Eli onko kristittyjen helpompi todeta väärät tekonsa kuin muiden? Omien havaintojen perusteella voisin sanoa, että näin on. Joskus näyttää olevan jopa toivottua tunnustaa jotain, vaikka mitään pahaa ei olisi tehnytkään. Mielestäni tähän vaikuttaa ainakin kaksi asiaa. 1. Syntioppi, jonka mukaan jokainen on syntinen. On helpompi tunnustaa omat virheensä, jos ei tunne olevansa yksin. 2. Käsitys, jonka mukaan synti on ulkopuolelta tuleva uhka.
Etenkin jälkimmäinen kiinnostaa minua ateistina. Jos uskotaan, että kaikki pahuus on lähtöisin ulkopuolisesta toimijasta, tässä tapauksessa Paholaisesta, silloinhan ei periaatteessa tunnusteta omia virheitä, vaan joku muu onkin niistä vastuussa. Sen sijaan että olisi itse aktiivisesti rikkeen tekijä, onkin vain jonkun muun suunnitelman toteuttaja. Tämä mielestäni mitätöi syntien tunnustamisen pointin, sillä silloin ei välttämättä tarvitsekaan kohdata omia negatiivisia puoliaan, milloin ei kehity ihmisenä.
Mitä mieltä olette?
Etenkin jälkimmäinen kiinnostaa minua ateistina. Jos uskotaan, että kaikki pahuus on lähtöisin ulkopuolisesta toimijasta, tässä tapauksessa Paholaisesta, silloinhan ei periaatteessa tunnusteta omia virheitä, vaan joku muu onkin niistä vastuussa. Sen sijaan että olisi itse aktiivisesti rikkeen tekijä, onkin vain jonkun muun suunnitelman toteuttaja. Tämä mielestäni mitätöi syntien tunnustamisen pointin, sillä silloin ei välttämättä tarvitsekaan kohdata omia negatiivisia puoliaan, milloin ei kehity ihmisenä.
Mitä mieltä olette?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Up! Jos jollakin on oma kantansa asiaan.
Riippuu mm. siitä katsotaanko esimerkiksi lapsia raiskaavat papit ja seurakunnanvanhimmat kristityiksi.
En ole tuollaista huomannut, että helpottaisi todeta väärät tekonsa. Täällä ainakin kukaan uskovainenkaan myönnä olevansa väärässä.