mietinpä

Lainaus vanhalestadiolaisten keskustelufoorumilta (tänään käytyä keskustelua):

"Mukavaa, että kirjoitit tänne. Tilanteesi kuulostaa ikävältä, mutta hyviäkin puolia siinä on.

Parasta on, että et ole enää mukana Jehovan todistajien toiminnassa. Suosittelen lämpimästi, että et mene sinne enää koskaan. Sinua on kohdeltu siellä väärin. Jos käyt äitisi luona, sinun ei tarvitse ottaa uskonasioita ollenkaan esille. Jos äitisi mainitsee niistä, sano vain, että olet luopunut harhaopista. Sinun ei tarvitse selitellä mitään.

Koska Jehovan todistajat eivät ole viranomaisia, heillä ei ole erityistä vaitiolovelvollisuutta. Kun kerran vapaaehtoisesti menit kuulusteluun, voit syyttää vain itseäsi. Jos sinut pakotettiin sinne laittomasti, ota yhteys poliisiin.

On kuitenkin kiellettyä paljastaa toisista tietynlaisia tietoja. Herjauksen tunnusmerkistö voi täyttyä siitäkin, että ihmisestä kerrotaan jokin arkaluonteinen tieto, vaikka se olisi tottakin. Jos neitsyyden menetyksestä seuraa tuollainen halveksunta, kyseessä saattaisi olla tieto, jonka paljastaminen voi täyttää herjauksen tunnusmerkistön. Ota tarvittaessa yhteyttä asianajajaasi tapauksen selvittämiseksi.

Neuvon vielä pysymään kaukana Jehovan todistajista. Jos heitä tapaat, sinun ei tarvitse olla missään tekemisissä. Tuttuja ihmisiä voit toki tervehtiä kohteliaasti. Jos joku vielä moittii, sano vain, että olet luopunut harhaopista ja sinulle on saarnattu synnit anteeksi."

Käsi sydämelle: näinkö ahdasmielisiä me olemme?
2337
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Todellista provoa, joka ei synny hetkessä. Tuohon täytynee harjoitella jo tosissaan, koko joukolla.

Äänestä

Mikäli ao. on ajatellut kannustusten ja kielteisyyden pyösteissä tehdä kokemaalleen asialle jotain, niin apua on tarjolla tässä.

Ensin varsinaista päätöstä, on hyvä (en tiedä turvautuuko ao. henkilö Raamattuun, joten) tutkailla joitakin lainsäännöksia, jotka sivuavat esille tullutta asiaa.

Tällaiset pykälät on hyvä lukea tarjoamastani web-sivulta:
- RL 25 luku Vapauteen kohdistuvista rikoksista, siltä varalta jos ao. henkilö katsoo äitinsä pakottaneen hänet johonkin tilanteeseen tai paikkaan vasten ao. tahtoa, 8§(21.4.1995/578)Pakottaminen.
- RL 8 luku Vanhentumisesta, mikäli rikokseksi katsotun tapahtuman ajankohta on jo liian kaukana nykyisyydestä, ts. rikos on vanhentunut, 1§ (16.2.1973/138).
- RL 11 luku Rikoksista ihmisyyttä vastaan, ettei ao. syyllistyisi itse rikokseen, 8§ (21.4.1995/578) Kiihottaminen kansanryhmää vastaan.
- RL 15 luku Rikoksista oikeudenkäyttöä vastaan, siksi tuo §, ettei ao. lähde tekemään vahingoittamistarkoituksessa ilmiantoa, 6§ (24.7.1998/563) Väärä ilmianto.
- RL 17 luku Rikoksista yleistä järjestystä vastaan, ettei ao. itse syyllisty rikokseen, 10§ (24.7.1998/563) Uskonrauhan rikkominen.
- RL 24 luku Yksityisyyden, rauhan ja kunnianloukkaamisesta, tämän pykälien tunnusmerkit on jokaisen hyvä tuntea, 8§ (9.6.2000/531) Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen, ja 9§ (9.6.2000/531) Kunnianloukkaus, sekä 10§ (9.6.2000/531) Törkeä kunnianloukkaus.

Ja web-osoite, josta yllä mainitut säädökset löytyvät on:
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001?search[type]=pika&search[pika5D=rikoslaki

Mikäli ao. henkilö kuitenkin päättää tehdä asiasta rikosilmoituksen, voi rikosilmoituksen tehdä nykyään myöskin sähköisessä muodossa web-osoitteessa klikkaamalla vasemmalla nimikettä: "sähköinen RIKOSILMOITUS"

: http://www.poliisi.fi/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Seija kirjoitti:

Lainaus vanhalestadiolaisten keskustelufoorumilta (tänään käytyä keskustelua):

"Mukavaa, että kirjoitit tänne. Tilanteesi kuulostaa ikävältä, mutta hyviäkin puolia siinä on.

Parasta on, että et ole enää mukana Jehovan todistajien toiminnassa. Suosittelen lämpimästi, että et mene sinne enää koskaan. Sinua on kohdeltu siellä väärin. Jos käyt äitisi luona, sinun ei tarvitse ottaa uskonasioita ollenkaan esille. Jos äitisi mainitsee niistä, sano vain, että olet luopunut harhaopista. Sinun ei tarvitse selitellä mitään.

Koska Jehovan todistajat eivät ole viranomaisia, heillä ei ole erityistä vaitiolovelvollisuutta. Kun kerran vapaaehtoisesti menit kuulusteluun, voit syyttää vain itseäsi. Jos sinut pakotettiin sinne laittomasti, ota yhteys poliisiin.

On kuitenkin kiellettyä paljastaa toisista tietynlaisia tietoja. Herjauksen tunnusmerkistö voi täyttyä siitäkin, että ihmisestä kerrotaan jokin arkaluonteinen tieto, vaikka se olisi tottakin. Jos neitsyyden menetyksestä seuraa tuollainen halveksunta, kyseessä saattaisi olla tieto, jonka paljastaminen voi täyttää herjauksen tunnusmerkistön. Ota tarvittaessa yhteyttä asianajajaasi tapauksen selvittämiseksi.

Neuvon vielä pysymään kaukana Jehovan todistajista. Jos heitä tapaat, sinun ei tarvitse olla missään tekemisissä. Tuttuja ihmisiä voit toki tervehtiä kohteliaasti. Jos joku vielä moittii, sano vain, että olet luopunut harhaopista ja sinulle on saarnattu synnit anteeksi."

Käsi sydämelle: näinkö ahdasmielisiä me olemme?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu