Ja miksi yksittäisen ihmisen työkuormaa (lähinnä duunarin) halutaan alati lisätä, niin ajallisesti kuin määrällisestikin?
Eikö kapitalismin tuotosten pitänyt keventää ihmisen elämää kun suurin osa työstä tehdään koneilla tai koneet tekee ne ihmisen puolesta.
Itse siirryin yksityisen työnantajan palveluksesta yksinyrittäjäksi. Kun en ole kovin ahne, päivät kuluu mukavasti ja kiireettömästi puuhastellessa omaan tahtiin. Vapaapäivän voin pitää lähes mieleni mukaan, eikä työaikaa rajoita kukaan. Asiakkaat sitä joskus yrittää mutta kun oppivat minut tuntemaan, ainakin oppivat sen, ettei kiirettä kannata tekemällä tehdä tai yrittää kiirehtiä tarpeettomasti.
Suosittelen muillekin. Kun on sopiva tuote tai palvelu, hinta ja laatu kohdallaan, silloin homma toimii ja elämän laatu paranee.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Kun mediassa riittävästi toitotetaan, että "nykyihminen on kiireinen" ja "työelämän haasteellisuus vain kasvaa", unohtuu monilta se tosiasia, että:
* työnteko ei ole koskaan historiassa ollut fyysisesti yhtä kevyttä kuin nykyään
* asiantuntijatehtävissä on aina ollut paineita ja deadlineja
* työstä maksetaan suhteessa parempi palkka kuin koskaan aiemmin historiassa
* se että ihmiset valvovat pikkutunneille ja ovat aamuisin väsyneitä, ei johdu töiden rasittavuudesta, vaan siitä että aikuisista on tullut henkisesti lapsia jotka eivät osaa pitää huolta itsestään menemällä ajoissa nukkumaand
Komppaan edellistä!!!
Olen monessa yhteydessä sanonut että koneellistumisen alusta asti olisi koneiden ylivertaista tuottavuutta pitänyt verottaa jolla olisi maksettu työttömäksi jääneiden ihmisten toimeentulo.
Parempi on ottaa ulos se koneiden antama tuottavuus suunnilleen nykyiseen tapaan. Nimittäin työtönkin elää nykyisin paremmin kuin lapiomies sata vuotta sitten. Eikä edes tarvitse kaivaa ojaa koko päivää. Koneita verottamalla me kaikki kaivaisimme vieläkin.
Joo lisää veroja veronpäälle huutaa sosialisti! Eiköhän tämä luusereiden hyvinvointiyhteiskunta ole tiensäpäässä! Tuotetuista tuotteistahan tulee työtä ja hyvinvointia.
Miten niistä tulee työtä jos koneet ne tekevät? Kuka ne ostaa jos kaikki ovat työttömiä ja rahattomia? Ei kai tehtailijan kannata tehdä tuotteita varastoon seisomaan vaikka olisi minkälaiset koneet?
Kapitalistien ahneus on syynä siihen että tämä yhteiskunta on tiensä päässä, he ovat vieneet itselleen liikaa mikä on toisilta pois ja sitten vielä kehtaavat syytellä luusereiksi vaikka itse ovat lyhytnäköisellä ahneudellaa tuhonneet ostovoiman tästä maasta eli käytännössä ampuneet itseään jalkaan. Eihän ne tuotteet käy kaupaksi kun ei ole ostovoimaa.
Miten arvon ahne paska rahoittaisi toimeentulon koneellistumisen ja työpaikkojen ulkomaille siirron vuoksi työttömäksi jääneiden toimeentulon? Sinä paska varmaan ampuisit kaikki työttömät hengiltä, eipä jäisi paljon henkiin tähän maailmaan sitten porukkaa, vain nykyiset rikkaat eikä kukaan heistä haluaisi töitä tehdä kun odotetaan vaan että sijoitukset tuottaa osinkoja joilla elää!
Työn määrä on vähentynyt em. syistä pysyvästi tässä maailmassa, se on väistämätön fakta ja se pitää päättäjienkin myöntää ja olisi jo kauan sitten pitänyt kehittää vaihtoehtoinen toimeentulon malli, esim. kansalaispalkka! Nyt on viimeistään otettava tämä asia todesta!!