YLE taas mamuttaa!

YLE:n tulevassa keskusteluillassa kysytään, että miten mamut saadaan parhaiten kotoutettua Suomeen!? Eikö jokaiselle olisi paras kotouttaa KOTIIN?

Miksi ei kysytä, että kuinka pakolaiset saataisiin mahdollisimman nopeasti kotoutettua takaisin rakkaaseen maahansa ja kulttuuriinsa?
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

YLE on ottanut TÄYSIN puolueellisen poliittisen toimijan roolin itselleen, vaikka sen pitäisi olla puolueeton koko kansan media.

Mahanmuutto on hyvin poliittinen ja kiistyelty aihe. Kuitenkaan mitään kritiikkiä sitä kohtaan ei näy yleisradiossa. Pelkkää hymistelyä ja jopa silkkaa valehtelua.

Samoin YLE on aina hyökännyt perussuomalaisia vastaan. Nyt se yrittää kovasti hajottaa puoluetta. Ja syitähän on kaksi: mamukriiikki ja pakkoruotsituksen vastustus.

Yle nimittäin on svekomedia, joka raivoisasti vastustaa suomalaisten kielivapauutta ja kohtuullista kielipolitiikkaa.

PS ei tunnu koskaan saavan anteeksi sitä, että se pyrkii johdonmukaisesti puolustamaan suomenkielisen pääväestön etuja ja oikeuksia.

Äänestä
  • Kaksi ensimmäistä kommenttia ovat täyttä asiaa!

    Äänestä

Älä rasita päätäs, ei se sovi sulle.

Äänestä
  • Kommenttisi perusteella SINUN ei pidä rasittaa päätäsi ajattelulla! ;-)

    Äänestä

Se alunperin sovittu 15.000 olis ollut riittävä. Muut on liikaa. Niissäkin olis ollut sietämistä...Mutta Tuhotaan nyt lastemme tulevsisuus, sotaisilla muslimeilla jotka gettoutuvat ja elävät omaa sairasta islamiaan asuivatpa missä hyvään...sama väkivalta, sekasorto,viha ja epätasarvo tuodaan tullessa kun muunlailla ei oasta elää.
R.I.P. Suomi.....

Äänestä

YLE voitaisiin lakkauttaa. Jäisi yksi verokin samalla pois. Ja aika monta suojatyöpaikkaa näiltä maahanmuuton ihannoijilta.

Äänestä

Väistin SYDÄNKOHTAUKSEN VAIHTAMALLA KANAVAA!
EI JAKSA TÄTÄ HYYSSÄYSTÄ!

VAATIKAA SUORA VASTAUS MILLÄ NÄMÄ RAHOITETAAN???
montako kertaa LEIKATAAN YHTEISEN HYVÄN VUOKSI!

SUOMALAISET MUMMOT JA PAPAT ON AIKANAAN TYÖLLÄ TIENANNEET ELÄKKEET !!nyt ne leikataan taas.

Äänestä

Inhottava rääväsuu huiviakka puhuu paskaa YLE:llä. Valehtelee että Pohjois-Afrikan ongelmat on meidän syytä.Hänen meidän pitäisi ottaa satoja tuhansia maahantunkeutujamiehiä. Turun "pakolainen" valehteli tulomatkastaan mutta erehtyi paljastamaan saaneensa jo turvapaikan jota ei ole kelpuuttanut.
Moneen kertaan ohjelmassa mainittiin Syyrian sota pakolaisuuden syynä.
TOSIASIA ON ETTA SYYRIASTA ei ole tullut montakaan pakolaista
Suurin osa on tullut Libyasta,Irakista,Somaliasta ja Afganistanista.

Äänestä

Mummoni soitti äsken minulle , sanoi hän saa kohta sydänkohtauksen kun katsoo tv1. Ohjelmaa . Siinä joku huivi pää nainen puhuu niinkuin se on itsestään selvää että Suomalaisten on pakko ottaa kaikki pakolaiset vastaan ,vaikka Sampo Terho sanoi että taloudellisesti ei ole mahdollista kaikkia ottaa vastaan .Mutta tää nainen vaan Jankkasi että kyse ei ole rahasta vaan empatiasta. Mutta kun pelkkä empatia ,ei tuo ruokaa eikä kattoa pään päälle. Mutta tämän naisen asenne oli niin hyökkäävä aivan kuin sillä yhdellä, noidan silmät omaavalla kansan edustajalla Nasimalla .Miten noilla muslimeilla voi olla niin hyökkäävä asenne kun tämäkin huivipää on kaiken ilmaiseksi Suomesta saanut , sais jonkun näköistä kiitollisuutta osoittaa.

Äänestä

Tuo musta nauta änkytti koko ajan empatiasta. Ovatko suomalaiset puolustaneet maataan tuntemalla empatiaa vihollista kohtaan, ovatko suomalaiset rakentaneet maansa talouden ja hyvinvoinnin pelkällä empatian tuntemisella, maksaako suomalainen asuntovelallinen lainansa empatialla. Vastaus on että ei maksa, rankkaa duunia noihin edellämainittuihin on tarvittu. Ei tätä yhteiskuntaa ole rakennettu höpöttämällä telkkarissa empatiasta ja lähimmäisraukkaudesta jota osoitetaan jakamalla muiden suomalaisten työllään hankkimia veroeuroja pakolaisille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


valtaeliitin_media kirjoitti:

YLE:n tulevassa keskusteluillassa kysytään, että miten mamut saadaan parhaiten kotoutettua Suomeen!? Eikö jokaiselle olisi paras kotouttaa KOTIIN?

Miksi ei kysytä, että kuinka pakolaiset saataisiin mahdollisimman nopeasti kotoutettua takaisin rakkaaseen maahansa ja kulttuuriinsa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu