle."


Siitä se alkaa ja yleislakkoa pukkaa!


Late Lapista. SSSS Ry!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu